lauantai 16. tammikuuta 2016

Salaisen leivontaystävän tammikuun paketti

Tämä on ollut pitkä viikko. Töissä on kiireistä, ulkona pakkanen hipoo päivittäin -30 astetta ja tuntuu että kaikki energia menee pakollisten askareitten suorittamiseen. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin onneksi on migreenilääkitys kohdillaan ja pakkanen ei tuo enää migreeniä mukanaan.

Emo varoitteli jo torstaina salaisen leivontaystävän laittamasta paketista, mutta se kerkisi vasta eilen perille. Kävin nappaamassa sen kotimatkallani postista (jännittäen sitä, että vieläkö auto starttaa usean pysähdyksen jälkeen vai joko akku on tyhjänä). Kotiin tullessani lämmön tuottaminen, ruuan mättäminen suuhun ja sohvalle nukahtaminen menivät kaiken edelle. Herättyäni jaksoin vihdoinkin kömpiä vilttien alta ja kävin laatikon kimppuun. Tässä vaiheessa Mies sai kuulla ilon kiljahduksia, koska sieltä paljastui pöllöjä. Eli kannatti herätä. :)


Täysin uusi tuttavuus, cacao&chili maustesekoite

Lisää pöllöjä leivontaan, näitä ei voi olla liikaa! <3

Aiheena tässä kuussa oli jotain vanhaa ja uutta jouluherkuista, mutta eihän tässä talossa herkut kovin kauaa säily. Parini oli onneksi ymmärtänyt tämän ja lisännyt mukaan nopeaan leivontaan tarvikkeita (sopii hyvin energiaongelmiini). Kaiken kaikkiaan paketista löytyi Fazerin Alkupuuroa (minulla on ollut tätä töissä hätävara-eväänä ja vanha laatikko loppui juuri joulukuussa eli loistava ajoitus), Creme Bruleeta, Sunnuntain valmistaikinaa muffinsseihin, suklaanappeja, Lattea ja Santa Marian cacao&chili -mausteseosta. Viimeksi mainittu on minulle sellainen uutuus, etten ollut siitä kuullutkaan. Odotan mielenkiinnolla miltä se maistuu ja en usko että päiväys vaikuttaa hirveästi mausteiden käyttäytymiseen (korkeintaan heikentää makua). Lisäksi paketissa oli silikoninen pöllömuotti, joka on niin kovin suloinen. Ja ei, minulla ei vielä ollut tällaista. :)

Paketin mukana tuli ohjeet Rocky Roadiin, Nutellakekseihin, Myslipatukoihin ja Vuohenjuusto-pipariwhoopiehin. Parikseni paljastui Heidi Mamman leivontanurkasta. Hänellä oli ollut aika pelottava kokemus autoillessa, mutta toivottavasti siitä ei tule auton vaurioitumista pahempia seurauksia. Kiitos Heidille suuresti paketeista, olen tykännyt niistä oikein kovasti ja varmasti osa ohjeista jää pitempi aikaisempaankin käyttöön  (ainakin tämä jäädyke oli hitti!). Salaisessa leivontaystävässä on muuten menossa seuraavalle kierrokselle ilmoittautuminen, lisätietoa löydät täältä. Suosittelen lämpimästi kaikille!

Ai niin, mitäkö sieltä parin laittamasta joulupaketista löytyi. Sen näet täällä.

Paketin ainekset




8 kommenttia:

  1. Chilin ja suklaan liitto taitaa olla yksi niitä taivaassa solmittuja, eikös jo Maya-intiaanit sitä käyttäneet? Kerrohan sitten mihin käytät noita, ne varmaan sopii sekä makeaan että suolaiseen

    VastaaPoista
  2. Ihana teemapaketti kokonaisuus!
    n-h

    VastaaPoista
  3. Tuo chili-suklaa kuulostaa mielenkiintoiselta! :)

    VastaaPoista
  4. .Hei
    Ompas paljon kaikenlaista tavaraa,mielenkintoisia paketteja.

    VastaaPoista
  5. Itselläni myös odottaa tuo suklaa-chili. Voisi laittaa vaikka johonkin suklaakakkuun :)
    Oikein ihanaa talvea teille sinne!

    VastaaPoista
  6. Mie olen hurmaantunut suklaan ja chilin liittoon, ripsuttelen joskus jäätelön päällekin, aikas tujua! Mutta välillä on oltava :) Hienon paketin olet taas saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa suositteli valmistajakin, nimittäin vaniljajäätön kanssa kokeilua. :)

      Poista