perjantai 8. heinäkuuta 2016

Isyyspakkaus

Luin netistä hienosta ajatuksesta muistaa tulevaa isää ja tämä ajatus iski heti minuun. Minä rakastan lahjojen hankkimista ja vauvalle tarvitsee kuitenkin ostaa kaikenlaista. Isyyspakkauksen ajatus ei mielestäni ole ihan samanlainen kuin Kelan äitiyspakkauksen (jossa on tavaraa oikeastaan vain vauvalle), vaan enemmänkin hemmotella miehiä ja jollakin tasolla valmistaa heitä siihen että pieni nyytti on tulossa. Sitä paitsi tämähän antaa loistavan tekosyyn shoppailuun, jos sellaista tarvitsee.

Batman-aiheisesta isyyspakkauksesta löytyy hieman valkeaakin.



Koska ajatus tästä oli mielessäni jo ennen kuin "tärppäsi", olin kerinnyt ideoida paketin sisältöä ajan kanssa. Kantavaksi ajatukseksi muodostui "jotain mustaa ja jotain Batman-aiheista". Halusin pakettiin Miehen tyylisiä asioita ja molemmille (sekä vauvalle että Miehelle) jotain. Maha-asukin sukupuolella ei onneksi tässä tapauksessa ollut väliä, koska olipa se mikä hyvänsä niin saa luvan pukeutua mustaan.Keräilin koko kevään aiheeseen sopivia asioita. Metsästin tavaroita alennusmyynneistä ja koska ostokset jakautuivat usealle eri kuulle, ei hintakaan tuntunut niin pahalta. Joku saattaisi sanoa, että tämä meni jopa hieman liian suureelliseksi, mutta en mahtanut mitään sille, että innostuin tosissani. :) Sellaista tuttia tai tuttipulloa, jotka olisivat sopineet teemaan, en valitettavasti löytänyt. Yritin välttää sellaisten asioiden hankkimista, joista tiesin ettei niille olisi käyttöä (esimerkiksi korvatulpat, joita yleensä näkee näissä paketeissa).

Pakkauksen sisältö kokonaisuudessaan.



Itse laatikkoonkin panostin. Etsin netistä ja tulostin Batman-aiheisia kuvia, osa humoristisia ja osa ihan perus sarjakuva-meininkiä. Leikkasin ja liimasin kuvat laatikkoon ja päällystin sen vielä kontaktimuovilla. Laatikon läppiin on liimattu sisäpuolellekin batman-kuviota. Päällystetty laatikko oli jemmassa varmaan ainakin kuukauden ullakolla, piilotettuna mattojen ja epämääräisen roinan alle. Eilen Miehen lähtiessä asioille kaivelimme laatikon Neiti 6-veen kanssa esiin, täytimme ja veimme odottamaan Miehen puuhailupajaan. Käsittääkseni oli ihan mukava yllätys. :)

Päällystin koko isyyspaketin ulkopuolen netistä tulostamillani kuvilla.



Isyyspakkauksessa oli mukana ainakin
Selawik -makuupussi (mahtuisiko tähän sekä isä että vauva?)
2 mustaksi värjättyä harsoa (Batman-etiketit täältä)
H&M:ltä valkoinen body+shortsit+myssy, yöasusetti (paita+housut) sekä mustat sukkahousut
Yöhaalari
Body+myssy+ruokalappu
Musta kuolalappu
Hieman isompi pipo (huuto.netistä)
Huppari Miehelle
Henkselit Miehelle
Hieman alkoholia
Taskumatti
Musta kylpyankka (Tigeristä, paketissa oli myös sinisiä)
Batman -muki
Super heroes -legoja
Super heroes -Duploja
Monitoimi -työkalu
2 paria Batman-sukkia (Tokmannilta)

Minusta tämän tekeminen ja suunnittelu oli ihanaa ja sain sellaisen kuvan että Mieskin ilahtui (kuulema paras isyyspaketti ikinä). Lisäksi laatikkoon panostaminen ja kuvien valitsiminen kannattivat, ainakin osa niistä ilmeisesti menee koristamaan puuhailupajan seinää. Tavaroiden lisäksi mukana oli pienessä muodossa vielä rakkauskirje, jossa pahoittelin mm. hormonimyrskyjäni.

(Muuten! Minulla oli melkeinpä koko kesäkuun väsynyt, masentunut ja itkuinen olo. Mietin jo ihan vakavissani googlen löytämien kuvausten perusteella että minulle iski raskausmasennus. Saatoin olla päivän töissä ja vollottaa sitten illan kotona milloin mistäkin aiheesta. Varsinaista ruumiillista väsymystä ei ollut (en siis tuntenut halua nukkua tavallista enempää), ennemminkin olo oli tympeä ja mikään ei huvittanut. Kaikki vauvaan liittyvä ahdisti ja mahan kasvu ei ainakaan ilahduttanut. Kävin neuvolan terveudenhoitajalla. Rauta-arvoni oli tippunut jonkin verran, tosin ei vielä niin paljoa rauta-tabletit olisivat olleet pakollisia. Minulle kuitenkin sanottiin että niitä saa alkaa syömään, JOS haluaa. Kävin apteekista paketin 100mg rautatabletteja ja nyt muutaman päivän päästä olo on paljon parempi. Innostun taas asioista, en ahdistu vauva-asioista ja tulevaisuudesta löytyy iloisia asioista joita odottaa. En ole itkenyt kertaakaan tablettien aloittamisen jälkeen. En tiedä varmuudella, oliko kyseessä vain raudan puute vai heilahtivatko hormonit tavalliselle tasolle. Onko kenelläkään muulla kokemusta moisesta?)


8 kommenttia:

  1. Vau mikä paketti! En ihmettele yhtään että mieskin on tästä pitänyt :) itsekin esikoista odottaessa askartelin miehelle isyyspaketin, mutta ei se kyllä ihan näin hieno ollut. Ja toisen kohdalla ei enää energiaa askarteluun ollutkaan, valitettavasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olisiko minullakaan ollut energiaa, jos olisin kaiken jättänyt nyt kesään. Ajatus oli kuitenkin jo mielessä viime syksystä asti ja hankinnat tuli hoidettua suurimmaksi osaksi keväällä niin ei jäänyt enää paljoa tekemistä tänne väsy-aikaan.

      Poista
  2. Ihana paketti, ajatuksella ja rakkaudella tehty!

    Kyllä minuakin itketti ja ahdisti raskausaikanani. Kai ne hormonit syynä oli. Ja tietysti pelottikin äidiksi tulo ja kaikki mitä se tuo tulleessaan. Vaikea se on kuitenkin uskoa sen kasvavan mahan, mikä käyttäytyy kuin olisi ilmakuplia täynnä, olevan vauva!
    Jos olisin vielä toisen lapsen saanut, olisin kyllä ollut paljon armollisempi itselleni. Muiden sanomisista ja mielipiteistä välittämättä!

    Jaksamista vauvanodotukseenne. Tulos, kaikesta kropan ja mielen sekavuudesta huolimatta, on kaiken arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveydenhoitaja tuntui ainakin syyttävän ihan täysin hormoneja. Ja olen onneksi lukenut jostain että tällainen epäröinti on hyvä merkki, koska oikeasti ajattelee asioita nyt eikä rupea käymään myllerryksiä läpi vasta sitten synntyksen jälkeen, yritän kovasti siis nähdä nämä hormonimyrskyt iloisena asiana vaikka se välillä vaikeaa onkin...

      Poista
  3. siis vau mikä isyyspakkaus!

    Kyllähän tuo taitaa olla ihan itse raskauden tuomia hormonimyllerryksiä <3

    VastaaPoista
  4. Moi.
    Oikein kiva keksintö,että mieskin saa isyyslaatikon.Kiva puuhastella lapsen kanssa.

    VastaaPoista
  5. WAU, mikä pakkaus!
    Mahtava ajatus ja sen toteutus!
    Kaikkea hyvää odotteluun !
    n-h
    http://originaalisly.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rakastan lahjojen hankkimista ja se varmaan näkyy. xD

      Poista