sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pinkkiä Pullaa

Minä rakastan hitaita ja rauhallisia viikonloppu-aamuja. Hipsuttelen täällä hiljaa, etten herättäisi Miestä ja touhuilen omiani. Sytytän hellaan tulen ja aamun koleus alkaa väistyä. Haistelen kahvin aromia. Päästän koirat remuamaan pihalle ja herään viimeistään siinä vaiheessa itsekin, kun kirpsakka pakkanen puraisee poskista. Nautin aamupalaa pitkän kaavan kautta ja luen siinä samalla. Ei ole väliä onko lukeminen mainoslehtinen vai romaani, tärkeämpää on nauttia ajasta ja hiljaisuudesta.

Aamun jälkeen minulla on yleensä listalla joitakin tehtäviä asioita. Teen ne mieluummin heti aamupäivästä, jonka jälkeen voi hyvällä omalla tunnolla viettää lopun sunnuntai-päivästä vaikkapa sohvalla. Tämän päivän tehtävä ei ollut mitenkään vastenmielinen, sillä olin suunnitellut paistavani pullaa.


Hyvää isänpäivää!


Pullataikinan ohje

Jokin aika sitten sain Ripakintulta haasteen esitellä kotimme värejä. Ensimmäiseksi väriksi valikoitui sitten pinkki, koska sitä meiltä löytyy yllättävänkin paljon. Kuvat keskittyvät aika paljon nyt keittiöön, mutta aikaisemmin pinkkiä on nähty esimerkiksi lastenhuoneessa.

Pinkki on siitä kummallinen väri, että siitä pidämme sekä Mies että minä. Eikä tunnu vähentävän miehisyyttä yhtään vaikka pinkistä pitääkin. :) Myös pulliin valikoitui tällä kertaa aiheenmukaisesti vaaleanpunainen kuorrute. Jos laittasin tähän kuvan jokaisesta kotimme pinkistä asiasta, olisitte selaamassa niitä vielä huomennakin. Joten niinpä keräsin keittiöstä pullien ollessa kohoamassa muutamia lempitavaroitani.



Muutama muukin väri minulla on vielä mielessä, mutta niistä enemmän seuraavalla kerralla. Hauskaa isänpäivää kaikille!
Tästä lähtien löydät minut myös Bloglovinista.

4 kommenttia:

  1. Odotan niiin keltainen/oranssi osiota. SinultaKIN on edea jotain sen väristä löydyttävä!!

    VastaaPoista
  2. Hmm, jostain syystä ajattelin jättää sen oranssin pois. :) Meillä on se yksi oranssi uuninmuuri ja sen olette jo nähneet.

    VastaaPoista
  3. Voi ei, alkoi tehdä mieli pullaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se varmaankin oli yksi kirjoituksen tarkoituksista: :) Tervetuloa lukijaksi!

      Poista