perjantai 1. tammikuuta 2016

Sauna

Saunamme sijaitsee erillisessä rakennuksessa keskellä pihaa. Se on puulämmitteinen ja siihen kuuluu pienen eteisen ja pienen pukuhuoneen lisäksi suuri sauna. Vesi tulee putkea pitkin perille asti, ainakin silloin kuin putki ei ole jäässä. Täällä blogissa ei muistaakseni ole pahemmin saunasta sisältä kuvia vilahdellut. Tämä johtuu lähinnä siitä, ettei sille ole keritty hirveästi mitään tekemään.




Sauna vasemmalla ja ja aitta oikealla, kuva otettu jouluaattona

Joululomalla Mies veljineen kunnostautui ja he vaihtoivat saunaan uudet lauteet. Puut ovat peräisin Pielisen pohjasta nostetuista uppotukeista. Aiemmin saunassa oli vanhat perinteiset lauteet, jotka oli käsitelty tummalla vahalla(?). Nämä purettiin pois ja tukiosat rakennettiin uudelleen hieman isommaksi ja kiinnitettiin kunnolla seinään. Puolikkaat upppotukit höylättiin ja ne on kolottu päistä. Tämän jälkeen niistä rakennettiin lauteet. Tukkeja ei ole käsitelty millään, katsotaan onko se sitten jatkossakaan tarpeen.





Sauna kesken remontin (vas.) ja lauteet valmiina (oik.). Värivaihtelu johtuu käytettävissä olleesta valosta.

Koska sauna on meillä Miehen valtakuntaa, en ole vielä kerinnyt mennä viemään pukuhuoneen puolelle sisustusajatuksiani. Tarkoituksenani on tehdä siitä valkoinen, ihan sen pienuuden häiventämiseksi.  Tämän voisi toteuttaa ensi kesänä. Tällä hetkellä mintunvihreänä loistava muuri muuttuu joskus tulevaisuudessa mustaksi, niin kuin itse kiuas ja muuripata maalautuvat jo aiemmin. Saunan seinien kohtalo tuntuu olevan vielä auki, joten saattaa olla että nekin saavat uuden ulkoasun myöhemmin.

Vuoden vaihde meni täällä rauhallisesti. Oltiin Miehen kanssa kahdestaan kotona ja katseltiin Stargatea. Raketit alkoivat räjähtelemään viittä vaille kuusi ja en voinut taas olla ihmetelemättä ihmisten halua polttaa rahansa ilmaan muutaman hetken vuoksi. Tästä alkaa sitten uusi vuosi ja uudet kujeet. Ideoita on paljon, mutta en aio ottaa minkäänlaista stressiä. Jos jaksetaan ja rahat riittää, remontti jatkuu hiljalleen ja jos lottovoitto sattuu kohdalle, hankitaan se haaveilemamme erämaa-kartano. Tämä tosin vaatisi sen, että muistaisin joskus lotota. Mitä te muut toivoisitte tältä vuodelta?

Muistutuksena vielä, että nythän olisi loistava aika aloittaa valokuvaushaaste. Säännöt ovat suuntaa antavia, mitään pakkopullaa tästä ei ole tarkoitus tehdä. Kokeilkaa, mitä tästä tulee. Minä ainakin olen hurahtanut valokuvaukseen aika kovasti. :)

Muuripadassa lämpiää sähkökatkon aikana suurikin määrä vettä.


Onnellista vuotta 2016!

18 kommenttia:

  1. Onnellista alkanutta vuotta 2016 myös teille!
    Ihana sauna teillä - jos olisin oikeasti kateellinen siitä mitä toisilla on ja minulla ei, niin tuosta olisin! Vaikka se ei muistuta ollenkaan kummankaan mummolani saunaa, eikä kotimökin saunaa, niin silti tulee lapsuus mieleen. Ei näistä kerrostalojen saunoista ole mihinkään, vaikka meidän taloyhtiössä uusi hieno sauna onkin :)

    Valokuvahaasteeseen on tarkoitus osallistua, kuten jo aiemmin oli puhe, tervetuloa katsomaan mitä saan aikaiseksi, kun ei taitoa mutta tahtoa ehkä sitäkin enemmän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikken itse pahemmin saunokaan, niin kyllä siellä silti mukava on silloin tällöin piipahtaa. Jo se, että joutuu pakkasella juoksemaan pihan poikki tuo ihan erilaisen tunnelman kuin kerrostalossa. :)

      Poista
  2. Hyvää alkanutta vuotta myös sinne. Komeat lauteet tuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa. Komea on juuri oikea sana kuvaamaan noita.

      Poista
  3. Oi joi, saunakateellinen täällä terve! Ihanan tunnelmallisen näköinen tuo teidän sauna. Koko elämänsä puusaunan parissa eläneenä on ollut totuttelemista näihin sähkösaunoihin ja puusaunan kaiho ei kyllä mihinkään ole kadonnut. Nyt jos olisin Eurojackpotissa voittanut, niin remonttihan siitä pärähtäisi käyntiin ja ulukosauna kuuluisi ehottomasti mukaan pakettiin! :) Aika samansuuntaiset ajatukset muutenkin uujen vuojen (ja lottovoiton suhteen), eli remonttia remonttia ja jos enemmänkin sattuisi olemaan ylimääräistä, niin vanahan hirsitalon mettästykseen alakaisin heti piilopirttiajatuksella. :D Toki ihan kaikista eniten toivon töitä, koska iliman niitä kaikki muu jää kyllä sitten toteuttamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. :) Luulisi että sinun alallasi olisi tarve osaajille.

      Poista
  4. Hieno sauna, uudet lauteet sopivat sinne erinomaisesti. Kuvista välittyi lämmitettävän saunan ihana tuoksu tänne saakka.
    Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa uutta vuotta sinullekin. Saunassa tosiaankin on nyt sellainen ihanan puinen tuoksu. :)

      Poista
  5. Hienot lauteet tuli! :) Pihasauna on kyllä mahtis juttu! :) Sellaista haaveilen meillekkin..

    VastaaPoista
  6. Hei.
    Vahvat ja jämäkät lauteet.Kyllä passaa kylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kävin tuolla ylälauteilla pomppimassa ja hyvin kestivät.

      Poista
  7. Voi miten kaunista! Aivan mahtava sauna. Hyvää uutta vuotta teille.

    VastaaPoista
  8. Ihanan rouhea! Kyllä kelpaisi tuolla löylytellä :)

    VastaaPoista
  9. Ihana sauna, ihania kuvia ja kaikkea ihanaa. pielisen rannoilla olen minäkin joskus kauan kauan sitten oleillut.
    Aloitan valokuvaushaasteen tällä viikolla. Tein itselleni uuden sivupersoonan ja blogin ihan valokuvausta ajatellen. Jos siitä jotain tulee, laitan sivupersoonani ilmoittautumaan.

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanan näköinen sauna ja noi kynttiläkuvat on tosi tunnelmallisia. Mun kummassakin mummolassa oli ulkosauna, kun olin lapsi. Tosin toisen mummolan saunasta ei silleen ole muistikuvia vaikka oon siellä joskus kylpenyt. Tosin siitä alkaa olla varmaan se 30. vuotta aikaa ja sinne tuli myöhemmin myös sisäsauna.

    Toisen mummolan saunasta on jäänyt mieleen se, että pukukopin lattia oli todella kylmä ja siellä oli myös iso pata missä keitettiin vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miedänkin pukukopin lattia on aika kylmä. Se on tarkoituksena aukaista joskus ja eristää uudelleen. Kokeepahan olevansa hereillä kun tulee kuumasta saunasta jäiselle lattialle. :)

      Poista