sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Raitasukkaa

Herätessäni ajattelin, että voisin lähteä haravalla rapsuttelemaan niitä muutamaa kohtaa, joista lumi on jo sulannut. Samalla voisin käydä läpi kaikki kukkapenkit ja ihmetellä mitä kaikkea sieltä nouseekaan. Siinä vaiheessa kun sain parkkeerattua itseni aamiaispöydän ääreen, alkoi ulkona tulla lunta. Siis ihan kunnolla, ei mitään pientä määrää. Nyt on maa sitten taas valkoinen ja minä voin unohtaa haravan vielä aittaan hetkeksi.

Olin suurimman osan viikosta Jyväskylässä työnantajan tarjoamassa koulutuksessa. Huomasin jo aikataulua katsoessani että aika paljon oli luentoja luvassa, joten päätin ottaa neuleen mukaan. Niinpä sitten kilkuttelin siellä menemään kuunnellessani muun muassa sitä, miten rahat eri ministeriöiden välillä jakaantuvat. Sukat valmistuivat ihan ajallaan. Malliksi valikoitui ihan nyt perusraitaa, ajattelin ettei keskittymiseni riitä kirjoneuleen koko aikaiseen silmukoiden laskemiseen. Silmukkamäärät ovat suoraan tästä ohjeesta, lankana oli 7 veljestä ja puikot 4. Ottaen huomioon ulkona vallitsevan tuiskun, ihan mukavalta tuntui tänään vetää uudet lämpimät sukat jalkaan.



Täällä kotona kaikki ei sen sijaan ollut mennyt ihan niin hyvin. Olin valtuuttanut Miehen huolehtimaan taimista. Mies oli onnistunut pitämään kyllä suurimman osan keittiöstä olevista hengissä, mutta oli sitten unohtanut että toisella puolella taloa niitä on lisää. Unohdetuista lähestulkoon kaikki ovat niin kuolleita, että roskiin menee. Hieman harmittaa. Mietin, että olisikohan tämä ollut hiljaista mielenosoitusta taimimäärää vastaan? Kuolleet tomaatit ja chilit olivat vielä hieman harvinaisempia laatuja, minulla ei ole enää niiden siemeniä eikä niitä saa jokaisesta kaupasta.

Noh, Jyväskylässä tuli käytyä Viherlandiassa ja sieltä tarttui mukaan hieman lisää siemeniä. Päätin, etten masennu tästä vaan laitan kuolleiden tomaattien tilalle uusia, vähän kyllä epäilen miten ne kerkiävät vielä kasvamaan. Nyt tyydyn ihan peruskaupan siemeniin. Mutta jos tomaatit eivät ehdi, niin ainakin Viherlandiasta hankitut vaaleanpunaiset unikot, ruukku-kesäkurpitsat, Kalifornian-tuliunikot ja salkoruusut saavat luvan kasvaa. Taimitouhun jälkeen on sitten aika lähteä täyttämään kansalaisvelvollisuutensa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti