tiistai 27. syyskuuta 2016

16x3 vauvajuttua ja muuta asiaa

Virallista äitiyslomaa on takana kohta viikko. Muutamana päivänä olen touhunut koko viikon edestä, lopun aikaa maannut sohvalla. Uni tuntuu karanneen jonnekin ja ne yöt, kun saa nukuttua enemmän kuin kolme tuntia tai ei tarvitse herätä vielä viideltä, ovat luksusta. Tästä johtuen ei oikein runosuonikaan syki. Löysin kuitenkin Karoliinan blogista 16x3 haasteen, jonka ajattelin sopivan oikein hyvin tähän päivään. Osa vastauksista voi olla hieman ristiriidassa keskenään, mutta ehkä sen voi laittaa hormonien piikkiiin...

3 asiaa, joista pidän...
  1. Syksy on tullut! Aurinkoa ei ole näkynyt moneen päivään ja illalla tulee taas pimeää, ihanaa! Raskaus on aiheuttanut inhottavia kuumia aaltoja, mutta ainakin ne ovat nyt hieman siedettävämpiä kuin kesällä. Illalla on ihanaa lähteä vaeltelemään koirien kanssa lähiympäristöön, vaikka vauhti onkin kihtisen kilpikonnan tasoa.
  2. Sisko teki omenapiirakkaa, ohje on täällä. Oli muuten oikein namnam.
  3. Vauva himoitsee kaikkia "märkiä" ruokia, vesimelonia, viinirypäleitä, kivennäisvettä, appelsiinejä, jäätelöä ja mehujäitä, ananasta, mustikoita (sekä kylmää omenasiideriä, mutta sitähän se ei saa).

3 asiaa, joista en pidä...
  1. Unettomana sängyssä pyöriminen tuppaa aiheuttamaan päänsärkyä ja lääkkeitähän ei saa syödä.
  2. Maha on alkanut painaa ihan tosissaan. Kyljen kääntäminen, makuulta ylösnouseminen ja käveleminen alkavat olla välillä hyvin hankalia tapahtumia. Lisäksi turvotus tulee ja menee. Hassua, miten sitä keväällä vielä odotti mahan ilmestymisestä ja nyt ei malttaisi odottaa eroon pääsyä...
  3.  Yritän kovasti opetella vaan olemaan ja nauttimaan näistä muutamasta viikosta, ennen kuin perheemme kasvaa. Silti huomaan laativani jokaiselle päivälle tehtävälistaa, asioita jotka on muka pakko hoitaa juuri silloin. Yritän kovasti päästä tästä ajattelumallista eroon.
Maha vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa...

3 asiaa, jotka tein viikonloppuna...
  1. Jos lasketaan viikonloppu hieman pidennettynä, kiersin Ketunlenkin äidin ja siskon kanssa. Mukana oli myös kuusi koiraa, joista suurin osa taisi uida suossa. Ensimmäiset 9 kilometriä tuntuivat ihan hyvältä, mutta sen jälkeen maha alkoi painaa. Onneksi eväitä oli varattu kokonaiselle armeijalle.
  2. Rakkaat olivat järjestäneet yllätysjuhlintaa, ja minä en osannut aavistaa mitään ennen kuin marssin juhlapaikalle sisälle. Mukaan tarttui hirvittävä sokerihumala, herkkuja seuraavallekin päivälle ja vaippakakku. Iso kiitos mahakkaan muistamisesta!!! <3
  3.  Mietin esseen kirjoittamista opiskeluja varten, mutta se jäi nyt odottamaan jotain paremmin nukuttua yötä.

3 asiaa, jotka osaan...
  1. Aloittaa joulu-touhottamisen jo syyskuussa. Mies ei tykkää, uhkailee lähtevänsä evakkoon jos en rauhoitu.
  2.  Tällä hetkellä hormonien hyrrätessä osaan tirauttaa itkut ihan mistä syystä vaan. Ei tunnu oikein minulta, toivottavasti tämä helpottaa lähiaikoina. 
  3. Olla hiljaa. En tunne yleensä tarvetta täyttää hiljaisuutta ihan vaan puhumisen ilosta ja saatan olla vastaamatta kun minulle puhutaan, jos minulla ei ole mitään järkevää sanottavaa. Tämän vuoksi osaan myös mököttää erinomaisesti.

3 asiaa, joita en osaa...
  1. En osaa nukahtaa, jos en saa lukea hetkeä ennen sitä. Viimeisimpänä on mennyt Stephen Kingin Mr. Mercedes, Finders Keepers ja nyt luen varmaankin jo kolmatta kertaa The Standia (Onkohan suomennettu Tukikohta -nimellä?).  
  2. Leikata leipää. 
  3. Ohjelmointi-taidot ovat karanneet päästä aivan täysin, koska niille ei ole käyttöä nykyisessä työssäni.
Ketunlenkki oli mukava kierros suolla ja koiratkin tykkäsi.

3 asiaa, jotka haluaisin osata...
  1. Nukahtaa missä ja milloin vaan ja nopeasti (niin kuin Mies osaa).
  2. Tehdä ja tarjota liharuokia vauvalle sitten kun on sen aika. Ostin jo Samasta padasta -kirjan, toivottavasti sieltä tulee inspiraatio tarvittaessa.
  3.  Virkkaaminen vaikuttaa mukavalta, mutta jostain syystä se ei vaan uppoa minun päähäni. Neulominen on pajon helpompaa.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
  1. Pestä olohuoneen matto. 
  2. Mennä torstaina Joensuuhun lääkärin juttusille. Siellä on tarkoituksena keskustella migreenin estolääkityksen lopettamisesta (ja ehkä saada jonkinlaista kokoarviota maha-asukista). Jos lääkäri on sitä mieltä, että lääkitys on parasta purkaa, niin sitten lopetan sen. Kukaan hoitaja eikä lääkäri ole vaan tähän mennessä suositellut moista vaihtoehtoa, eli odotan mielenkiinnolla. Samalla ajattelin pyytää pientä tutustumiskierrosta synnytyslaitoksella, ainakin sen verran että tietää mihin mennä sitten kun aika koittaa.
  3. Muistuttaa Miestä katsomaan vauvan kuljetuslaaria (sillä on jokin nimi, mutta en saa sitä juuri nyt päähäni...), koska olin ymmärtävinäni ohjeesta että sen telakkaan pitää vielä ruuvata jotain kiinni. Lisäksi pitäisi päättää maalaanko käytettynä saadun pinnasängyn ja jos maalaan niin minkä väriseksi? Tulisikohan siihen ihan jotain kuviota?

3 asiaa, joita stressaan...
  1. Tulevaisuus vauvan kanssa. Osaako sitä olla vanhempi, kasvattaa edes jollain tasolla järkevän olennon? Lisäksi synnytyssairaalaan on 100 kilometriä, osaako sinne lähteä oikeaan aikaan? Jos yöt ovat valvomista ja päivät sumussa kulkemista jo ennen synnytystä, mitä elämä onkaan sen jälkeen...
  2. Miksi tämä talo ei pysy puhtaana? Tonttuko tänne käy ripottelemassa lattioille hiekkaa, puunlehtiä ja kanervan oksia? Miksi? Pitäisikö hankkia monimutkaisempi lukko (vai siivota useammin)?
  3.  Nukkumaan meneminen on pelottavaa, kun stressaa unen saamista.
Siskon tekemä omenapiirakka oli oikein hyvää.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
  1. Nukkuminen
  2. Lukeminen
  3. Metsässä koirien kanssa haahuilu

3 asiaa, joista puhun usein...
  1. Tunnustan tällä hetkellä puhuvani ehkä hieman liikaakin maha-asukin asioista, pyörimisistä ja hikkailuista. 
  2. Koirat. Niiden elämästä löytyy vertauskohtia mihin tahansa ongelmiin.
  3.  En tiedä puhunko tästä nyt niin usein, mutta mielessähän se Mies on aina kovasti: mitähän se tästä ajattelee, tykkääköhän se tuosta, tämä pitää kertoa sille...

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle...
  1. Maxihame
  2. Yöpaita
  3. Villasukat (tosin näitten pukeminen alkaa olla vaikeaa, ei oikein meinaa taipua...)

3 asiaa, joita en pue päälleni...
  1. Pitkät legginssit (paitsi raskaana ollessa kun mitkään muut housut ei mahdu päälle...) (enkä tarkoita nyt pitkien kalsareitten ominaisuudessa vaan nimenomaan legginsseinä)
  2. Paitapuserot
  3. Shortsit

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
  1. Se hylätty kartano sieltä jostain metsän keskeltä kaukana naapureista.
  2. Kunnostustaidot sen kartanon entisöimiseksi (sekä tietysti rahat ja aika).
  3. Tuohon Stephen Kingin trilogiaan sen kolmas osa (odottelen pokkarin ilmestymistä).
Vaippakakku, jonka kruunasi pöllömäinen vaunuverho.


3 asiaa, joista unelmoin...
  1. 8 tunnin yöunet putkeen heräämättä kertaakaan (no okei, kuusikin tuntia riittäisi)
  2. Kylmä omenasiideri
  3. Miehen kanssa roadtripille pääseminen (se jäi tänä kesänä jostain syystä väliin, oltiin muka niin kiireisiä ja yleensä lainassa ollut asuntoautokin on myyty pois).

3 asiaa, joita pelkään...
  1.  Tulevaisuus (sillä terveellä tavalla kun ei oikein tiedä mitä on edessä)
  2. Ring-elokuvan pikkutyttö
  3. Perhoset

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
  1. Synnytys! (mitä tahansa mutta ei enää elämää tämän mahan kanssa)
  2. Jonkinlaisen rutiinin syntyminen elämään 
  3. Iltapala (saisinkohan Miehen ylipuhuttua jäätelökauppaan, hmm...).
Silloin kun ei jaksa kirjastoon asti, löytyy lukemista lähempääkin.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Itälappilainen jouluhaaste

Tällä viikolla olen sitten vihdoinkin ja luvallisesti laittanut joulun meille. Verhot ja pöytäliina ovat vaihtuneet punaiseen, olkinen joulupossu on päässyt esille ja enkelikello on kasattu. Apurina minulla on ollut reipas Neiti 5-vee, joka kesti valittamatta koko pitkän matkan tänne Itä-Suomeen kuunnellen joululauluja. Tänään kerittiin vihdoinkin myös piparipuuhiin ja huomenna olisi vuorossa pikkujoulu-leivonnat. Touhua siis on riitänyt.

Tonttu on piiloutunut pitämään kirjaa kilteistä

Sain jo jokin aika sitten emännältä jouluhaasteen, mutta panttasin siihen vastaamista siihen asti että pääsin itsekin virittäytymään tunnelmaan. Nyt kun töissä alkaa hiljentyä ja koti olla koreana, voi hyvillä mielin vastailla haasteen kysymyksiin.

1. Lemppari jouluherkkusi?
Saako sanoa suklaa? Se kyllä liittyy yhtä lailla tässä talossa kaikkiin vuoden aikoihin. Vastaan siis hieman yllättäen että lanttulaatikko. Se on namia. Viime vuosina olen tehnyt laatikot yhteistyössä äitini kanssa, saa nähdä kerkiääkö tänä vuonna moiseen puuhaan.

2. Mitä toivot joululahjaksi itsellesi?
Jouluista yllätystä. :) Suklaata ja sukkia. :)

Joulukukka-asetelmiakin on keritty tekemään

3. Jouluperinne jonka toteutat joka vuosi?
Aika monena vuotena on tullut käytyä kirkossa laulamassa kauneimmat joululaulut. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta jotenkin tuo tilaisuus on se, mikä saa viimeistään rauhoittumaan jouluun. Piparitaikina on myös syntynyt useana vuotena, mutta vain harvana päätynyt uuniin asti.

4. Kenen kanssa vietät joulua?
Miehen. Tänä vuonna seuraan liittyy ilmeisesti Miehen veli. Äitin luona käydään syömässä jokin päivä ja siellä on muutakin sukua. Sisko puuttuu kuviosta, se parantelee vielä oloaan leikkauksen jälkeen (kaikki meni näillä näkymin hyvin).



5. Millainen olisi unelmiesi jouluaatto?
Heräisin ennen muita talossa olevia ja hipsuttelisin täällä aamun villasukissa, kannellen lämmintä glögimukia ja kuunnellen tulen rätinää hellassa. Päivän valjetessa touhuilisin jotain mukavaa, ehkä laittaisin ruokaa jos kaikki ei olisi jo valmiina. Katsoisin joulurauhan julistuksen ja kuuntelisin Vesa-Matti Loirin joululauluja. Ilmassa leijuisi hyasinttien tuoksu. Illan hämärtyessä olisi haudoilla käynti, ähkysyönti ja lahjojen jako. Sen jälkeen mukavaa yhdessäoloa. (Perinteinen joulusauna puuttuu migreenistä jouhtuen minun unelmieni kuvista.)

6. Voisitko viettää joulua lämpimässä, vai pitääkö jouluna olla lunta?
Pitää olla lunta ja mieluiten sataa vielä lisää aattona.

Miehen kuvaus viime yöltä

7. Paras jouluelokuva?
Yksin kotona. :)

8. Lempi joululaulusi?
Varpunen jouluaamuna ja Näin sydämeeni joulun teet. Mieluiten Loirin esittämänä, mutta muutkin käyvät.

9. Milloin koristelet joulukuusen ja miten?
Silloin kun meillä on kuusi, se on oikea. Se koristellaan päivä tai kaksi ennen aattoa, mahdollisesti edeltävänä viikonloppuna. Perinteisten pallojen, nauhojen ja kynttilöiden lisäksi minulla on kokoelma erilaisia yksittäisiä koristeita. Joulukuusen koristeiden päävärityksenä on ollut hopea ja violetti. Pöllö-kuusenkoriste minulta taitaa vielä puuttua kokoelmistani. :)

Paras joulukukka
10. Jouluaskarteluvinkki?
Askartelua ei tule juuri nyt mieleen, mutta tehtiin tänään Neidin kanssa taika-pipareita: Tee piparitaikina normaalisti ja tee siitä pipareita. Tee pipareihin reikä vaikkapa pienemmällä muotilla. Aseta piparit leivinpaperille ja aseta reikiin nallekarkki. Paista uunissa. Nallekarkki sulaa uunissa lasiseksi koristeeksi. Useamalla karkissa saa hauskan sateenkaari-efektin. Nallekarkit kuohuvat ja kuplivat jonkin verran sulaessan, mutta asettuvat tasaiseksi pinnaksi jäähdyttyään. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin poistat piparit leivinpaperilta.

Tällä kertaa en haasta ketään nimeltä, vaan kaikki teidät joulua innokkaasti odottavat. :)

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Valokuvaushaaste teille kaikille



Valokuvaus on kiehtonut minua siitä lähtien kun olen saanut kameran käsiini. Blogin aloittamisen jälkeen sekä kiinnostus että innostus ovat vain kasvaneet. Olen huomannut, että tärkein tapa oppia kuvaamisesta on kuvaus, kuvaus ja kuvaus. Kuvia pitää ottaa aina ja inspiraation iskiessä, pimeässä ja valoisassa, ylhäältä ja alhaalta. Joskus inpsiraationa voi toimia jonkun toisen ottama kuva ja itse päätyykin ihan toisen tyyppisen lopputulokseen.

Muistan kauhuni yrittäessäni saada blogin ensimmäisistä kuvista jotenkin siedettäviä. Se mikä näyttää luonnossa hyvältä, ei ehkä tee sitä tietokoneen näytöllä. Tässäkin on kuitenkin (toivottavasti) havaittavissa jonkinlainen oppimiskäyrä. Jos tuntee epäonnistuvansa, ei pidä lannistua vaan täytyy pohtia että mikä kuvassa meni pieleen: sommittelu, valaistus vai jokin muu?

2006: Ei hajuakaan tarkennuksesta

2008: Mustavalkoinen
2009: Koirien kuvaus alkaa kiinnostaa
2015: Yksi suosikeistani ikinä
Olen yrittänyt myös paljon lukea aiheesta ja nettihän on pullollaan erilaisia vinkkejä, oppaita ja "pikakeinoja" valokuvauksen oppimiseen. Teoriaa on hyvä tankata, mutta jossain vaiheessa tulee se raja ettei lisätiedosta ole mitään hyötyä ilman itse kuvausta. Tähän tarpeeseen kehittelin tämän valokuvaushaasteen. Sosiaalisesta mediasta löytää näitä haasteita kaikista mahdollisista aiheista ja kestot vaihtelet muutamasta aiheesta 365 kuvaan.

 Halusin kuitenkin yhdistellä omassani sekä erilaisia aiheita (kuten aamu tai jotain punaista) että erilaisia valokuvaustekniikoita (kuten mustavalkoinen ja kultainen leikkaus). Tämän toteutus olisi tosi hauskaa nähdä vaikkapa leivonta-blogissa niin, että jokainen kuva on ruokakuva. Aiheita on 52 ja tämän hetkinen aikeeni on toteuttaa tämä niin, että teen erillisen sivun tänne ja lisään sinne kerran viikossa aiheen mukaisen kuvan. Mikäli löydän, lisään myös niille viikoille joihin liittyy teoriaa linkkejä hyödyllisiin teksteihin. Aloitan itse haasteen tällä tai ensi viikolla, riippuen hieman siitä miten on aikaa.

Valokuvaushaaste

Nyt haastan teidät kaikki mukaan tähän. Säännöt ovat hyvin vapaamuotoiset:
  • Ota valokuva kunkin aiheen mukaan. Voit ottaa valokuvan viikossa tai valokuvan päivässä tai valokuvan silloin kun huvittaa. Listaa ei ole mikään pakko käydä järjestyksessä läpi, jos haluat ottaa kuvia inspiraation iskiessä. Saatat tulkita jonkin aiheen aivan eri tavalla kuin minä: se on täysin ok, tarkoitukseni ei ole rajata aiheita otsikoita enempää.
  • Julkaise kuvat joko blogissasi tai sosiaalisessa mediassa. Liitä mukaan aiheet, listan saat ladattua kuvana täältä. Voit joko tehdä jokaisesta oman postauksen tai kasata niitä yhteen paikkaan.
  • Voit aloittaa mihin aikaan vuodesta haluat. 
  • Photoshopin ja muiden kuvankäsittelyohjelmien käyttäminen on sallittua. Voit halutessasi julkaista raakakuvan ja muokatun kuvan. Minä photoshoppaan kuviani enkä häpeä asiaa yhtään.
  • Jos sinulla on blogi liittyen johonkin rajattuun aihepiiriin, kuten leivontaan tai puutarhanhoitoon, voit kokeilla saatko otettua kaikki kuvat liittyen oman blogisi aiheeseen.
  • Tavoitteenani on julkaista jokaiseen aiheeseen liittyen yksi kuva, mutta jos sinä haluat julkaista useamman niin anna palaa! Saattaa olla myös että joskus blogin kuvitukseksi otettu kuva onkin viikon haastekuva.
  • Niin halutessasi haasta myös ystäväsi ja tuttavasi.
  • Pidä hauskaa! Jos tämä haaste alkaa tuntua vastenmieliseltä tai vaikealta tai jokin aihe on mielestäsi mahdoton, pidä tauko ja palaa asiaan myöhemmin.
Jos mieleesi tulee kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni. Olisi tosi hauskaa nähdä teidän muiden kuvia, joten jos aloitat tämän niin käy hihkaisemassa siitä kommenteissa.