sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuosisuunnitelma

Joulun jäljiltä on tyhjä olo. Tuntuu että kaikki on annettu, kaikki ideat menneet ja talvihorros kutsuu. Lapsityövoiman avulla joulu on raivattu pois ja katseet suunnattu tulevaa kohti. Lapsi on palautettu kotiinsa ja arki jatkuu. Voisin koteloitua sohvalle viltin sisään odottamaan lämpimämpiä päiviä. Eilen hujahti melkein kokonainen kausi The Big Bang Theoryä.

Näin vuoden vaihteessa on tapana käydä läpi kuluvaa vuottaa ja sitä mitä on saannut aikaiseksi. Minä päätin mieluummin rueta suunnittelemaan tätä vuotta, kuin murehtia mitä ei ole vielä saannut aikaiseksi. Tekemistähän riittää.

Kevät:
  • puutarhasuunnitelman päivitys
  • tuleeko haapametsikön tilalle hedelmätarha?
  • siementen tilaus ja esikasvatus
  • keittiöpuutarhan laajennus
  • kevätkylvöt
  • vieläkö kaadetaan pihasta puita? 
  • hellan päällystys kun lämmittäminen loppuu
  • kasvihuoneen rakennus
Kesä:
  • puutarhan monivuotisten kukkien tilanteen tarkastus 
  • kesäkukkien ja muiden kylmän arkojen kasvien istutus
  • vähintään osa pihasta aidatuksi koirille
  • olohuoneen tapetointi
  • aitan muutosten valmiiksi saaminen
  • mistä ensi talven puut?

Näiden lisäksi joitain ei-aikaan-sidottuja kysymyksiä:
  • päivitetäänkö Neiti 4-veen huonetta aikuisempaan vierashuonemaiseen tyyliin?
  • alakerran sisäkaton uusinta
  • keittiön ja yläkerran muovimattojen uusinta (rahasta riippuvainen)
  • kattoremontti (rahasta riippuvainen)
Näiden lisäksi on varmaan miljoona asiaa, jotka eivät juuri nyt tule mieleen. Moni asia on valitettavasti rahasta riippuvainen ja toteutuminen on vielä epävarmaa. Mutta onneksi mikään ei ole oikeastaan sellainen "pakollinen" tehtävä, mitä ilman ei voi elää. Ehjä katto olisi tietysti kiva, mutta tälläkin pärjätään. Kuten näette, aika moni listaamani asia liittyy jotenkin puutarhaan. Juuri nyt ei vielä voisi puutarhahommat vähempää kiinnostaa, mutta siinä vaiheessa kun ensimmäinen taimikuvasto kilahtaa postilaatikkoon, tiedän sekoavani kokonaan. Onko muilla samanlaisia ongelmia odotettavissa?

Kesämuistoja
Ps. Muiden blogeja vilkuillessani huomasin, että moni on tehnyt selkoa viime vuoden kulutuksestaan ja varsinkin sähkönkulutuksesta. Laitetaan nyt vertailun vuoksi vähän meiltäkin numeroita. Koko vuonna 2014 sähköä kului 13 020 kWh. Hirvittävän määrän selittää osin viime kevättalven lämmitys joka tehtiin sähköllä sekä Miehen hitsaus- sun muut harrastukset. Puuhellan vaikutuksesta sen verran, että marraskuussa 2013 sähköä meni 1 317 kWh  ja marraskuussa 2014  1 075 kWh. Ero ei ole suuri, mutta eroa kuitenkin on. Vettä tässä taloudessa meni vuoden aikana 77 kuutiota (osan vuodesta talossa asui 3 henkeä, osan 2).

11 kommenttia:

  1. Hei.
    Olisipa oikein kiva, kun vois nukahtaa kuin karhu talvihorrokseen, ja herätä kevät auringon säteisiin,jotka lämmittäisivät peittoa..mutta ei se käy.,pitää vain touhuta, ja keksiä aina uutta, kyllä se muutaman kuukauden päästä jo pilkistää lämmittäen. ja puutarhahommatkin alkavat innostaa.Eikun ulos ja lenkille.
    nautitaan pakkasista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu kovin nautinnollista, kun auton ovet jäätyi ja tuli pakkolenkki lukkosulaa ostamaan... Saakelin tullimiehet kun veivät sen minun edellisen pullon.

      Poista
  2. On ihan outoa kun ei ole joulua mitä purkaa. Pitäisikö sitten alkaa laittaa jo kevättä? Tammikuun alussa? Kukkapenkki-into nosti jo päätään ja odotan kauhulla niiden kuvastojen tuloa. Hyötykasvejakin tekisi mieli kasvattaa mutta ne mokomat tarvitsevat hoitoa. Mikä talvihorros, minulla on intoa vaikka kuinka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile orkideoja, ne tulee toimeen ilman hoitoa... :D Se on tämä maailman tasapaino, minä touhusin koko syksyn ja nyt tuli seinä vastaan.

      Poista
    2. Minä? Orkideoja? Tiedäthän sinä ettei me oikein tulla toimeen...

      Poista
    3. Jospa se olisi sellainen pidettävä uudenvuodenlupaus, että yrität opetella... Sitten ei tarvitsisi raivata kukan raatoja sinun käynnin jäljiltä. :)

      Poista
  3. Suosittelen remontissa ensin tehtäväks sitä uutta ulkokattoa. Ei sitten sada sisään, just tehyille pinnoille. Ja kiire kannattaa jättää sen jälkee kokonaa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä onneksi nyt ihan sisälle sada. Ullakolla on yksi tai kaksi tukipuuta kostuneet ja kuntotarkastaja epäili sen johtuvat vuotavasta katosta. Vaikka tilannetta seurattiin pahimpien rankkasateiden aikana, en ikinä löytänyt "tuoretta kosteutta" ullakolta.

      Poista
  4. Hei.
    Suosittelen siskolle monivuotisia kukkia,jotka nousevat maasta joka kesä ,ovat vähähoitoisia,lannoittaa vain kesällä.esim ,päivänkakkarat,ym.
    Miksi sisko ei pidä orkideoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskolla on erikoistaito, se osaa tappaa orkideat katseen voimalla. :)

      Poista