sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kinderpiirakka

Huhtikuun SLY-paketissa oli mukana Kinderpiirakan ohje, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Toki olin kuullut tällaisesta (oli ilmeisesti aikamoinen some-hitti jossain vaiheessa), mutta en ollut ikinä itse moista tehnyt. Piirakka valmistui jo viime viikolla ja osa siitä päätyi töihin kahvitauon piristeeksi. Itse totesin että tämä piirakka on parhaillaan pieniksi paloiksi pilkottuna banaani-suklaajäätelön kanssa. Pohja muistuttaa brownieta ja käyttämäni Fazerin punainen suklaa tuo oman makeutensa, jota jäätelö tasoittaa.

Piirakan leikkaamiseen kannattaa käyttää oikein terävää veistä, jota on kuumennettu hetki lämpimän veden alla. Näin suklaa ei lohkeile leikatessa niin pahasti. Ja minä en laittanut taikinaani aivan niin paljoa nestettä kuin ohjeessa oli. Tuntui että taikinasta tulee aivan liian velliä koko nestemäärällä. Kreemiä tein hieman ohjetta enemmän. :)


Kinderpiirakka


Kinderpiirakka

uunipellillinen

6dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
6rkl tummaa kaakaojauhetta
3dl kiehuvaa vettä
300g sulatettua voita
4 munaa

voikreemi
150g voita
5dl tomusokeria
4tl vaniljasokeria

kuorrutus
200-300g maitosuklaata
25g valkosuklaata

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Kiehauta vesi ja sulata voi. Hämmennä nesteet puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen munat yksitellen taikinaan.

Paista piirakkaa 30-35 minuuttia 200 asteessa. Anna jäähtyä kunnolla.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi (5-10min). Lisä joukkoon vaniljasokeri. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita pohja suklaan sulatuksen ajaksi pakastimeen, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.

Sulata suklaat erillisissä astioissa. Levitä maitosuklaa kreemin päälle. Valuta maitosuklaasta poikittaisia raitoja piirakan päälle. Marmorikuvion saat vetämällä esim. hammastikulla viivoja ylhäältä alas (tai joka toisen viivan alhaalta ylös).

Banaani-suklaajäätelö sopi piirakan kaveriksi


8 kommenttia:

  1. Oi miten hyvännäköistä! Olen kuullut juttuja tämän piirakan herkullisuu'esta, mutta tuo käytetyn sokerin määrä vähän hirvittää. :D Ehkä parempi jättää suosiolla testaamatta kokonaan, olen koittanut tässä hieman suitsia herkuttelun määrää (aika laihoin tuloksin tosin). Viime aikona on tuntunut niin kovasti siltä, että pitää työpäivän jäläkeen saaha kahavin kanssa hieman jotain makiaa, tai muuten ei jaksa tehä koko päivänä enää mitään ja vaipuu sohovakoomaan. Sanomattakin selevää, ettei tällä taktiikalla säily vierasvaraksi leivotut herkut pakkasessa kovin pitkään... Niinpä ei ole tullut viime aikoina hirviästi leivottua. Toivottavasti kevät ja lisääntyvä auringonvalo auttaisi tähän jotenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän reseptin voisi ehkä puolittaa ja tehdä vaikka rengasvuokaan kakun muodossa. Silloin voisi kuvitella että sokeriakin on vain puolet. xD

      Poista
  2. Hei.
    Tosi herkullisen näköistä,kun tekee ison annoksen ,voi varmaan lopun pakastaa ?ja aina ei ole pakko syödä paljoa,ottaa vain pienen palan kerralla sulamaan.

    VastaaPoista
  3. Näyttää paremmalta kuin minun joskus tekemä :D :P

    VastaaPoista
  4. Ikinä en ole raaskinut Kindereitä käyttää leivontaan, nautin ne sellaisenaan Ü
    Kinder herkuttelun aloitin jo sinä pääsiäisenä, kun ne saapuivat ensi kertaa Suomeen!
    Nyt ovat tuossa naapurimaassa tyrkyllä ympäri vuoden ja jos jossakin muodossa.
    Terkuin
    n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän piirakkaan ei onneksi mennyt oikeaa kinderiä, vaan sai syödä leivonnan ohessa paketissa tulleet patukat. Minä rakastan kindereitä, missä tahansa muodossa. :)

      Poista
  5. Mikä tuosta piirakasta tekee kinder-piirakan? Maistuuko se kinderiltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se etäisesti maistuu kinderiltä, ainakin jos käyttää tuota vaaleaa maitosuklaata. Kai se nimi tulee myös hieman ulkonäöstä, kun suklaan alla on vaaleaa...

      Poista