maanantai 7. joulukuuta 2015

Salaisen leivontaystävän joulukuun paketti

Salaisen leivontaystävän joulukuun paketti saapui sopivasti piristämään viimeistä lomapäivää tältä erää. Vielä parin viikon ponnistus ja sitten koittaa se odotettu joulu. Meillä on perjantaina töissä pikkujoulut nyyttäri-periaatteella ja sinne on tarkoitus leipoa jotain. Tämä paketti toi ainakin hyvin joulun hengen mukaan suunnitteluihin.




Parini kertoi ihastuttavassa kortissaan kasanneensa paketin glögin ympärille. Tämä käy minulle hyvin, tunnustaudun alkoholittoman glögin suurkuluttajaksi. Paketista löytyi erilaisia glögi-reseptejä sekä glögikakun ohje. Lisäksi mukaan oli sujautettu painavan oloinen joululahja, jonka taidan säästää jouluaattoon saakka (paha mennä repimään pakettia auki nyt heti, kun vieressä napittaa Neiti 5-vee, jota juuri komensin olemaan rapistelematta lahjapaketteja). Wienernougat, omenamehu, anistähdet ja glögimauste muodostivat ainesosion. Jouluiloa toivat suuresti myös mukana olleet piparkakkumuotit (jääkaapissa onkin piparitaikina odottamassa, katsotaan onko vielä aamulla...), tähti-servetit ja posliininen sydän-koriste.

Ihastuttava kortti pääsee meidän joulukorttiseinälle

Joulupaketti jää vielä odottamaan



Paketti oli kokonaisuutena oikein ihastuttava, ja joulupaketti on tosiaan vielä avaamatta. Suuri kiitos parilleni tästä ajattelevaisuudesta, näille kaikille on varmasti käyttöä. Olen oikein iloinen että juuri Sinä olet sattunut parikseni. :)

Wienernougatin mukana tuli myös ohje


8 kommenttia:

  1. Hienoja juttuja olet saanut. Minä kykenen kevyesti odottamaan paketin aukaisua oikeaan päivään vaikka kuinka kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman piti ravistella, mutta sitten kiikutin paketin kiltisti komeroon...

      Poista
  2. Pakettisi on kyllä tosi kiva ja sinun ottamat valokuvat tuotteista ovat ihan huippuja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikken hirveää ylpeyttä näistä pimeässä nurkassa keinovalon avulla otetuista kuvista tunnekaan. :)

      Poista
  3. Hei.
    Jouluinen paketti .ja vielä jännitystä eteenkipäin

    VastaaPoista
  4. Vaikka en itse ole oppinut pitämään glögistä niin mielestäni sait hienon paketin!

    VastaaPoista
  5. Ihana, että maltat odota... Minulla kaikki pitäisi tapahtua NYT :D :D :D

    VastaaPoista
  6. Odottamine on osa sitä yllätyksen viehätystä <3

    VastaaPoista