maanantai 29. syyskuuta 2014

Koristeita sammalesta ja jäkälästä



Sammal-koristeet
Eilisen retkeilyn lopputuloksena löytyi kassillinen risuja, sammalta ja muita tarpeita. Keräsin vielä askartelulaatikostani lisää roinaa ja tuijottelin niitä kunnes inspiraatio iski. Yleensä meillä on ollut isohko valoin koristeltu havupallo oven pielessä, nyt siihen tuli monta pientä sammalpalloa.

Palloja varten tarvitaan sanomalehteä, erilaisia naruja ja/tai rautalankaa, sammalta, oksia ja muita koristeita ja pakkausteippiä/kelmua. Sanomalehdestä muotoillaan ensin halutun kokoisia palloja. Pallot on hyvä päällystää joko pakkausteipillä tai kelmulla, ettei sammalen kosteus imeydy niihin hajottaen ne. (Pallot voi myös ennen teippausta päällystää yhdellä kerroksella värillistä paperia, jos haluaa olla varma ettei sanomalehti pilkistä mistään välistä.)

Pallojen ympärille ruetaan kiinnittämään rautalangan avulla sammalta. Vaatii vähän taiteilua, mutta kun tekniikan keksii ei ole vaikeaa. Rautalankaa kieputetaan pallon ympärille, kunnes pallo on peittynyt. Tämän jälkeen pallo voidaan koristella halutulla tavalla (tai jättää koristelmatta). Itse laitoin yhden ympärille tuollaista pikkukelloilla varustettua rautalankaa, toisen ympärille jäkälää ja kolmannen kiedoin katajan oksiin ja paperinaruun.

Jos pallosta jää sojottamaan osia, kannattaa ne tasoittaa saksilla.

Ripustukseen käytin rautalankaa, etteivät pallot kietoudu toistensa ympärille ja lähde tuulen mukana lentoon. Saa nähdä kauanko menee ennen kuin linnut ovat nuo pesätarvikkeiksi keränneet.


Tarvikkeet, Lieksan Lehti taipuu moneksi.

Sanomalehtipallot.

Valmiit sammalpallot
 Koska tarvikkeita vielä jäi, kävin hakemassa lisäksi aikaisemmin persikoita sisältäneen säilykepurkin. Köytin sen ympärille sammalta samalla tekniikalla kuin pallojenkin ympärille. Pohjalle laitoin palasen sammalta, jotta sain kanervat ja heinät sojottamaan nätisti pystyssä.

Syksy-asetelma


Naapuri lainasi avuliaasti tikkaitaan, joten pääsin jo laittamaan esille ULKOVALOT (ei siis joulu- vaan ulkovalot). Kovin olen vaan lyhyen sarjan ostanut viime keväänä rikkimenneiden tilalle. Valoja katsellessa ei vaan voi olla pahalla tuulella. Voi johtua siitäkin, että meidän piha on muuten niin pimeä, täällä ei katuvalot pahemmin häiritse.


2 kommenttia:

  1. Hei.
    Oletpa sinä oikein taiteilija noiden sammalpallojen ja kanerva purkkien kannssa,<inspiraatio on palannut siellä metsääsä, luonto nollaa ajatukset.
    oikein sormet syyhyää ,että pääsen itse kokeilemaan samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla ihan jännä kokeilla erikokoisia palloja yhdessä, tai tehdä paljon sellaisia joulukuusen koristepallon kokoisia... hmm...

      Poista