Sivut

maanantai 12. lokakuuta 2015

Ernesti -pöllösukat + ohje

Kovasti ovat täällä taas puikot kilisseet. Tuloksena ovat olleet muunmuassa nämä violetti-harmaat pöllösukat, jotka syntyivät tarpeeseen saada lämmikkeet pitemmillä varsilla. Itse asiassa ensimmäinen sukka oli pitkään odottamassa vuoroaan ja inspiraatiota sen jälkeen kun sen varsi oli neulottu. Ei varmaan ole kenellekään yllätys, että siihen lennähti pöllö. Ernesti olkoon hänen kärttyisyytensä nimi. Jos nämä pöllösukat eivät miellytä, täällä on hieman toisenlaiset.

Ernesti -pöllösukat

Voit halutessasi tehdä lyhyemmän varren sukkiin.



Kokoja on ohjeessa kaksi, 38-39 ja 40-41. Sukat myös venyvät jonkin verran. Jos korvaat ohjeessa mainitun Novitan 7 veljestä -langan ja käytät esimerkiksi Novitan Nallea tai muuta lankaa jonka paksuus on n. 24s/10cm, saat tulokseksi sukat noin koolla 30 tai 34. Muista tarkistaa jalanpohjan pituus neuloessasi.

Ohjeen Ernesti- pöllösukkiin saat tästä. Get the instructions for the Elmeri -owlsocks from here.

Eilen oli viimeinen sairauslomapäivä ja tänään olen taas töitä paiskinut. Ihan mukavasti riitti toimistolla tehtävää näin pitkän sairastelun jälkeen. Huomenna toivottavasti saan vihdoinkin puhelimenkin huollosta. Täällä on oikein kylmä tuuli, joka jo tuo vihjeitä saapuvasta talvesta. Tuulta pehmentää ihanasti uunissa rätisevä tuli. Villasukat jalkaan, uusi lanka puikoille ja ai että kun on kivaa.

Kuvion saa parhaiten erottumaan kun langoissa on suuri kontrasti.

10 kommenttia:

  1. Missä säää ooot! Sata viestiä laittanut. Onko se puhelin kuollut edelleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain puhelimen torstaina huollosta ja perjantaina vein sen takaisin. Huomenna tai ylihuomenna pitäisi saada se. Onneksi en ole enää koukussa HayDayhin....

      Poista
  2. No myö ollaan täällä ja sekin on syntynyt ! Ehtiskö nähdä? Mut huomen jo takas! Tiedät mis majaillaan ja jos ei siel niin se kotiutunut ja sitä kattomas! Mun nro sama ku äitin mut 0500 jos et muists😝

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trööt, minulla on taas niin järkyttävä räkätauti että en uskalla lähteä tarttumaan teitä. Lisäksi talo on täynnä sukulaisia.

      Poista
  3. Taas löytyi kiva blogi. Kiva, kun kävit kommentoimassa, niin löysin tänne.

    VastaaPoista
  4. Heii.
    Ihanan näköiset sukat,siellä vaan jaksetaan neuloa.

    VastaaPoista
  5. Todella kivan näköiset pöllösukat. Ihanat värit!

    VastaaPoista
  6. Kovin on hienot Ernestit. Olen näpsä.

    VastaaPoista
  7. Fanitan pöllöjä, nätit sukat ja ihania kuvia vanhan potkukelkan kera! :)

    VastaaPoista