keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Suunnittelua

Koin tänään valaistuksen. Jokaisessa kodissa on se jokin murheellinen kohta. Sitä tuijottelee vuodesta toiseen, irvistelee ja kiroilee sen epäkäytännöllisyyden tai rumuuden kanssa. Jostain syystä ei käy mielessäkään, että asialle voisi tehdä jotain.

Meillä tuo kohta on ollut naulakkosoppemme. Naulakkomme on siis rakennettu entiseen komeroon, niin että siitä on vain ovi poistettu. Kahdelle vastakkaiselle sivuseinälle on laitettu naulakot ja siinä se. Tila on ollut pimeä, pieni ja epäkäytännöllinen jo senkin vuoksi että se on kaukana ulko-ovesta. Asiaa ei suinkaan parantanut se, että takaseinän hormi koputeltiin viime kesänä osittain näkyviin, kun etsittiin pellin paikkaa.

Olen jotain pieniä parannuksia tilanteeseen yrittänyt vuoden aikana keksiä, mutta nekin ovat jääneet enimmäkseen ajatuksen tasolle. Tänään tulin sitten kotiin ja tuijotin sitä rytöläjää, joka naulakon paikalla oli. Kun asiat eivät pysy/mahdu naulakoihin, ne tippuvat lattialle. Sinne kertyvät kasoihin, jotka epähuomioidaan imuroidessa ja joilta suljetaan muuten silmät. Päätin että nyt asialle tehdään jotain. Tai ei nyt juuri heti, pitää hieman suunnitella ja hankkia tarvikkeita ensin, mutta lähiaikoina. Saatte sitten ennen ja jälkeen kuvia. Inspiraationa toimikoon Miehen veistelemä naulakko.


Käsin tehty naulakko
Onko se pelto? Onko se pihamaa? Onko se tie? EI! Se on minun autoni pysäköintipaikka.
PS. Salainen leivontaystävä, pahoittelen etten ikinä saanut tehdyksi laittamaasi kakku-reseptiä. Kuten ehkä huomasit, meillä on Pääsiäis-pöydässä herkkutunkua muutenkin. Minulla olisi tuolla Cake Pops -välineitä odottelemassa, suunnittelin että hyödynnän marsipaanejasi niitten koristelussa. Tai sitten teen muffinsseja. Hmm..

1 kommentti:

  1. Ihania herkkuja olit pääsiäiseksi laittanut, mieluusti olisin ollut maistelemassa muutoinkin kuin silmin. Se sitruunacurd kannattaa kokeilla, itse siihen ihastuin ihan vain vaikka paahtoleivän päällä kun reseptiä koekeittelin. ja minä pahoittelen, etten ole löytänyt hakemaasi reseptiä:( no jatkan etsintää vaikka kierros päättyy ja vinkkailua jos löydän. Pakettiasi onkin jo postin huomassa, ehkäpä jo huomenna perillä jos posteljoonilla vikkelät jalat! Syämmellä Slysi ( vähän haikua rintapiekussa)

    VastaaPoista