Kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa se iski: nyt pitää päästä neulomaan! Olen keväästä lähtien kärsinyt inspiraation puutteesta, mikään ohje ei ole kiinnostanut ja neulominen on tuntunut ajatuksena kovin työläältä. Nyt tämä onneksi kuitenkin helpotti. Olokin alkaa olla sen mukainen, ettei liikkuminen enää hirvittävästi innosta, joten ei olisi parempaa aikaa voinut olla.
 |
Neidon lapasissa on palmikko toisella puolella sekä peukalokiila. |
Kirjoneuleiden sijaan katseeni kääntyi pitsiin ja palmikoihin tällä kertaa. Palmikot pääsivät ensiksi puikoille. Ihan en ole selvillä siitä, menevätkö nämä nyt sitten niitten valepalmikoiden kategoriaan, mutta itse lapasten tekeminen oli helppoa. Jos et ole ikinä ennen tehnyt palmikkoa, mutta mieli tekisi kokeilla, niin näistä on hyvä aloittaa. Syytän raskaushormoneja tuosta sinapin keltaisesta: nyt se vaikutti aivan ihanalta valinnalta mutta Miehen mukaan en voi sietää kyseistä väriä tavallisissa oloissa..
Suomenkielisen ohjeen neidon lapasiin saat ladattua
täältä.
Get the instructions for the Lady's mittens in English from
here.
Lapasten vaikein osuus on tuo kieräytys. Tässä alla kuva, joka toivottavasti hieman selventää asiaa.
1. Neulo palmikon 10s erilliselle puikolle.
2-3. Pyöräytä lanka näiden silmukoiden ympäri vastapäivään kolmesti. Kiristä lanka niin, että silmukat painautuvat toisiaan vasten.
4. Minä koin helpoimmaksi siirtää palmikon neljä ensimmäistä silmukkaa takaisin edelliselle puikolle ja jatkaa sitten neulomista palmikon jälkeisistä silmukoista.
Jos lapasista, ohjeesta tai tuosta pyöräytyksestä on jotain kysyttävää/kommentoitavaa, kuulisin siitä mielelläni. :)
Seuraavat palmikkolapaset ovat jo puikoilla, katsotaan kerkiävätkö ne blogiin saakka ennen kuin Suuri Päivä koittaa. Miehestä oli suuri apu näitten kuvaamisessa, itse en nimittäin onnistunut ottamaan sellaista kuvaa, jossa ei olisi maha näkynyt jossain nurkassa. Välillä tuntuu hassulta miten Se hössöttää, en saa tehdä sitä enkä tätä ja ilmeisesti tuolilla keikkuminen valokuvia ottaessa oli kiellettyjen asioitten listalla. Vaikka olo onkin tukala, ei onneksi suurempia ongelmia ole ainakaan vielä mahan suhteen ilmennyt.
 |
Lapasten kämmenpuoli on pelkkä oikeaa neuletta, joten näitten neulomiseen ei mene kauaa. |