Tällä hetkellä puikoilla on pitkästä aikaa taas kirjoneuletta, mutta koko tuottaa ongelmia. Novitan mittojen mukaan kyseessä on miesten koko, mutta ne ovat minulle juuri sopivat ja Miehen mielestä ne puristavat. Voi tietysti olla että yli puolen vuoden tauko kirjoneuleesta on aiheuttanut jonkinlaista käsialan kiristymistä...
Kaivo -lapasissa on palmikko selässä ja pelkkää oikeaa neuletta kämmenissä. |
Kaivo-lapasten ohje suomeksi.
Instructions for the Kaivo mittens in English.
Palautetta lapasista otan mielelläni vastaan ja ilmoitathan jos huomaat ohjeessa jonkin virheen tai muuta huomautettavaa. :)
Vinkki! Jos keskelle palmikkoa tuntuu jääävn reikiä tai löysää lankaa, kokeile yhdistää puikkojen 3 ja 4 silmukat samalle puikolle tai käytä pyöröpuikkoja.
Kaivot valmistuivat jo päiviä sitten, mutta minuun iskenyt flunssa laittoi ohjeen tekemisen paussille. Olin ilmoittanut jo maha-asukillekin että parasta olisi alkaa tulemaan sieltä, mutta se käsky peruuntui nopeasti. Yhtenä aamuna oli kurkku kipeä, sitten alkoi räkä valua ja eilen oli kuumetta. Tilasta kertoo jotain se, etten jaksanut eilen edes neuloa, torkuin vaan sohvalla, joten en usko että synnyttäminenkään olisi ollut hirvittävän hauska kokemus. Tänään on ollut hieman enemmän virtaa, mutta edelleenkin korttelin kiertäminen koirien kanssa oli suurin rutistus mihin pystyin.
Kuvat ovat sitten ihan feikattuja, ihan niin kuin minun annettaisiin kantaa puita rv39+1. |
Hei.
VastaaPoistaHienot lapaset,onko ne niinku miesten lapaset,tietysti väriä vaihtamalla käy naisillekin.
Miksi harmaa on miesten väri??
PoistaTosi kauniit lapaset! Siulla on kyllä mahtavia lapsohjeita, pitänee ottaa puikoille myös näitä.
VastaaPoistaKiitos kommentista, nämä piristävät aina päivää. :)
PoistaOnpa kauniit ja lämpimät lapaset.
VastaaPoistaLämpimät ainakin. :) Kohta on kaapissa niin monet ettei osaa enää valita...
Poista