sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Liebster award

Uusien blogien löytäminen tuntuu välillä hankalta, varsinkin sen jälkeen kun blogilista lopetti. Google ohjaa yleensä suosituimmille sivuille ja vähemmän luetut kirjoittajat jäävät pimeään. Bloggaajat ovat kuitenkin kekseliästä porukkaa ja selvästikin haluavat tuoda myös uusia blogeja esille. Tähän liittyen sain mehtäemännältä Liebster awardin, jonka ideana on antaa kiitosta ja kunniaa blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Kiitos vaan tästä. :)

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.



Tässä ovat mehtäemännän kysymykset:

1.Tykkäätkö rutiineista vai rikotko rajoja?
Minä olen rutiinieni orja, joka ei pidä yllätyksistä. Koko päivä voi helposti mennä pilalle jos aamurutiinit sekoittuvat, tai jos jokin osio jää tekemättä. Ja voi sitä ressukkaa, joka aiheuttaa tällaisen rutiineista poikkeamisen, sille ei hyvä seuraa. Ehkä kun ikää tulee enemmän, myös joustoa on joihinkin asioihin tullut. Mutta silti. Varoita etukäteen jos aiot yllättää minut.

2. Mikä on paras elämänohje jonka olet koskaan saanut?
Tuo tullessas ja vie mennessäs. Tätä voi soveltaa vähän kaikkeen, mitä sitä turhaan raatamaan jos asian voi tehdä helpomminkin.

3. Aamupala vai iltapala?Millainen?
Iltapala ehdottomasti. Ehkä vähän leipää, jonka päällä on ainakin puolitusinaa päällystettä tai Miehen paistamia lettuja hillolla ja kermavaahdolla. 

Näiden lisäksi on tullut mm. mansikoita ja metsämansikoita, vadelmia, retiisejä ja kaksi punasipulia!


4. Paras tapa rentoutua?
Se ettei ole mitään sovittuna eikä tehtävälistalla kiireellisenä, se että ulkona sataa vettä ja saa käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle uuden, hauskan neuleen kanssa, se että Sisko tulee ja pidetään hirmuinen pelimaratoni, se ettei kukaan ole kärttyinen.

5. Suosikkijuomasi?
Vesi/Coca-cola Zero/Kaakao ja kahvi/Omenasiideri

6. Pukeudutko tarkkaan harkitusti vai villisti ja vapaasti?
Ehkä vähän siitä ja välistä. Töissä on aika tarkat vaatimukset siitä, mitä saa näkyä ja mitä ei ja muutenkin on näytettävä jotenkuten siistiltä ja edustavalta. Tämän vastapainoksi kotona ja vapaalla on sitten mukavaa vetää päälleen ensimmäiset kaapista päälle tippuvat rytkyt. Suurin osa vaatteista on mustia ja violetteja, joten ne yleensä menevät yhteen.

Neiti 5-vee uskoo, että on olemassa herneitä ja naminami-herneitä. Arvatkaa kumpia meillä aina tarjotaan?

7. Onko suvussasi/perheessäsi joku perinne josta et ehdottomasti luopuisi?
Meillä taitaa olla aika vähäperinteinen suku. Joulu tulee ensimmäiseksi mieleen ja sen viettotapa, mutta sitäkin on tarvittaessa muutettu ja säädetty. Tämä minun rutiinien noudattaminen koskee selvästikin enemmän arkea kuin juhlaa.

8. Yksin vai yhdessä?
Yleensä yksin. Olen aika erakko. Se ei tarkoita sitä, ettenkö rakastaisi ja arvostaisi lähimpiäni ja ystäviäni. Saan töissä yleensä päivän annoksen sosiaalisuutta, joten kaipaan vapaa-ajalla hiljaisuutta. Mies onneksi tietää sen, että saatan käyttää päivän "puheannoksen" jo töissä ja kaikki hiljaisuus ei ole mököttämistä. Neiti 5-veen kanssakin tästä keskusteltiin, ettei aina tarvitse olla äänessä, joskus on ihan kivaa olla yhdessä hiljaa. Välillä on sitten kivaa riekkua ja huutaa ja järjestäisin varmaan enemmän juhlia jos ystäväpiirini olisi kasaantunut edes hieman pienemmälle alueelle. Eilen olin nostamassa perunaa yksin ja sitten tehtiin polttopuita yhdessä. Näin se menee, kohtuudella kaikkea.

9. Salaisia paheitasi joita salailet siloin tällöin perheeltäsi?
Suklaan syöminen. xD

Tällä hetkellä työn alla vaaleanpunaisia pääkalloja.

10. Mottosi?
Ei minulla ole sellaista. En ole löytänyt yhtä lausetta, jolla saisin summattua kaiken elämässä ja tavan millä saavuttaa se tai mikä muuten kuvaisi elämäntapaani. Ehkä tuo kohdassa 2 jotenkin sovellettuna laitetaan tähänkin.

11. Jos saisit yhden toiveen, ihan minkä vain..mikä se olisi?
Minä olen nyt tylsä ja sanon että haluaisin voittaa lotossa. Joo, tiedän ettei sillä ratkaista kaikkia ongelmia ja päinvastoin, ongelmat saattavat lisääntyä. Mutta ehkä sillä rahalla saisi hankittua sen unelmien kartanon, jossa pääsisi toteuttamaan paremmin itselleen asettamia tavoitteita esimerkiksi omavaraisuuteen päin menemisestä. Tämän vuoden keittiöpuutarhan sato jäi surullinen pieneksi (osa vilkkuu täällä kuvissa). Kanojakin haluaisin ja ehkä jonkinlaisen lampaan ja vuohen. Rahan kanssa ei tarvitsisi koko ajan miettiä oman työpaikan säilyvyyttä tai Miehen töiden löytymistä. Voisi keskittyä enemmän olennaiseen. Tai ihmettelemään, mitä se olennainen on. Olenko minä nyt huono ihminen kun en vastannut toivovani pakolaiskriisin selviämistä?


Haastan ja palkitsen seuraavat blogit (osassa tosin ei ole kerrottu lukijoitten määrää):


Ja tässä ovat kysymykset:

1. Miten kuvailisit blogiasi uusille lukijoille? Mistä kirjoitat, mistä sinun piti kirjoittaa?
2. Tänään ja juuri tällä hetkellä, mikä on mielestäsi paras ottamasi valokuva?
3. Mitä leivoit viimeksi? Menikö niin kuin Strömsössä?
4. Kerro tyypillisestä päivästäsi.
5. Oletko käsityöihmisiä? Mitä teit viimeksi?
6. Kerro kodistasi, onko se oma, rakas, iso vai pieni, mörskä vai linna?
7. Mikä on parasta bloggaajana olemisessa, minkä voimalla jaksat jatkaa ja nähdä vaivaa? Suosittelisitko tätä muille?
8. Jos saisit 100 000€, mitä tekisit niillä?
9. Joulu tulee, ahdistaako vai onko olo kuin pienellä lapsella?
10. Paras tv-ohjelma ikinä?
11.  Lempivärisi ja mitä se mielestäsi kertoo sinusta?

Tehkää hyvin! Muistakaa arvonta! :)




8 kommenttia:

  1. Voi kiitos! :) Kiva oli sinunkin blogiisi tutustua, selailenpa vielä tarkemminkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vastauksista. Oli mukavaa luettavaa :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tuntuu, että se joustavuus niistä rutiineista pikemminkin vähenee kun ikää tulee lisää. Varsinkin kun kyse on aamuista. Yhtenä aamuna piti mennä labraan syömättä, juomatta ja vessasta, meni kyllä ihan koko päivä pieleen. Ennemmin tingin unesta kuin aamurutiineistani. Mutta pelimaratoonit on kyllä yksi rentouttavimmista asioista joita minäkin tiedän. Tarviis ehkä tulla kylään lokakuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on keskiviikkona sama edessä, joten varokaa vaan kaikki aamupalaverissa olijat! Sain ajan vasta 8.45 :/

      Poista
  4. Voi kääk, kiitos vaan haasteesta! Osallistun kyllä mielelläni, mutta en taida nuin montaa blogia seurata edes, saati että siihen määrään mahtuisi kovin montaa meitä pientä sepustelijaa. :o No, osallistun kuitenkin. :)

    Vinkkinä (kun mainitsit, että blogilista lopetti) blogit.fi-sivustolta saattaisi löytyä uutta luettavaa. :)

    Ainiin, blogit.fi-osoitteesta saattaisi löytyä uusia lukemattomia blogeja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä vilkaisemassa. Jonkin verran olen blogipolkua käyttänyt, mutta ei se vaan jotenkin sytytä...

      Poista
  5. Kiitos Milla..joskus olen poikennut täällä mutta nyt pitää lukea..

    VastaaPoista
  6. Olipas mukavia vastauksia. Sinulla on sana hallussa.

    VastaaPoista