maanantai 17. lokakuuta 2016

Aarni -lapaset

Niinhän siinä sitten kävi, kuten Mies ennusti nähdessään minut hullunkiilto silmissä sukkapuikkoja kilkuttelemassa: tulee migreeni. Onneksi tämä tapaus ei jäänyt virumaan vieraaksi monen päivän ajaksi vaan suoritti vierailunsa eilen ja poistui sitten ainakin suurimmaksi osaksi. Tänään on ollut paha olo, liekkö sitten merkki lähenevästä synnytyksestä, migreenin paluusta vai sopimattomasta ruokavaliosta. Onneksi nyt alkaa olla viimeisetkin viime hetken touhut valmiina, nuohooja kävi tänään ja talvirenkaat on hankittu (en ole niinkään nähnyt synnytys-unia vaan talvi-unia, joissa lunta on ollut ikkunoitten puoleenväliin saakka). Koiravahdista on sovittu jo kesällä.

Aarni -lapaset on neulottu Novitan 7 veljeksestä.

Ennen migreenin iskua kerkisin kuitenkin saamaan Aarnit valmiiksi (ja seuraavakin ohje olisi jo paperilla, mutta odottaa nyt rohkeutta tarttua taas puikkoihin) ja tässäpä on ohjeet jakoon jos jokin muukin haluaa kokeilla. Ohje on helppo ja palmikko ei kierry perinteisesti itsensä ympärille, vaan toinen suortuva kiemurtelee toisen päällä. Kun muut tekevät innoissaan Muita ihania- tai Anelma -kirjosukkia, minä olen jumiutunut palmikkoneuleeseen. Katsotaan jatkuuko tämä koko talven.  Näillä täyttää nopsasti vaikka pukinkontin. :)

Aarni -lapasten ohje suomeksi.
Get the insturctions for the Aarni mittens in English.



Lapasten kämmenpuoli on pelkkää oikeaa neuletta

6 kommenttia:

  1. Minä olin jo ihan varma, että synnytät. Tuli semmoinen olo. Jospa se siitä piakkoin muuttuisi todeksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuttanut mieleni, toivottavasti tämä pysyy mahassa kunnes flunssa helpottaa... :)

      Poista
  2. Moi.
    Kylläpä siellä nyt puikot suhisee ja jälkeä syntyy.kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä äitiyslomalla hirveästi ole muutakaan tekemistä.

      Poista