keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kirjasto-kassin päivitys

Tervetuloa kaikille uusille ja vanhoille lukijoille. Olen hieman hämmentynyt kaikista vierailuista, joita tälle sivulle päivittäin tehdään. En tosin pistä asiaa mitenkään pahakseni ja kommentteja luen mielelläni.

Lukutoukka kun olen, kirjastossa käyminen on minulle aina yksi viikon kohokohdista. Meillä toki on kaikki mahdolliset nurkat kotonakin kirjoja täynnä, mutta ei ne ikinä riitä. Aikaisemmin, kun Neiti 4-vee vielä asui täällä, kirjastossa käyminen oli vähän sellainen meidän yhteinen juttu. Itse muistan kun olen jo lapsena lukenut mökillä hämärässä taskulampun valossa, joten minkä nuorena oppii niin...

Uusi kirjakassi valmiina käyttöön.

Ostin jossain vaiheessa käyttöön ihan tuollaisia peruskangaskasseja, joissa ei ole mitään turhia krumeluureja. Eilen ajattelin kuitenkin aikani kuluksi hieman koristella tuota kirjastokassina käytettyä kappaletta. Strömssössä oli jokunen aika sitten esittelyssä perunalla painaminen ja sitä meilläkin äitin kanssa aikoinaan tehtiin. Taisin kuitenkin aloittaa liian vaativalla kuviolla enkä saanut taiteiltua perunasta mieleistäni leimaa.

Kun perunalla leikkiminen ei ollutkaan niin kivaa päätin kokeilla ihan vapaalla kädellä tuhertamista ja siitä syntyi tuo kuvissa näkyvä Pöllö (ylläri!). Jos joku ihmettelee mitä siihen on oikein yritetty tuhrustaa niin siinä tuumataan että Owl always <3 reading.

Perunalla painaessa kannattaa tyytyä yksinkertaisiin muotoihin.

Perunapainamisen tulos
Kuvat on otettu meidän keittiössä, joka tuntuu olevan pimeä aina kun minä en ole töissä.

Jos olet parina viimeisenä iltana eksynyt tänne ja kaikki on ollu vinksinvonksin, älkää ihmetelkö. Olen yrittänyt saada blogini ulkonäköä mieleisekseni siinä onnistumatta. Eli lisää sähläystä on tiedossa.


4 kommenttia:

  1. Milla, what a funny little owl! She looks so cute! And your doggy is fantastic.
    Have a happy happy time
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much, you just made my day with that comment! :)

      Poista
  2. Oi mikä ihana kangaskassi! <3 Ja miten kiva blogi sulla onkaan - nyt tietää mihin kuluttaa tämänkin perjantai-illan vapaat hetket! :) Blogin kirjoittamisesta puheen ollen, oletkos ottanut jo osaa tuohon värihaasteen, jossa ideana on kuvata viittä kodista löytyvää väriä? Toivottavasti et, sillä haastoin sinut juuri tuolla blogissani! ;) Toivottavasti innostut lähtemään mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo tuonne sinun blogiisi kiirehdin vastaamaan, niin haaste on vielä tekemättä, eli otan sen vastaan! Kiitoksia ideasta. :)

      Poista