lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kasviskierteet

Liekkö vika kasvatuksessa, karjalaisuudessa vai 1800-luvulle sijoittuvien romaanien yliannostuksessa, niin minä uskon että kun Mies tulee kotiin pitää hyvän vaimokkeen laittaa pöytä notkumaan ruokaa. Tällä kertaa yhdeksi ruokalajiksi valikoitui SLY-paketissa tullut ohje kasviskierteisiin. Tämä oli niitä kummallisia ohjeita, jotka lukiessa kuvittelee tekevänsä jotain helppoa ja yksinkertaista ja sitten päättyy soveltamaan ongelmalliseksi käyvää ohjetta kesken leipomisen kieli keskellä suuta.

Reseptissä ei varmaankaan ollut vikaa, vaan epäilen että minun käyttämäni tuorejuusto (Lidlistä ostettua vierasta merkkiä) yksinkertaisesti päätti muuttua nesteeksi jossain vaiheessa eikä suostunut enää muuttamaan olomuotoaan sen jälkeen. Eli siis täyte oli vetistä ja valuvaa ja tämä tuntui vaikuttavan loppullisiin kierteisiin lähinnä ulkonäöllisesti, koska ne olivat mössöä siinä vaiheessa kun lapoin ne pellille. Noh, ei onneksi vaikuttanut makuun. Ehdottomasti aion kokeilla ohjetta uudelleenkin, tosin erilaisella tuorejuustolla. Ohjeen olen kirjoittanut tähän niin kuin minä sen tein eli hieman alkuperäistä soveltaen.
Kasviskierteet



Kasviskierteet


Täyte:
1rkl öljyä
1 sipuli
valkosipulia maun mukaan
1,5 - 2 paprikaa
0,5tl suolaa
0,5tl mustapippuria
ripaus chiliä
200g paprika-chilituorejuustoa
1 kananmuna
1,5rkl vehnäjauhoja
0,5dl juustoraastetta
ruohosipulia

Pohja:
4dl vehnäjauhoja
2dl juustoraastetta
1,5tl leivinjauhetta
200g kermaviiliä
0,5dl öljyä
1rkl vettä
1 muna

voiteluun kananmunaa

Pilko paprika ja sipulit pieneksi. Kuullota niitä muutama minuutti pannulla öljyssä, niin että paprika hieman pehmenee. Mausta ja aseta kulhoon jäähtymään. 

Valmista taikina mittaamalla kaikki ainekset paitsi vesi kulhoon ja sekoita. Jos taikina jää hieman kuivakkaan oloiseksi, lisää vesi ja sekoita. Kauli taikina levyksi käyttäen jauhoa apuna. Lisää paprika-täytteen joukkoon tuorejuusto ja kananmuna. Jos sinulle käy niin kuin minulle ja juustosi sulahtaa ja muuttuu nestemmäiseksi, lisää sekaan vehnäjauhot ja juustoraaste. 

Levitä täyte kaulitun pohjan päälle ja kieritä kääretortun tapaan rullalle. Leikkaa rullasta parin sentin paksuisia viipaleita ja aseta ne leivinpaperin päälle. Voitele kierteet munalla ja ripottele päälle leikattua ruohosipulia. Paista 250 asteessa noin 15 minuuttia.

Tässä samalla sain aikaiseksi napsaistua kuvan valokuvaushaasteeseen, aiheena tällä kertaa "mustalla taustalla". Tummien valokuvien ottamiseen vinkkejä voi lukea vaikkapa täältä.


Ruohosipulia voisi olla koko pelto täynnä, sitä menee ja paljon!

4 kommenttia:

  1. Tässäpä olisI tosi hyvää ruokaa kuumaan päivään ....hiostavaa veto omassa keittiössä kadoksissa Ö
    n-h
    http://originaalisly.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. NAM että näyttää houkuttelevilta :P

    VastaaPoista
  3. Hei.
    Voi että onkin herkullisen nököisiä.Tosin chili on harvemmin käytetty mauste meillä,mutta pieninä annoksina ehkä oppis käyttämään.

    VastaaPoista
  4. Söikö Mies noita ihan oikeasti?? Nehän on kasvis

    VastaaPoista