lauantai 26. joulukuuta 2015

Tontun silmin

Koska kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, tässä on muutama sana meidän joulun vietosta. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Oltiin vaan, sytytettiin kynttilät haudoilla, syötiin ja saatiin muutamia joululahjoja. Joulupäivänä käytiin äitin ruokittavana. Luntakin saatiin tänne ja sitä sataa nytkin lisää. Säätiedotus uhkailee myrskyllä ja sähkökatkoilla, mutta meillä on niihin varauduttu. Nyt alan hiljalleen miettimään jo ensi viikkoa, edessä on töihin paluu ja täysi kalenteri.

Waltteri lumihepulin keskellä

Lumi kuuluu jouluun eikä petytty tänäkään vuonna


Valoa pimeyden keskelle
Rontti joululahjaluun kanssa

Pöytä notkui ja hevospaisti katosi yön aikana kokonaan

7 kommenttia:

  1. Niin se on, että lumi kuuluu jouluun. Heti on kauniimpaa ja valoisampaa.

    VastaaPoista
  2. Meidän joulu oli kyllä niin lumeton, että! Nurmikot vihersivät kauniisti. Olisin kyllä lunta hieman kaivannut. Mutta minkäs teet!

    VastaaPoista
  3. Hei.
    Hienon näköiset jouluroihut talven keskellä.

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia.
    Ihanaa Tapaninpäivää Sinulle

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä on ollut <3
    Meillä oli kyllä ihanan aurinkoinen aatto, mutta ihan kuiva ja lumeton. Nyt sentäs pienesti lunta maassa ja pakkasta

    -Sly parisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä pääsisinkö joulufiilikseen ilman lunta, vaikka toki siihen varmasti vaikuttaa moni muukin asia. Suuri kiitos joululahjasta! :)

      Poista