sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lämmin vesi

Nyt sitä taas saa, lämmintä vettä nimittäin. Mies vahvistettuna kaverilla sai vaihdettu lämminvesivaraajan ja minä pääsin taas suihkuun. Täytyy kyllä tunnustaa, että yllättävän vähän lämmintä vettä kaipasi. Ainut mikä mielestäni hankaloitui oli tiskaaminen. Se piti suunnitella ennakkoon ja laittaa vettä lämpiämään, ei voinut vaan aloittaa tiskaamista hetken mielijohteesta ohi kulkiessaan. Tämä tietysti sai miettimään tarkemmin myös sitä, milloin tarvitsee uuden lautasen ja milloin voi syödä jo kertaalleen käytetyltä.

Vanhan lämminvesivaraajan sisältö purkautui esille sitä irroitettaessa. Itse vesisäiliö oli ainakin minusta yllättävän pieni. Sitä ympäröivä eriste oli mustunut paikoitellen, liekkö sekin ollut jo leimahtamisvaarassa jossain vaiheessa? Nyt kun vessassa nököttää uusi varaaja, alkoi vanha beige pesuallas kaapistoineen käymään silmään. Jopa Mies siitä huomautti, hurraa! Voi olla että lomarahat menee olohuoneen tapetin lisäksi uuteen altaaseen. Ja hanaan, minä vihaan vihaan vihaan tuota altaan nurkassa olevaa matalaa hanaa, jota ei saa käänneltyä mihinkään suuntaan.


Uusi ja vanha lämminvesivaraaja. Olisi voinnut putketkin uusia saman tein.. Ehkä sitten sen altaanvaihdon yhteydessä?
Lämminvesivaraajan sisältö

Keittiö ennen ja jälkeen lämpimän veden.

3 kommenttia:

  1. Kylläpä vaikutti valtavasti keittiöön lämpimän veden saanti. =) Ymmärrän kyllä tuon kylppärin hanatoiveen, tuossahan saa olla todella näppäräsorminen.

    VastaaPoista
  2. Moi.
    On se kyllä mukavaa ,että pääsee suihkuun ,silloin kun haluaa. ja voi pestä astiat,ilman veden lämmitystä.
    Kylläpä on mustunu boilerin sisus,ehkä sulanukin ,Onnea sit uudelle boilerille.

    VastaaPoista
  3. Helpottaa kummasti, kun ei tarvitse vettä lämmittää ennen kuin pääsee tiskaamaan.
    Hieno on uusi varaaja.

    VastaaPoista