keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Tuupovaaran tuijottaja

Olen viime aikoina saanut kirppikselle lähtiessäni ostoslistan: pikkulusikoita. Kaiken näköisiä pikkulusikoita, mieluiten kuviota jossain kohdassa, eri värisiä. Olen toteuttanut Miehen tahdon ja raahannut sieltä kotiin muutaman pussillisen löytämiäni sekalaisia lajitelmia. Mies on sitten vienyt ne pajaansa ja... tehnyt niistä pilkkejä!

Asiaa kysellessäni sain muutaman valmistuneen tähän näytille. Näillä on kuulema jo kalaakin saatu. Kaikki kuvissa olevat pilkit on siis leikattu lusikoiden eri kohdista, maalattu tarpeen vaatiessa, koristeltu tekotimanteilla (näitäkin luki ostoslistassa yksi päivä) ja rei'itetty koukkuja varten. Minä en ymmärrä pilkkimisestä yhtään mitään, mutta kyllä nämä aika suloisia ovat. Varsinkin too Tuupovaaran tuijottaja.  Jos teillä on muita hyviä ideoita mistä tehdä pilkkejä/mitä käyttää, niin Mies varmaan lukisi niitä mielenkiinnolla. :)

Itsetehtyjä pilkkejä

Tuupovaaran tuijottaja keskellä


tiistai 9. helmikuuta 2016

Lahjapussi ystävälle

Vaikka tuntuukin että blogit ja kaikki muut lähteet suoltavat ystävänpäivään liittyviä asioita aivan tarpeeksi, liitynpä minäkin vielä joukkoon. Lahjojen hankkiminen ja paketoiminen ovat olleet jo pitkään lähdellä sydäntäni, kuten olen tainut täällä mainostaa ennenkin. Näinpä ollen suunnittelin omat lahjapussukkani ystävänpäivää varten. Malleja on kolme erilaista. Voit tulostaa nämä joko itse taittelemaasi paperipussukkaan tai valmiiseen pussiin. Sitten vaan herkut ja muut lahjat sisälle ja valmista on.

Suklaata ystävälle, mmm. <3

Nämä ystävänpäivä -lahjapussit ovat helppoja tehdä.

Ohjeet:

1) Askartele itse paperista pieniä pusseja tai käytä valmiina ostettuja.
2) Valitse mieleisesi malli näistä kolmesta:
Suklaasydän
Jookos Kookos
Peikko
3) Tulosta valitsemasi malli A4-paperille, että hahmotat sen koon ja tiedät mihin kohti asettaa pussi. Halutessasi voit myös pienentää kuvaa tulosasetuksista. Kuvat ovat mustavalkoisia.
4) Teippaa paperipussi A4-paperille, jolle tulostit kuvion. Testaa ensin pienellä palasella teippiä ettei se revi paperia (yleensä summeat teipit saa irroitettua paperista hyvin, samoin maalarinteipin).
5) Aseta paperi pusseineen tulostimeen ja tulosta uudelleen kuvio.

Muuten, viime vuoden ystävänpäivä-etiketit löytyvät täältä.

Kolme erilaista mallia

Kuinka sinä muistat ystävää?

perjantai 22. tammikuuta 2016

Reseptikortit

Intohimoisella leipojalla on ongelmana täpötäysi resepti-arkisto. Minulla on keittokirjahylly, jolla kirjojen ja lehtien lisäksi on vino pino yksittäisiä muilta saatuja tai lehdistä revittyjä ohjeita. Olen kerännyt usein käytettäviä ja suosikkireseptejäni vihreään kansioon. Nyt tuli tarve saada lisää pohjia kansioon ja löysin netistä toinen toistaan suloisempia reseptikortteja. Osa näistä on sellaisia, että voit kirjoittaa koneella ohjeen ja tulostaa kortin sen jälkeen, osalle taas kirjoitetaan käsin. Voit tulostaa kortit suoraan pahville tai leikata ja liimata ne.

Reseptejä voi säilöä hyvin myös ison kansion suojiin tai jos skräppäys kiinnostaa niin tässä on hyvä aihe. Olen nähnyt myös laatikkoon tehtyjä arkistoja. Täällä on yksi esimerkki oman kansion kokoamisesta. Myös suvun ohjeiden kokoaminen yhteen paikkaan voi olla jälkipolville kullan arvoinen teko (esimerkiksi isoäiti Maisan mansikkakakku ja ukki Vilhelmin vohvelit).


Haarukka -reseptikortti

Pienet harmaat -kortit


Kauniilla reunalla
Astiat ja mansikka
Lasipurkki
Pöllöt
I heart my food
Lintu
Pupu kulhossa
Haarukka
Kuppikakku
4 väriä
Teekannu
Pienet harmaat sydämellä
Sitruuna
Keittiövälineet (A4)

Onko sinulla joitain muita tapoja säilyttää suosikkireseptisi?



lauantai 9. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset pöllöt

Montaa päivää ei tätä vuotta kerinnyt kulumaan, kun vuoden ensimmäiset pöllöt lennähtivät kotiimme. Hieman vaihtelua saadakseni, en tällä kertaa valinnutkaan neulottuja pöllöjä, vaan löysin netistä maailman suloisimmat paperipöllöt. Näitä oli pakko päästä tekemään ja värivalikoimaa olikin niin runsaasti, etten edes tulostanut kaikkia vaan valitsin muutaman mieluisamman.

Paperipöllöt sopivat hyvin ajanvietteeksi ja ovat kauniita koristeina


Mitään erikoistarvikkeita ei tarvita tähän askarteluohjeeseen

3eyedbear on sivusto, jolta löytyy ilmaiseksi tulostettavia paperihahmoja. Minun tehtäväkseni jäi siis pöllöjen leikkaaminen ja kasaaminen. Ohjeet kasaamiseen olivat selkeät eikä yhden pöllö tekemiseen mennyt hirveästi aikaa. Voin kuvitella miten askartelu-intoiset lapset ihastuisivat näitten tekemiseen. Jos pöllöt eivät miellytä, sivustolta löytyy vaikka sun mitä. Kannattaa käydä vilkaisemassa. Itse pöllöt on tulostettu täältä ja siellä on myös lueteltu jokaisen suloisen pöllön nimi.

Jos paperiaskartelu ei juuri nyt kiinnosta, niin käypä katsomassa näitä:

Jennypennyn Lova Owl -lapaset
eHowssa on ohjeet pienen pöllötarjottimen tekoon
Vinkkejä pöllökivien maalaamiseen
CarftPassion -sivustolla on ohjeet sukkapöllöjen tekemiseen (näitä voisi käyttää vaikkapa ovikranssissa)



perjantai 4. joulukuuta 2015

Joululahja-idea

Joskus lahjansaaja-piiriin sattuu sellaisia ihmisiä, joille ei oikein meinaa keksiä mitään järkevää annettavaa. Syynä voi olla esimerkiksi se, että heillä tuntuu olevan jo kaikkea tai sitten heitä ei tunne niin hyvin että osaisi keksiä sopivan lahjan. Minulla on kuitenkin lahja-ehdotus, jos sinulla on edes yksi kiinnostuksen aihe tiedossa: taide.

Puutarhuri voisi arvostaa näitä kasvitauluja



Netistä löytyy toinen toisiaan hienompia kuvia. Varsinkin kun hakee tarpeeksi isoja kuvia, ne saa tulostettua hyvälaatuisena paperille. Esimerksiksi taustakuviksi suunnitellut ja "wallpaper" -hakusanalla löytyvät kuvat ovat yleensä niin hyvälaatuisia, että niillä saa vaivatta tehtyä komean taulun. Myös lasten piirustukset tai askartelut kehystettynä voivat olla arvokas lahja saajalleen.

Sopisivatko nämä vintage-mainokset kaukana asuvalle?
Ilmaisia kasvitauluja on ladattavissa ja tulostettavissa esimerkiksi täällä:

Poppytalk
The Painted Hive
Simply Made by Rebecca
Curbly
Daily Something

Suomi-mainokset on löydetty hakusanoilla "Vintage travel poster Finland". Maan nimeä vaihtamalla löytyy toinen toistaan hienompia vanhanaikaisia matkailumainoksia. Näihin rakastuu kuka tahansa. Jos kuitenkin mielessäsi on jokin muu aihe, niin kokeile rohkeasti etsiä sopiva kuva ja kehystää se. Voisiko se liittyä harrastuksiin, leipomiseen, lemmikkeihin, elokuva-intohimoihin.... Lista on loputon.

 Täällä on vietetty lomaviikkoa shoppailun merkeissä. Hauskaa on ollut ja nyt kun myrsky raivoaa ulkona, on hyvä aloittaa lahjojen paketointi ja jouluasetelmien kokoaminen. Hauskaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää teille kaikille.


lauantai 28. marraskuuta 2015

Ruokakuvauksen ABC

Olen viime aikoina käyttänyt suuren osan vapaa-ajastani lukien valokuvauksen ja erityisesti ruokakuvauksen saloista. Netti on pullollaan erilaisia vinkkejä ja ohjeita. Minä ajattelin koota tähän omat suosikkini ja kertoa ne mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos haluat lukea ISO-arvoista tai kameran aukon säädöistä, olet väärässä paikassa. Nämä vinkit ovat sellaisia, että ne on helppo toteuttaa omassa kodissa, kohtalaisen edullisesti ja ilman kalliita välineitä (toisin sanoen vaikkapa kännykkäkameralla).

Suklaakeksit

Valokuvaus ei aina vaadi kalliita kameroita tai rekvisiittaa
 En ole mikään alan ammattilainen ja olen vasta kohtalaisen äskettäin alkanut kiinnittämään enemmän huomiota kuviini. Näin ollen ohjeet soveltuvat hyvin aloittelinkin kokeiltaviksi. Laitan tänne myös hyödyllisiä linkkejä muualle, lähinnä sivuille joilta olen itse imenyt inspiraatiota. Yksi hyvä inspiraation lähde on Lidlissä nyt ilmaiseksi jaossa oleva Liedellä -lehti, joka on täynnä kauniita ruokakuvia.

1. Valo

Kaikki valokuvaukset vinkkilistat alkavat valolla ja aivan syystä. Hyvä, luonnollinen valo parantaa keskivertoisenkin valokuvan laatua huomattavasti. Tänään aurinko on noussut 8:58 ja se laskee 14:36. Mahdollisuus ottaa kuvia luonnon valossa on siis kullan arvoinen, varsinkin meille päivätyössä käyville. Suosittelen vertailemaan: tee asetelma ja ota siitä kuva ensin päivän valossa ja sitten lampun valossa. Sisävalaistus luo yleensä kuvaan hieman kelmeän tunnelman ja on todella haastavaa saada ruoka näyttämään houkuttelevalta.

Hyvän valon kuvaan saa asettamalla kuvattava aihe ikkunan läheisyyteen. Jos kuvattavana on kirkkaita tai kiiltäviä esineitä, voi kiiltoa säädellä kääntelemällä esinettä parempaan kulmaan tai käyttämällä ohutta valoverhoa. Valonlähteen toiselle puolelle kannattaa asettaa jotain valkoista, joista valo heijastuu takaisin esineeseen. Tällä saa aikaiseksi sen, ettei toinen puoli esineestä ole varjossa. Itse teippasin valkoista paperia pahvin päälle ja taitoin pahvin reunoista niin että se pysyy pystyssä.

Sisävaloihin on myös mahdollista hankkia päivänvalo-lamppuja, jotka eivät luo kuvaan keltaista heijastusta. Hätätapauksissa olen käyttänyt aivan tavallista pöytävaloa ja suunnannut sen kohdetta päin. Tämän jälkeen on Photoshopissa lisännyt sinisen osuutta kuvassa, jolloin keltainen hämy vähenee. Pöytävalon ongelmana keltaisuuden lisäksi on sen suuntaaminen ja sen varjoja luova ominaisuus.

Lisää aiheesta mm. täällä: The Secret to Food Photography When Your Lightning Sucks ja Building Your Own Inexpensive Studio for Your Food Photography

Vasemmalla loisteputken valossa otettu kuva ja oikealla päivän valossa.

Paras valo on ikkunan edessä. Taustana valkoista leivinpaperia sekä aukirevitty ja rutisteltu kirjekuori.

2. Tausta

Ehkä tärkein asia valon ja kohteen jälkeen on tausta. Se luo kuvaan tunnelmaa ja voi pilata huonossa tapauksessa muuten hyvän kuvan. Tausta on järkevää rauhoittaa niin ettei villisekamelska vie huomiota itse kuvattavalta asialta. Lisäksi värien käyttöä voi miettiä: vaaleanpunainen tuo iloa ja pirteyttä kuvaan, sininen rauhoittaa. Väreissä kannattaa toki huomioida myös kuvattavan asian väri.

Taustoja löytyy kotoa ja kaupasta pienellä vaivalla. Mieheltä oli jäänyt ylimääräinen palanen puuta, jonka minä anastin taustaksi. Jos on jäänyt ylimääräisiä laudan kappaleita, ne voi nakutella kasaan ja maalata haluamallaan värillä. Netistä voi tulostaa kuvia, varsinkin jos pääsee käsiin A3-paperia käyttävään tulostimeen. Toki pienempikin paperi käy. Hyvälaatuisia taustakuvia löytää esimerkiksi hakemalla tietokoneen taustakuviksi tarkoittettuja kuvia hakusanalla "wallpaper". Itse olen huomannut parhaimmiksi erilaisia lautoja esittävät kuvat sekä "bokeh" -hakusanalla löytyvät hieman sumeat kuvat.

Näin joulun aikaan monilta löytyy kotoa lahjapaperia. Yksivärinen lahjapaperi rauhoittaa taustaa ja pirteällä värillä voi luoda aivan erilaisen tunnelman kuvaan. Myös leivinpaperi sopii loistavasti tähän tarkoituksen. Teippaa iso pätkä lahja- tai leivinpaperia seinään niin että se peittää osan pöydästä. Tällöin kuvaan ei jää rajaa taustalle. Kokeile myös erivärisiä yksivärisiä askartelupapereita. Aseta yksi pöydälle ja teippaa toinen seinälle taustaksi; minkälainen tunnelma kuvaan tulee?

Tutki myös muita kotoasi löytyviä esineitä ja kokeile rohkeasti. Uunipelti, servetit, rutattu pöytäliina tai remontista jäänyt laminaatinpalanen voivat yllättää iloisesti valokuvissa.

Lisää aiheesta mm. täällä: 10 Affordable Everyday Food Photography Background
Background Ideas for Product Photography

Taustana seinälle kiinnitetty paperi ja alla palanen oman pihan mäntyä

Valkoinen seinämä vasemmalla vähentää varjojen määrää heijastamalla oikealta tulevaa valoa takaisin kuvaan.

3. Rekvisiitta

Ruoka voi toki olla kuvattavana paljaalla taustallakin, mutta astiat ovat iso osa ruokakuvausta. Suurin osa tähän liittyvistä ohjeistuksista suosittelee valkoisia astoita, mutta mielestäni tämä on makuseikka. Jos kuvaat valkoista ruokaa valkoisella lautasella, voi kuva olla tylsä. Minä olen alkanut kiertelemään kirppiksiä pitäen silmällä yksittäisiä astioita, joista voisi olla iloa ruokakuvissa. Eriväriset astiat, kirkkaat lasit ja vanhat aterimet ovat tällä hetkellä ostotavoitteena. Kun kyllästyt näihin, myy ne kirpputorilla tai lahjoita pois.

Astioiden lisäksi rekvisiittana voi käyttää kankaisia pöytäliinoja, servettejä ja keittiöpyyhkeitä. Myös luonnon voi tuoda mukaan kuvaa: lisää taustalle kuusen oksa, jokin kukka tai reseptiin kuuluva maustekasvi. Myös erilaiset narut ja köydet ohjaavat katsetta.

Valmiin ruuan lisäksi voi kuvata myös reseptiin kuuluvat ainekset tai osan niistä. Mikäs sen parempaa rekvisiittaa kuin suklaa suklaakakun vieressä tai makaronit ja pastat pastaruuan vieressä.

Lisää aiheesta mm. täällä: Food Styling Tips ja 10 Tips for Food Photography Styling.

Astioita kannattaa hamstrata eri väreissä ja kokoisina, uusia ja vanhoja.

Kuvaatko ruokaa vai pöllö-mukia?

Taustana seinälle teipattu lahjapaperirulla.


4. Sotke ja kuvaa rauhassa

Varaa kuvaamiselle, sen valmistelulle ja sen jälkien siivoamiselle oma aikansa. Kiireessä otetut kuvat yleensä näyttävät hieman hutaistuilta. Sommittele ensin rauhassa ja ota kamera käteen vasta sen jälkeen. Muuta sommitelmaasi tarvittaessa. Jos jokin kuva näyttää huonolta kameran näytössä, se todennäköisesti näyttää huonolta myös tietokoneella.

Sotkeminen ja ruuan kaatelu ovat oma osansa hupia ja luovat kuviin omanlaisensa ilmeen. Hurauta tarkoituksella kastiketta tai tomusokeria ohi lautasen. Jostain syystä iso kasa ruokaa pienellä lautasella nauttaa herkullisemmalta kuin pieni kasa ruokaa isolla lautasella. Tähänkin on toki poikkeuksensa. Kokeile kuvata ruokasi pieneltä ja isolta lautaselta erilaisilla määrillä ja tarkkaile kuinka se vaikuttaa kuvaan.

Älä kuvaa vain yhdestä kohdasta. Pääsääntönä tuntuu olevan, että jokainen kuva pitäisi ottaa suoraan edestä, hieman yläviistosta ja lopuksi suoraan ylhäältä. Erilaiset kuvakulmat paljastavat aivan erilaisen näkymän ruuasta ja vaikuttavat siihen, miten valo osuu niihin. Näytä rauhassa idiootilta roikkuessasi ruoka-annoksesi yläpuolella tai kyyristellessäsi sen edessä: hyvät kuvat eivät aina synny vain yhdestä kulmasta. Lisäksi ruuasta kannattaa ottaa ainakin kahden tyyppiset kuvat: tyylitelty annoskuva sekä kuva, jossa ruuasta on haukattu. Näin saa esimerkiksi leivoksen herkullisen sisällön esille.

Lisää aiheesta mm. täällä: 5 Brilliant Food Photography Tips ja Food Photography - Tips, Tricks and Secrets.

Surutta sotkettu

Taustana uunipelti ja palanen rutattua punaista lahjapaperia

Ainesten kuvaaminen


5. Kuvankäsittelyssä rajaus sekä kirkkaus ja kontrasti

Vaikken muuten kuviani muokkaisikaan, tarkistan yleensä Photoshopissa niiden rajauksen ja kirkkauden. Rajauksella tarkoitan sitä, ettei kuvan reunoista pilkistele mitään ylimääräistä tai taustalla käyttämäni kuvan loppuminen näy. Tämän jälkeen säädän hieman kirkkautta ja kontrastia niin, että kuvaamani kohde näkyy kuvassa selkeänä ja erottuu taustastaan.

Nykyään saa myös älypuhelimiin kuvankäsittelyohjelmia. Suosittelen lämpimästi leikkimään ja kokeilemaan niillä erilaisia toimintoja, jos ei halua tietokoneella muokata kuvia. Lisäksi netistä löytyy ilmaisia ohjelmia, joista ehdoton suosikkini on PicMonkey. Ohjelma toimii nettiselaimessasi, joten sinun ei tarvitse miettiä lataamista ja asentamista. Osa toiminnoista on ilmaisia, osa maksaa. Ilmaisilla toiminnoilla voi esimerkiksi luoda monen kuvan kollaaseja, säätää valotasapainoa, rajata kuvia ja lisätä tekstiä. PicMonkey on englanninkielinen.

Lisää kuvan käsittelystä on mm. täällä: How I Edit Most of My Pictures in Photoshop, ja Easy Tips for Photographing Food.

Picmonkey

6. Muista ruoka

Sen jälkeen kun olet valinnut taustan ja rekvisiitan, älä hukuta ruokaasi niihin. Muista, että olet kuvaamassa ruokaa etkä niitä maailman kauneimpia haarukoita tai pöllö-mukeja. Minun älypuhelimeni on jo niin fiksu, että se osaa tarkentaa tiettyyn pisteeseen ja sumentaa muun osan kuvasta. Jos sinulla on kamerassasi tällainen mahdollisuus, käytä sitä ainakin osaan kuvista. Näin ruokasi pomppaa esille muun kuvassa olevan romun joukosta.

Lisää aiheesta mm. täällä: Photography 101: How To Use Aperture & Depth of Field


Vasemmasta kuvasta ei selviä, mikä siinä on minulle tärkeää. Oikealla olevassa kohde erottuu selvästi. Taustana valkoista leivinpaperia.

Tässä oli ruokakuvauksen vinkkejä tälle kertaa. Miltä tuntuu, onko näistä mitään iloa, jäitkö miettimään jotain, haluatko tietää lisää? Onko sinulla itselläsi jotain vinkkejä esimerkiksi taustaksi tai rekvisiitaksi? Mielelläni kuulisin teidänkin ajatuksianne. :)

Edit: Vinkkejä tummien ja tunnelmallisten ruokakuvien ottamiseen voitte lukea täältä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kauden parhaat fontit

Kokosin tähän muutamia suosikki-fonttejani, eli suomeksi sanottuna kirjaintyylejä. Nämä kaikki ovat ilmaisia ja helppoja asentaa koneelle. Voisin hyvin kuvitella käyttäväni näitä esimerkiksi joulukorteissa, istuinpaikka-korteissa, ruokalistassa, blogin yläbannerissa... Lista on loputon. Ainut ongelma näissä on se, että harvasta fontista löytyy meikäläisten ääkköset. Mutta älkää antako sen estää, tuleepahan harjoiteltua verbaalista akrobatiaa kun välttelee pohjoismaisia kirjaimia.



Fontit voit ladata täältä painamalla sivussa olevaa download-nappia:

Can't Write Quickly in Winter
ChopinScript
Es Kelapa Muda
Pea Devon Caps
Riesling
KG Eyes Wide Open
Janda Christmas Doodles

Lataamisen jälkeen pura paketti: Yleensä kun painat hiiren oikeaa näppäintä tiedoston päällä, saat yhdeksi vaihtoehdoksi Pura tänne tai Pura kaikki (lontooksi Extract Here). Purku paljastaa TrueType-fonttitiedoston. Tuplaklikkaa sitä ja paina yläreunassa olevaa Asenna-nappia. Tämän jälkeen fontin pitäisi löytyä esimerkiksi Office Wordista ja Photoshopista. Sitten vaan luomaan sanataidetta! :)

torstai 19. marraskuuta 2015

Tulostettavat joululahjapussit

Mie niin rakastan lahjojen hankkimista. Niiden huolellinen mietiskely ja valikointi juuri lahjan saaja silmälläpitäen, paketointi ja koristelu sekä antamisen ilo muodostavat ihastuttavan kokonaisuuden. Olen innolla penkomassa kauppojen lahjapaperi-pinoja ja on minua joskus nirppanokaksikin kutsuttu, kun mikään paperi ei ollut juuri oikeanlaista.

Helposti ja halvalla joululahjat pakettiin



Aina ei jaksa ryhtyä paketoimaan ja silloin pika-apuna toimivat lahjapussukat. Näin jouluna on kiva lisätä hieman erikoisuutta ja vuodenaikaa näkymään pusseihin. Saahan näitä toki kaupastakin ostettua, mutta osa ilosta tässä tapauksessa on itsetekemisen riemu. Lahjakassin voi joko tehdä itse tai sitten voi käyttää valmiita, kuten minä olen tässä erimerkissä tehnyt. Minulla oli kaapissa Sagan valmiita eväspusseja, joista muotoutui oikein ihastuttavia lahjapusseja. Myös värilliset käyvät hyvin.

Tein lahjapussukoihin tulostettavia tekstejä valmiiksi ja näin sain todella pienellä vaivalla pieniä ilahduttavia yllätyksiä paketoitua. Laitan tekstit tänne jakoon ja suosittelen kokeileman tätä, joko näillä kuvilla tai sitten muilla haluamillaan koristeilla.


Rocky Roadin ohjetta voi tarvita aina


Näin tein:

1.Latasin alta löytyvät kuvat koneelleni ja avasin ne Windowsin valokuvien katselussa (eli siinä joka sinullakin todennäköisesti aukeaa kun tuplaklikkaat jotain kuvaa).
2. Tulostin kuvan ensin aivan normaalisti A4-paperille, jotta sain käsityksen siitä mihin kohti teksti tulee.
3. Teippasin eväspussin tulostamani paperin päälle kahdella pienellä teipinpalasella (yksi ylös ja yksi alas). Esim. maalarinteippi irtoaa valmiista pussista kohtalaisen helposti jättämättä jälkeä. Kannattaa kokeilla eri teippejä.
4.Laitoin paperin+pussukan takaisin tulostimeen ja tulostin. Valmis!

Vinkki: Minun tulostimeni suostui ottamaan paperipussin sisäänsä vain alapuoli edellä. Jostain syystä pussin yläreuna ei kelvannut. Tämän vuoksi jouduin kääntämään kuvan toiseen suuntaan Windowsin valokuvan katselussa. Siinä on alareunassa pienet pyöreät nuolet, joilla kuvan saa käännettyä haluamaansa suuntaan.

Lahjatekstit saat ladattua täältä:
Rocky Road
Suklaarikasta joulua!
Varpunen

Joululahjatoive :)

Täällä on jo hyvin kuvauksellinen talvi. Maa on valkoinen ja puiden oksat ovat notkollaan lumen painosta. Niille teistä, joilla joulumieli ei ole vielä oikein syttynyt, on tässä muutama tänään ottamani inspiraatio-kuva.



Marraskuu Pohjois-Karjalassa

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Valokuvaushaaste teille kaikille



Valokuvaus on kiehtonut minua siitä lähtien kun olen saanut kameran käsiini. Blogin aloittamisen jälkeen sekä kiinnostus että innostus ovat vain kasvaneet. Olen huomannut, että tärkein tapa oppia kuvaamisesta on kuvaus, kuvaus ja kuvaus. Kuvia pitää ottaa aina ja inspiraation iskiessä, pimeässä ja valoisassa, ylhäältä ja alhaalta. Joskus inpsiraationa voi toimia jonkun toisen ottama kuva ja itse päätyykin ihan toisen tyyppisen lopputulokseen.

Muistan kauhuni yrittäessäni saada blogin ensimmäisistä kuvista jotenkin siedettäviä. Se mikä näyttää luonnossa hyvältä, ei ehkä tee sitä tietokoneen näytöllä. Tässäkin on kuitenkin (toivottavasti) havaittavissa jonkinlainen oppimiskäyrä. Jos tuntee epäonnistuvansa, ei pidä lannistua vaan täytyy pohtia että mikä kuvassa meni pieleen: sommittelu, valaistus vai jokin muu?

2006: Ei hajuakaan tarkennuksesta

2008: Mustavalkoinen
2009: Koirien kuvaus alkaa kiinnostaa
2015: Yksi suosikeistani ikinä
Olen yrittänyt myös paljon lukea aiheesta ja nettihän on pullollaan erilaisia vinkkejä, oppaita ja "pikakeinoja" valokuvauksen oppimiseen. Teoriaa on hyvä tankata, mutta jossain vaiheessa tulee se raja ettei lisätiedosta ole mitään hyötyä ilman itse kuvausta. Tähän tarpeeseen kehittelin tämän valokuvaushaasteen. Sosiaalisesta mediasta löytää näitä haasteita kaikista mahdollisista aiheista ja kestot vaihtelet muutamasta aiheesta 365 kuvaan.

 Halusin kuitenkin yhdistellä omassani sekä erilaisia aiheita (kuten aamu tai jotain punaista) että erilaisia valokuvaustekniikoita (kuten mustavalkoinen ja kultainen leikkaus). Tämän toteutus olisi tosi hauskaa nähdä vaikkapa leivonta-blogissa niin, että jokainen kuva on ruokakuva. Aiheita on 52 ja tämän hetkinen aikeeni on toteuttaa tämä niin, että teen erillisen sivun tänne ja lisään sinne kerran viikossa aiheen mukaisen kuvan. Mikäli löydän, lisään myös niille viikoille joihin liittyy teoriaa linkkejä hyödyllisiin teksteihin. Aloitan itse haasteen tällä tai ensi viikolla, riippuen hieman siitä miten on aikaa.

Valokuvaushaaste

Nyt haastan teidät kaikki mukaan tähän. Säännöt ovat hyvin vapaamuotoiset:
  • Ota valokuva kunkin aiheen mukaan. Voit ottaa valokuvan viikossa tai valokuvan päivässä tai valokuvan silloin kun huvittaa. Listaa ei ole mikään pakko käydä järjestyksessä läpi, jos haluat ottaa kuvia inspiraation iskiessä. Saatat tulkita jonkin aiheen aivan eri tavalla kuin minä: se on täysin ok, tarkoitukseni ei ole rajata aiheita otsikoita enempää.
  • Julkaise kuvat joko blogissasi tai sosiaalisessa mediassa. Liitä mukaan aiheet, listan saat ladattua kuvana täältä. Voit joko tehdä jokaisesta oman postauksen tai kasata niitä yhteen paikkaan.
  • Voit aloittaa mihin aikaan vuodesta haluat. 
  • Photoshopin ja muiden kuvankäsittelyohjelmien käyttäminen on sallittua. Voit halutessasi julkaista raakakuvan ja muokatun kuvan. Minä photoshoppaan kuviani enkä häpeä asiaa yhtään.
  • Jos sinulla on blogi liittyen johonkin rajattuun aihepiiriin, kuten leivontaan tai puutarhanhoitoon, voit kokeilla saatko otettua kaikki kuvat liittyen oman blogisi aiheeseen.
  • Tavoitteenani on julkaista jokaiseen aiheeseen liittyen yksi kuva, mutta jos sinä haluat julkaista useamman niin anna palaa! Saattaa olla myös että joskus blogin kuvitukseksi otettu kuva onkin viikon haastekuva.
  • Niin halutessasi haasta myös ystäväsi ja tuttavasi.
  • Pidä hauskaa! Jos tämä haaste alkaa tuntua vastenmieliseltä tai vaikealta tai jokin aihe on mielestäsi mahdoton, pidä tauko ja palaa asiaan myöhemmin.
Jos mieleesi tulee kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni. Olisi tosi hauskaa nähdä teidän muiden kuvia, joten jos aloitat tämän niin käy hihkaisemassa siitä kommenteissa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tulostettavat joulukalenteri-etiketit

Jonnekin on hujahtanut 200 postausta tähän blogiin. Kun katson taaksepäin, en voi kuin olla ihmettelemättä että niille kaikille on joku lukija löytynyt ja osa niistä on toivottavasti tuottanut iloa ja hyötyä teillekin. Alkuperäinen ideani raportoida kodin remonttien edistymistä on jäänyt vähän taka-alalle ja tänne onkin päätynyt oikeastaan koko elämän kirjo. Olen yrittänyt tuoda tänne niin onnistumiset kuin vähemmän onnistuneet kokeilut.

Joulukalenteri on helppo suunnitella ja toteuttaa näiden valmiiden etikettien avulla.

















Kiitokseksi siitä, että olette jaksaneet seurata rämpimistäni tässä blogi-suossa, haluan tarjota teille pienen joululahjan. Sain itse tässä rakkaalta ystävältäni joulukalenterin (kiitos siitä, kovasti olen yrittänyt olla hiplailematta sitä etukäteen) ja siitä sai inspiraationsa nämä joulukalenteriin tarkoitetut etiketit. Ideana on siis hankkia pieni muistaminen jollekin läheiselle joulukuun 24 ensimmäiselle päivälle ja halujensa mukaan paketoida ne. Näitten lappusten ideana on merkata mikä pussukka on millekin päivällä.

Kuvissa esiintyvissä joulukalenteri-lahjoissa olen osan paketoinnut normaalisti ja liimannut pakettitarran siihen päälle. Osa on piilotettu tällä ohjeella taiteltuihin pussukoihin. Näitä tapoja voi hyvin vuorotella, jos kaikki lahjat eivät ole saman kokoisia. Pussukoiden kokoa on myös helppo muokata lahjan koon mukaan. Etiketti on taitettu kahtia ja nidottu kahdelta puolelta pussukan päälle "kanneksi". Mielestäni näihin etiketteihin sopii sekä ihan tavallinen valkoinen paperi kääreeksi tai sitten koristellumpi lahjapaperi. Kukin tehköön niin kuin parhaaksi näkee.

Kuusiaiheiset etiketit

Violetit ruutuetiketit

Pinkillä pohjlla oleva kuusi tuo vaihtelua joulun väreihin

Etikettejä on kolme eri sarjaa. Jokaisessa sarjassa on 24 etikettiä. Lappujen koossa on hieman eroja. Voit joko tulostaa yhden sarjan kokonaan tai sitten valita jokaisesta muutamia sivuja ja saada näin vaihtelua. Kuvissa olevat lappuset on tulostettu tavallisella väritulostimella valkoiselle tulostuspaperille. Jos sinulla on tarrapaperia, voit päästä hieman helpommalla tulostamalla etiketit sille.

Kuusiaiheiset joulukalenterin etiketit voit tulostaa tästä.
Pinkillä pohjalla olevat kuusi-etiketit voit tulostaa tästä.
Violetit ruutu-etiketit voit tulostaa tästä.

Jos olet neuloja, käy kurkkaamassa olisiko viime vuoden neule-etiketeistä iloa sinulle.

Muuten, näin muistaakseni emännän blogissa viime talvena spraymaalilla maalatun olkipukin. Se oli ajatuksena toteuttaa täälläkin, mutta en ole vielä päässyt niin pitkälle. Kiiltävän mustalla maalattuna tällainen olkiotus oli aivan erinäköinen kuin alkuperäisessä asussaan.

Joulukalenterin etiketit on helppo tulostaa ja leikata.


Lopuksi haluan toivottaa jo tässä vaiheessa kaikille teille joulua intopiukeina odottaville rauhallista joulun odotusta, sekä teille joille tämä vuoden aika on tuskaista tuputusta jaksamista tuleviin kuukausiin. :)