Kellarin hattivatit

Viimeistä sairauslomapäivää viedään. Ongelmana on, että kipaisenko kaupasta jotain hyvää ja möllötän sohvalla koko päivän vai yritänkö saada jotain fiksua aikaiseksi. Ulkona pyryttää taas lunta, turha toivoa että siellä saisi mitään tehtyä.

Pääsiäisruokia on alettu suunnittelemaan.

Pihatöihin ei vielä pääse, lunta on ja lisää sataa koko ajan. Kuvassa kukkapenkki.

Viikonloppu hurahti niin nopeasti, etten saanut tännekään elonmerkkiä laitettua. Perjantaina alkoi mattoihin ja sohvaan ilmestyä veriläiskiä, jotka johtivat siihen että kuskasin 12-vuotiaan Rontti-koiran lääkäriin. Kyse ei onneksi ollut mistään hengenvaarallisesta, Rontille oli kasvanut hännän alle rodulle ominaisia kasvaimia. Hoitona kahdenlaisia tabletteja ja salvaa. Siihen, kun raahaa vastahakoista hieman alle 50 kiloista isokynsistä elukkaa suihkuun peppupesulle kahdesti päivässä, saa kulutettua yllättävän paljon aikaa.


Neiti 5-vee kävi täällä viikonloppuna pikapyrähdyksellä. Aikaa meni paljon kaikenlaiseen sukulointiin sun muuhun, Miestä ainakin jäi harmittamaan miten vähän kerkisi viettää Neitin kanssa aikaa. Töissäolon miinuksia on se, että kaikki se on poissa vapaa-ajasta. Tajusin vasta Neitiä kotimatkalle saatellessani, ettei tullut otettua yhtään valokuvaa viikonlopun aikana. Nopeasti kasvavat tuon ikäisinä ja kovin muotitietoinen oli Neitistä tullut.

Käväisin jossain vaiheessa kellarissa ja meinasin säikähtää pahasti ovesta sisään kävellessäni. Hämärässä näkyi valkoisten huojuvien hattivattien laumoja siellä täällä. Valot päällä ilmiö sai selityksen: meidän siemenperunat olivat ottaneet hieman varaslähdön ja kasvattaneen monen kymmenen sentin varren. Vieläkö noita voi peltoon laittaa, kysyy uusavuton pienviljelijä.

Kellarin hattivatit

Vaniljapullia. Chilit saisi kohta eritellä omiin kippoihinsa kasvamaan.

PS. Uusimassa Yhteishyvässä oli muuten juttua noista autiotalojen metsästäjistä. Emme siis ole ainoita. Tyytyväisenä pistin merkille, että lehden mukaan täällä Pohjois-Karjalassa pitäisi olla parhaat mahdollisuudet löytää unelmiensa autiotalo. Lehden artikkelin voit lukea tästä.

Autiotalo

Unelmoin talosta. Talosta, joka on hylätty ja unohdettu jo kauan sitten. Autiotalosta, jossa luonto ja jyrsijät ovat mellastaneet aikansa. Talo on hutera, mutta pysyy pystyssä. Maalit ovat rapistuneet ulkoseinistä jo vuosikymmeniä sitten auringon ja tuulen yhteisvoimalla. Ikkunaruuduista on osa ehjänä, osa toimii lintujen käyntireittinä. Pihaan päästäkseen tarvitaan viikatetta, koska kulkemisen puutteessa ovat pensaat ja puskat valloittaneet sen kokonaan. Talon takana on niittyä ja jossain lähellä solisee puro.

Lähde

Talossa on asuttu joskus. Viimeinen asukas on voinut olla sitkeä mummo, joka on kieltäytynyt hylkäämästä kotipaikkaansa. Siellä mummo on sinnitellyt kesät talvet, lämmittänyt taloaan oman metsän puilla, nostanut vettä omasta kaivosta ja kesällä herkutellut vattupensaan aarteilla. Mummolla on ollut ympärillään omat vanhat huonekalunsa. Ne, jotka on tehty kestämään. Ne, jotka joku on joskus käsin tehnyt huolella. Kun mummosta on aika jättänyt, on huonekalutkin jääneet lojumaan ilman käyttötarkoitusta.

Talossa ei tarvitse olla juoksevaa vettä eikä sähköä. Minä, sivistyneen elämän lapsi, selviän ihan hyvin ilman moisia nykyajan humputuksia! Mitä siitä, jos vettä on kiskottava kaivosta hirveimmässä migreenissä ja talvella jäätyy takapuoli kiinni puuceehen, sehän on vain elämää. Ja se puuceekin varmasti itse itsensä tyhjentää.

Vaikka talo on rapistunut, on se pohjimmiltään erinomaisessa kunnossa. Siihen eivät ole iskeneet syöpäläiset, hevosmuurahaiset ja torakat eikä se ole päässyt homehtumaan edes monen kymmenen vuoden tyhjillään olon aikana. Ne muutamat hiiret, jotka ovat siinä vuokralla olleet, voi lakaista harjan voimalla ulos ja siellä ne pysyvät. Myös uuni (jonka kapasiteetti riittää lämmittämään koko kartanon) on pysynyt kunnossa, se vetää ja voi hyvin.

Ulkolaudoituksesta korjataan muutama kohta ja ikkunat vaihdetaan ehjiin. Sisällä siivotaan ja sipaistaan hieman maalia. Lattialle levitetään värikkään iloinen räsymatto, jonka päälle asetetaan mummon vanha keinutuoli. Mystisesti talon kulmalle ilmestyneeseen peltoon nakataan muutama peruna ja porkkanansiemen, jolla sitten koko talvi eletään.

Realistinen haave, eh?

Lähde

Diagnoosi: Talvi

En voi väittää, että tuli takatalvi, koska ei se alkuperäinenkään talvi vielä minnekään kadonnut. Lunta ja jäätä on ollut koko ajan ja nyt kohta viikon pakkanen on pysynyt -7 asteen tienoilla. Takatalven sijaan tuli rankka lumisade, joka peittosi kaiken mahdollinen valkeaan huntuun. Mies tuolla kiroilee lumitöissä, se ei oikein arvosta. :)

Koirat on ulkoilutettava, oli luita poikki tai ei.

Itse könysin tänään vaivalla lääkäriin. Diagnoosina häntäluun murtuma. Röntgeniin ei tarvinnut onneksi lähteä. Lääkäri kertoi, ettei sinne lähetetä lisääntymisikäisiä naisia sen alueen kuvauksiin, kun hoito on kuitenkin sama, olipa yksi murtuma tai kaksi. Eli sinne vasta sitten jos alkaa olla muita oireita. Nyt sain reilun viikon sairauslomaa ja särkylääkkeitä. Ensimmäinen saikkupäivä menossa ja kiesus että on tylsää. Mitä teet kun et kärsi istua (nyt kyykötän vinksallaan), maata tai seisoa ainakaan pitkiä aikoja?

PS. Karjalaisessa oli tässä jokin päivä ollut juttua mummoilusta. Tällä tarkoitetaan elämässä hiljentänyttä ihmistä, joka nauttii perinteisistä töistä, kuten neulomisesta, säilömisestä jne jne. Tyypillisesti mummoilija on 30-40 -vuotias nainen. Myös miehet voivat ukkoilla (mm. nikkaroimalla). Huomaatko sinä mummoilevasi jotenkin?

Pizzamuffinssit

Tänään on ollut vähän huonompi päivä. Lensin aamulla koiria ulkoiluttaessani pyrstölleni oikein kunnon tyrskäyksellä ja nyt pelkään ettei kaikki ole sillä suunnalla ihan kunnossa. Meillä on melkein  koko piha vielä peilijäässä, joten luulin osaavani olla varovainen, mutta en sitten ilmeisesti.  Liikkuminen sattuu ja istumaan en pysty. Pitää tarkailla tilannetta viikonlopun yli, toivottavasti sieltä ei luita mennyt.

Koska seisominen on paras asento, ajattelin touhuilla keittiön puolella. Tiesin, että meillä laitetaan tänään autoa ja kun ajattelen äijäruokaa, niin se on lihaa. Mielellään monenlaista lihaa. Niinpä tein pizzamuffinsseja. Ohjetta en tähän laita, pizzataikinan ohjeen löytää esimerkiksi täältä ja päälle voi latoa mitä haluaa. Näihin tuli jauhelihaa, pepperonia, valkosipulia, mozzarellaa ja herkkusieniä. Rakensin pizzan normaalisti, sitten käärin sen rullalle, pilkoin noin kolmen sentin palasiksi ja laitoin palaset muffinsivuokiin. Päälle ripottelin hieman juustoraastetta. Muffinssipellin voi myös öljytä ja paistaa palat siinä. Uunissa nämä olivat hieman ohjetta alemmassa lämpötilassa hieman pitempään, että sisuskin kerkisi kypsyä. Hyvin upposivat.

Pizzamuffinssit

Vadelmaviinerit

Eilen oli pitkä päivä. Olin työni puolesta tutustumassa Karelia -ammattikorkeakouluun Joensuussa. Kuulemani oppitunnit olivat yllättävänkin mielenkiintoisia ja päivä meni nopeasti. Kotimatkalla kipaisin kirpparin kautta ja olin kotona ennen seitsemää. Sen jälkeen ei muuta jaksanutkaan kuin selata hieman Viherpeukaloiden mainoslehteä ja kömpiä nukkumaan.

Luulin neulontaprojektien jo jääneen tältä keväältä yhden umpikujan vuoksi. Tiedättehän sen tunteen, kun neuleesta ei tulekaan sellainen kuin kuvitteli, niin menee into koko hommaan. Eilen katselin kuitenkin kuinka kolmasosa opiskelijoista kaivoi tunneilla neuleen esille ja antoi mennä. Sujuvasti he seurasivat siinä samalla opetusta, tekivät muistiinpanoja ja osallistuivat keskusteluun. Tämä sai taas minunkin neulesormeni syyhyämään. Umpikuja-neuleeseen en kuitenkaan tarttunut (annetaan sen muhia tuolla vielä jonkin aikaa, jos se mystisesti muuttaisi muotoaan) vaan aloitin uuden sukkamallin. Siitä sitten joskus myöhemmin enemmän.

Olen kerinnyt tässä myös hieman leipomaan. Aina ei jaksa tehdä kaikkea alusta alkaen, ja silloin tartun usein lehti-/voitaikina -pakettiin. Tällä kertaa syntyi viinereitä. Joltakin nettisivulta tulostin tämän ohjeen ja kävin Lidlissä hakemassa puuttuvat aineet. Ohje kuitenkin ilmeisesti jäi jonnekin Lidlin käytäville, joten jouduin hieman soveltamaankin, koska en koko ohjetta muistanut. Tällaisia niistä nyt kuitenkin tuli (kuorrute jäi hieman löysäksi ja valui keskelle, ei vaikuttanut makuun).

Vadelmaviinerit

Viinerit

500g lehti-/voitaikinalevyjä
250g mascarponea tai muuta tuorejuustoa
1dl sokeria
3rkl kuohukermaa
1 muna

vadelmahilloa tai paistonkestävää marmeladia

Päälle
Tomusokeri-vesi -seosta

Ota taikinalevyt sulamaan pellille ajoissa ja laita uuni lämpeämään samalla kuin teet täytteen. Sekoita juusto ja kerma yhteen ja lisää seokseen sokeri.

Puolita taikinalevyt ja tee niihin kuvan mukaiset neliöviillot keskelle. Älä paina pohjaan asti. Viillon tarkoitus on auttaa taikinaa kohoamaan täytteen ympäriltä. Voit voidella reunat munalla tässä vaiheessa tai täytteen levittämisen jälkeen. Levitä keskelle noin ruokalusikallinen juustotäytettä niin että se täyttää neliön. Ripsauta päälle vadelmahilloa. Hienostelijat voivat hammastikun avulla marmoroida juustotäytteen hillolla, itse vain tasoittelin.

Paista uunissa taikinapaketin ohjeen mukaisesti (225 asteessa noin 10-15 minuuttia) ja anna jäähtyä kunnolla. Valmista tomusokerista ja vedestä (1 desi tomusokeria ja teelusikallinen tai kaksi vettä) kuorrute. Pitkittäisillä vedoilla levitä kuorrute viinereiden päälle. Nam!

Viinerien viilto auttaa kohoamaan.

Maalla asumisen autuus

Kun olin 16-vuotias, minulla oli hirveä hinku päästä maailmalle, nähdä ja kokea kaikki. Kun olin 26-vuotias, minulla on kova tahto päästä maalle, hidastaa elämää ja tehdä asioita itse. Kummaa miten tuo elämän kiertokulku välillä menee. Tai mitähän tahdon 10 vuoden päästä? Kun kerron ihmisille, että muutimme perheen kanssa takaisin tänne pikkukylään 10 vuoden "suuressa cityssä" asumisen jälkeen, useimmiten reaktio on "minkä ihmeen takia?". Ihminen tulee sokeaksi omalle ympäristölleen. Niinpä ajattelin tässä hieman jakaa ajatuksiani pienen paikkakunnan eduista.

1. Asuminen on halpaa.

Asuitpa vuokralla tai omassa, asumiskustannukset ovat huomattavasti alhaisemmat kuin isoissa kaupungeissa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että ennen omistusasuntoa asuimme vuokralla noin 100 neliön omakotitalossa alle kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Vuokramme oli 500€ kuukaudessa.

Koska tuollaisella kuukausisummalla saa helposti täältä jo oman talon, tuntui vuokranmaksaminen haaskaukselta. Jos et vaadi uima-altaita ja hienointa luksusta, voi 30 000€:lla saada jo hyväkuntoisen talon. Jos et usko minua, niin katso täältä.

Pokron lampi

2. Omavaraisuuden asteet

Nyt kun olet vuokrannut tai ostanut oman pikku torppasi, voit aloittaa ottamaan askeleita omavaraisuutta kohti. Jokaiselle tontille mahtuu pieni keittiöpuutarha, joillekin isompi perunapelto. Puhtaat vesistöt ovat muutaman kilometrin säteellä, joten perheen innokas kalattaja loikkii innoissaan. Metsästysseurueita on mistä valita. Metsät ovat marjoja ja sieniä pullollaan, niitä saa käydä sieltä hakemassa niin paljon kuin jaksaa, eikä maksa mitään. Jos omavaraisuus on uusi asia ja ei ole valmis vielä hankkimaan varsinaista maataloa, voi hyvin tehdä niin kuin me ja ostaa hieman pienemmän maakaistaleen. Tässä on hyvä harjoitella ja hioa taitoja, joita ehkä tulevaisuudessa tarvitaan.

Jos et itse halua/jaksa/osaa kasvattaa perunoitasi ja kananmuniasi, todennäköisesti jossain lähellä on pientuottaja, jolta niitä saa halpaan hintaan. Aina kannattaa ehdottaa vaihtotaloutta, onko sinulla jotain mitä hän tarvitsee?

Koli

3. Luonto on tuossa etuovella

Päästäksesi metsään, sinun ei tarvitse ajaa tuntia autolla. Se metsä alkaa todennäköisesti ihan tuosta omalta ovelta tai korkeintaan muutaman minuutin kävelymatkan päästä. Luontopaikoilla on vaellusreittejä ja niillä kotia ja laavuja joissa voi paistaa makkaraa tai yöpyä. Joskus tekee hyvää mennä ihan vain metsään, seuraamatta mitään polkua. Kesän kuumuudessa mikään ei vilvoita niin kuin viileään lampeen kirmaaminen.

Luonnon ihmeet tuovat kummallista rauhaa. Joskus se ihme on yleisemmin tunnettu (kuten vaikka Koli), joskus siihen riittää omalta laiturilta näkyvä järven taakse hiljalleen laskeutuva aurinko.

4. Naapurit

Minä tunnen naapurini. Tunnen heidät nimeltä ja pysähdyn juttelemaan heidän kanssaan. Tunnen heidän tapansa, kuka tykkää huudattaa musiikkia ja kenen koirat haukkuu ohikulkiessa ja keneltä voi mennä pyytämään apua puiden kaatamisessa. Kuinka moni kerrostalossa voi sanoa samaa? Nämä naapurit myös mielellään auttavat ja opastavat nuorempiaan, kun me 'uusavuttomat' yritämme sopeutua takaisin luontoon ja mietimme minkä pään porkkanasta voi syödä.

Ja koska tänne erämaahan mahtuu, voi sen torppansa hankkia myös ilman naapureita. Tilaa kyllä riittää kaikenlaisille asujille.

Pielinen

5. Palvelut

Aika vähän on mitään palveluita, mitä täältä ei saisi. Kauppoja riittää enemmän kuin niihin on rahaa kantaa. Jos jotain ei kaupasta saa, se löytyy verkosta. Terveyspalveluissa voi valita kunnallisen tai yksityisen puolen. Valtion virastoissa ei tarvitse jonottaa, mikäli on sellainen asia mitä ei saa netissä tai puhelimitse hoidettua. Posti kulkee tänne ihan yhtä nopeasti kuin minne tahansa muualle. Voit valita mieluisan eläinlääkärin, kampaajan, optikon, baarimikon, papin, vakuutusyhtiön, hierojan ja kosmetologin. Pääset juttelemaan henkilökohtaisesti pankin virkailijan kanssa, kun mietit torppasi rahoitusta. Käyttämällä oman kunnan palveluja varmistat niiden saamisen jatkossakin sekä työllistymisen monelle hengelle.

Kultturitapahtumat painottuvat kesäaikaan ja turistisesonkiin. Talvellakin täällä pääsee elokuviin ja konsertteihin. On joskus jopa teatteri-esityksiä nähty. :) Lisäksi ihmiset järjestävät paljon erilaisia yleisötapahtumia, esimerkiksi laskiaisriehan tai kultturien välisten keittiöiden kohtaamisen.

6. Matkat

Minulla menee työmatkaani noin 10-15 minuuttia, vaikka asumme täällä "reilusti" keskustan ulkopuolella. Minun ei tarvitse matkan aikana jonottaa liikenneruuhkassa eikä odottaa liikennevaloissa. Jos suhtautuisin uskonnollisesti yksityisautoiluun, voisin talvella kulkea julkisilla kulkuneuvoilla ja koululaisten loma-aikaan pyörällä. Viime kesänä tuli useamman kerran pyöräiltyä kaupoille muutenkin. Matkalla sai nauttia niistä luonnon ihmeistä.

Jos minulle tulisi hirveä halu päästä täältä jonnekin pois, tropiikkiin aurinkoa palvomaan tai Lappiin katsomaan poroja, on 100 kilometrin päässä lentokenttä. Sieltä pääsee varmasti kaikki jatkoyhteydet huomioiden ihan minne vaan. Eikä se 100 kilometriä täällä ole matka eikä mikään.

Lieksanjoki

Eli en siis ymmärrä, miksi kaikki eivät näe täällä syrjemmässä asumisen ihanuutta. On toki totta, että töitä täällä on vähän, mutta kyllä tekevälle on tähän mennessä aina jotain löytynyt. Ikärakenne on vanhentumaan päin. Noh, enemmän töitä meille nuorille. Ei siellä ikinä tapahdu mitään. Ei tänne kukaan muutakaan jännittävämmän elämän perässä, päinvastoin. Siellä ei ole koulutusvaihtoehtoja. Monia tutkintoja ja lisäkoulutuksia pystyy nykyään suorittamaan monimuoto-opintoina, jolloin osan tai kaiken voi hoitaa verkon kautta. Paikallinen ammattioppilaitos tarjoaa perusvalikoiman koulutuksia.

Varmaan on miljoona muuta syytä asua täällä hieman syrjemmässä. Tuleeko teille mitään ajatuksia tästä mieleen?

Ruunaa

Pupukranssi

Eilen en saanut aikaiseksi mitään. Mies oli koko päivän pilkillä ja minä nautiskelin hiljaisesta talosta ja yksinolosta. Katsoin uusimman Nälkäpelit -elokuvan (no jaa..) ja mussutin herkkuja.

Tänään olikin sitten virtaa enemmän. Lähdin heti aamusta koirien kanssa metsään. Täällä on upea hankiainen ja koirat kirmailivatkin sydäntensä kyllyydestä pitkin metsää. Aamulla on -7 astetta, juuri sopivasti. Törmättiin hiihtäjäänkin ja se oli koirista jotain todella jännittävää. Mikä tuo on ja miksi se pitää niin kummallista suihketta?

Pupukranssi pajunkissoilla

Metsäpolulta mukaan tarttui pajunkissoja. Olen kerinnyt jo useaan kertaan irvistellä ovikranssillemme, joka edelleen maaliskuussa toivotteli piparin tuoksuista joulua. Purin kranssin ja korvasin havut pajunkissoille. Muutama Citymarketista hankittu pääsiäiskoristekin pääsi esille. Ihan hirveästi ei tähän tullut panostettua, koska Pääsiäiseen on vain muutama viikko ja sitten alkaa puput ärsyttää. Aikansa kutakin. Nyt pitäisi lähteä kaappeja kantamaan, Mies tuolla jo odottaa ja huokailee. Ostettiin kun halvalla saatiin kaksi isoa metallista lukittavaa arkistokaappia. Ne on tarkoitus viedä aittaan ja säilyttää niissä arvokkaimmat työkalut. Meidän aitan ovessa kun ei ole lukkoa...

Kranssin tarvikkeet

Suklaavanukas

Ärsyttävää. Muitten blogit ovat täynnä kevään ensi merkkejä, sulanneita lumikasoja ja maasta pilkistäviä versoja. Meidän pihamaalla on vielä puolen metrin hanki, pihamäki on peilijäässä ja ei ole mitään mahdollisuutta minkään vielä pilkistellä mistään. Tätä vauhtia saa olla onnellinen, jos pelto on sulanut näkyviin Juhannukseen mennessä.

Kun ulkona ei vielä(kään) huvita olla liukastelemassa, voi keskittyä nauttimaan kaikesta talon sisällä tehtävästä. Olen hurahtanut J.R. Wardin Langenneet enkelit -sarjaan ja ollut nenä kiinni kirjoissa kohta viikon. Kirjojen perusajastus kuulostaa naurettavalta (entisestä sotilaasta tulee enkeli, jonka tehtävänä on pelastaa sieluja), mutta kirjat ovat laadukkaasti kirjoitettuja ja suomennettuja. Jokaisessa kirjassa on aina eri sielu, jonka tämä sotilas yrittää johdattaa oikealle tielle. Jumalaa ei ole taidettu mainita kertaakaan, joten mitään paasausta kirjoissa ei ole. Suosittelisin tätä kaikille niille, jotka ovat aloittaneet Nora Robertsista ja kahlanneet läpi 50 Shades of Grey -sarjan.

Koska hyvä kirja vaatii hyvät eväät, halusin tehdä suklaamoussea. Jokin osa minulta kuitenkin meni huti ja tuloksena ei ollut mousse, vaan suklainen ja rikas vanukas. Ei haittaa, epäilen että oli parempaa näin. Mutta varoituksena sanottakoon, jos noudatat tätä ohjetta, saatat saada aikaiseksi myös vanukasta tiiviimpää tavaraa.

Fazerin siniseltä maistuvaa suklaavanukasta.

Suklaavanukas

2 hengelle

100g suklaata (Fazerin sinistä)
vettä
2rkl voita
2tl vaniljasokeria
2 munan keltuaista
0,5dl sokeria
2dl vispikermaa

Sulata suklaa mieleiselläsi tavalla. Lisää joukkoon rkl vettä, voi sekä 1tl vaniljasokeria. Sekoita, kunnes seos on tasaista. Aseta jäähtymään.

Laita kattilaan keltuaiset, 1 rkl vettä sekä sokeri. Lämmitä seos melkein kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Ole varovainen lämmön kanssa, että et saa aikaiseksi munakasta. Sekoita suklaaseos munaseokseen ja aseta jäähtymään (tiskialtaaseen kylmää vettä, upota kattila sinne). Anna jäähtyä kunnes seos on kylmää sekoittaen välillä (n. 10 minuuttia).

Vatkaa kerma ja mausta vaniljasokerilla. Varovasti sekoita suklaa seokseen noin 1,5dl kermaa. Mitä vähemmän joudut seosta hämmentämään sitä ilmavampaa siitä tulee. Jaa annos kuppeihin ja aseta jääkaappiin vähintään 4 tunniksi ennen tarjoilua. Koristele lopulla kermavaahdolla.

Jogurttikaarna

Minä olen vähän huono syömään maitotuotteita. Suklaata kuluu säännöllisesti (ainakin näin voi päätellä tätä blogia tutkimalla :) ), mutta muutoin unohdan välillä koko maitotuotekunnan. Käytän voita ja juustoa leivän päällä ja ruuanlaitossa, mutta epäilen että niistä saadut hyödyt jäävät aika vähäisiksi. Koska en pidä maidosta, syön puuroni ilman sitä ja juon kahvini mustana. Silloin harvoin kun lautaselleni eksyy muroja, lusikoin sieltä murot ja kaadan maidon viemäriin. Hyi minua.

Tämän vuoksi yritän syödä edes jogurttia, jos nyt ei päivittäin niin ainakin lähestulkoon. Nykyään on kaupoissa niin laaja valikoima erilaisia rahkoja ja jogurtteja, ettei ihmisen pitäisi olla mahdollista kyllästyä. Joskus minulle kuitenkin käy näin. Silloin kun jogurtin lusikoiminen purkista kyllästyttää, sujautan purkin usein pakastimeen ja syön sen sitten jäätyneenä. Varsinkin ananasjogurtti sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Viime aikoina olen kuitenkin keksinyt uuden tavan pakastaa jogurttini. Amerikkalaiset käyttävät tämän tyyppisistä ruuista sanaa 'bark', joka tarkoittaa kaarnaa ja kyllähän tämä hieman sitä muodoltaan muistuttaa.

Jogurttikaarna

jogurttia
oman maun mukaan ripaus sokeria/makeutusainetta
marjoja, pähkinöitä, ananasta, suklaarouhetta yms.

Kaada haluamasi jogurtti (itse käytän maustamatonta, mutta kaikki käy) laakeaan vuokaan. Ripottele marjat tai muut lisäkkeet jogurtin päälle. Anna olla pakastimessa vähintään 3 tuntia. Voit murtaa kaarnasta haluamasi kokoisia paloja ja pakastaa loput.

Vadelma-jogurttikaarna

PS. Aikaisemmin saamassani SLY:n paketissa oli pienempi lahja, jonka säästin viikonlopulle. Eilen sitä availin ja voi että!! Oli kyllä niin osuva paketinsisältö, ettei sitä uskoisi saaneensa ihmiseltä jota ei ole koskaan tavannut. Silmälasikotelokin tuli tarpeeseen, koska käyttämieni lasien mukana ei tullut koteloa, ainoastaan pehmyt pussukka. Pöllövuokaan suunnittelin jo tekeväni näitä sydänleivoksia. Tuleeko muita ideoita mieleen, missä koristelut eivät saa pöllöjen kaunista muotoa katoamaan?

PPS. Kiitos myös kaikista muista muistamisista!

Muistamisia ja juustokakkua

Posti toi tänään muistamisia viikonloppuna olevan päivän vuoksi. Kiitos SLY-kierroksen emolle tästä! Taustalla töihin samaisesta syystä paistamani kolmen suklaan juustokakkua. Kakusta puuttuu vielä kuorrute, jonka lisään kunhan kakku on hieman jäähtynyt. Tumma suklaa tekee pohjasta hieman palaneen näköisen kuvassa, mutta sitä se ei ole.

Ai niin! Chilipurkeista kurkistaa jotain vihreää!!

Origamipuput

Vaikka eilen purnasin, ettei aikaa oikein ole, onnistuin kuitenkin napsaisemaan pienen hetken itselleni. Pienen hetken aikana opettelin uuden taidon: kuinka taitellaan paperista pupukori, johon voi vaikka säilöä pääsiäisen herkut. Ei minulla tietenkään mitään oikeaa origamipaperia ollut vaan tulostin paperin Lia Griffithin sivuilta. Sieltä löytyy muutenkin valtavasti kauniita papereita, pakettikortteja ja kukanteko-ohjeita.

Origamipupu

 Mikäli saan blogin video-ominaisuuden toimimaan, laitan tähän Leyla Torresin ohjeistuksen pupun taitteluun. Vaikka videolla ei suomea puhutakaan, ohjeet ovat niin selvät että origamin teko onnistuu. Ihan ei minun jänöt vielä näytä samalta kuin enemmän harjoitelleella. Kuono on minulle se haasteellinen kohta, siitä ei meinaa saada siistiä millään. Mutta varoitan: tähän jää koukkuun, taittelin viime yönä paperia unessanikin. Videon saa isoksi klikkaamalla oikean alareunan koko näyttö -näppäintä.

Hauskaa maaliskuuta kaikille lukijoille!

Salaisen leivontaystävän toinen paketti

Aika lentää. Aika hukkuu ja häviää pieniin palasiin, josta koostuu meidän elämämme. En aina ymmärrä ajan kulkemista, vasta sitten kun sitä on liikaa tai liian vähän pysähdyn huomaamaan ajan kiemurtelun otteessani. Aika kuitenkin lentää meidän ohitsemme hirveää kyytiä ja me joko pysymme kyydissä tai sitten emme. On jokaisen oma päätös miten aikansa käyttää; tuhlaako sitä kroisoksen tavoin mitättömiin asioihin, pelaako sillä uhkapelejä vai säästeleekö sitä kitupiikin tavoin, koskaan siitä nauttimatta kunnes yksi päivä huomaa, ettei sitä voikaan tästä maailmasta ottaa mukaan. Unelma olisi olla siinä näiden kahden keskellä, nauttia ajastaan, välillä piehtaroida aikatauluttomuudessa ja toisina aikoina kiitää ajan mukana eläen ja kokien uutta joka hetki.

Menipäs syvälliseksi. Yritän siis tässä sanoa että kiirettä on pitänyt. Miehen mentyä töihin suuri osa niistä kotitöistä jotka kuuluivat työttömän velvollisuuksiin kaatuivat minun hoidettavakseni. Mies tekee pitempää työpäivä kuin minä, joten luonnollisestikin minulla on enemmän aikaa tehdäkin kotona kaikkea. Mutta kun kuluttaa ne päivän harvat vapaatunnit koirien ulkoilutukseen räntäsateessa polveen asti ulottuvassa loskassa tai aitasta puita kantaen sisälle kun pihamäki (muilla pihamaa, meillä pihamäki) on kiiltävä luistinrata, ei yksinkertaisesti jää aikaa sellaisille hömpötyksille mitä olen aiemmin kerinnyt harrastaa. Tämän lisäksi on tietysti ne minulle alunperinkin kuuluneet kotityöt sekä töissä lomasesonki menossa, joten töitäkin saisi tehdä useamman ihmisen edestä. Aika ei riitä kaikkeen mitä haluan tehdä, aika valuu ja häviää jonnekin ja sitten huomaan etten olekaan saanut mitään aikaiseksi. Jos jotain positiivista, niin isäni pääsi viime viikolla sairaalasta ja kertoi lenkkeilevänsä "vain" kaksi kertaa päivässä. Joillakin sitä aikaa on enemmän.

Salainen leivontaystäväni sen sijaan oli saanut aikaiseksi ja paljonkin. Niin paljon ettei paketti meinannut mahtua meidän kutistetulle pöydällemme. Aiheena oli tällä kertaa pääsiäinen. Paketin mukana tuli mm. Pajunkissakakun ohje, jota täytyy ehdottomasti kokeilla. En ole hirveästi marsipaaneilla leikkinyt ja muovailuvahallakin sain aikaiseksi lähinnä kiveä muistuttavia mötiköitä, mutta harjoitus tekee mestarin, eikös? Tämän ohjeen lisäksi paketista paljastui mm. herkkuja meidän hurttalaumalle, siemeniä (näitä ei voi ikinä olla liikaa),pääsiäissuklaata sekä erikoispaketti, jonka säästänkin viikonlopulle. Kiitos tästä SLY, sinun laittamiasi paketteja on ilo aukoa!

PS. Tuolla paketin takana näkyy SLY:n viimeksi laittamat tulppaanit: pikku hiljaa sieltä alkaa vihreä nostaa päätään.

Salaisen leivontaystävän toinen paketti

Marsipaanin käyttöä täytyy harjoitella.