keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Itälappilainen jouluhaaste

Tällä viikolla olen sitten vihdoinkin ja luvallisesti laittanut joulun meille. Verhot ja pöytäliina ovat vaihtuneet punaiseen, olkinen joulupossu on päässyt esille ja enkelikello on kasattu. Apurina minulla on ollut reipas Neiti 5-vee, joka kesti valittamatta koko pitkän matkan tänne Itä-Suomeen kuunnellen joululauluja. Tänään kerittiin vihdoinkin myös piparipuuhiin ja huomenna olisi vuorossa pikkujoulu-leivonnat. Touhua siis on riitänyt.

Tonttu on piiloutunut pitämään kirjaa kilteistä

Sain jo jokin aika sitten emännältä jouluhaasteen, mutta panttasin siihen vastaamista siihen asti että pääsin itsekin virittäytymään tunnelmaan. Nyt kun töissä alkaa hiljentyä ja koti olla koreana, voi hyvillä mielin vastailla haasteen kysymyksiin.

1. Lemppari jouluherkkusi?
Saako sanoa suklaa? Se kyllä liittyy yhtä lailla tässä talossa kaikkiin vuoden aikoihin. Vastaan siis hieman yllättäen että lanttulaatikko. Se on namia. Viime vuosina olen tehnyt laatikot yhteistyössä äitini kanssa, saa nähdä kerkiääkö tänä vuonna moiseen puuhaan.

2. Mitä toivot joululahjaksi itsellesi?
Jouluista yllätystä. :) Suklaata ja sukkia. :)

Joulukukka-asetelmiakin on keritty tekemään

3. Jouluperinne jonka toteutat joka vuosi?
Aika monena vuotena on tullut käytyä kirkossa laulamassa kauneimmat joululaulut. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta jotenkin tuo tilaisuus on se, mikä saa viimeistään rauhoittumaan jouluun. Piparitaikina on myös syntynyt useana vuotena, mutta vain harvana päätynyt uuniin asti.

4. Kenen kanssa vietät joulua?
Miehen. Tänä vuonna seuraan liittyy ilmeisesti Miehen veli. Äitin luona käydään syömässä jokin päivä ja siellä on muutakin sukua. Sisko puuttuu kuviosta, se parantelee vielä oloaan leikkauksen jälkeen (kaikki meni näillä näkymin hyvin).



5. Millainen olisi unelmiesi jouluaatto?
Heräisin ennen muita talossa olevia ja hipsuttelisin täällä aamun villasukissa, kannellen lämmintä glögimukia ja kuunnellen tulen rätinää hellassa. Päivän valjetessa touhuilisin jotain mukavaa, ehkä laittaisin ruokaa jos kaikki ei olisi jo valmiina. Katsoisin joulurauhan julistuksen ja kuuntelisin Vesa-Matti Loirin joululauluja. Ilmassa leijuisi hyasinttien tuoksu. Illan hämärtyessä olisi haudoilla käynti, ähkysyönti ja lahjojen jako. Sen jälkeen mukavaa yhdessäoloa. (Perinteinen joulusauna puuttuu migreenistä jouhtuen minun unelmieni kuvista.)

6. Voisitko viettää joulua lämpimässä, vai pitääkö jouluna olla lunta?
Pitää olla lunta ja mieluiten sataa vielä lisää aattona.

Miehen kuvaus viime yöltä

7. Paras jouluelokuva?
Yksin kotona. :)

8. Lempi joululaulusi?
Varpunen jouluaamuna ja Näin sydämeeni joulun teet. Mieluiten Loirin esittämänä, mutta muutkin käyvät.

9. Milloin koristelet joulukuusen ja miten?
Silloin kun meillä on kuusi, se on oikea. Se koristellaan päivä tai kaksi ennen aattoa, mahdollisesti edeltävänä viikonloppuna. Perinteisten pallojen, nauhojen ja kynttilöiden lisäksi minulla on kokoelma erilaisia yksittäisiä koristeita. Joulukuusen koristeiden päävärityksenä on ollut hopea ja violetti. Pöllö-kuusenkoriste minulta taitaa vielä puuttua kokoelmistani. :)

Paras joulukukka
10. Jouluaskarteluvinkki?
Askartelua ei tule juuri nyt mieleen, mutta tehtiin tänään Neidin kanssa taika-pipareita: Tee piparitaikina normaalisti ja tee siitä pipareita. Tee pipareihin reikä vaikkapa pienemmällä muotilla. Aseta piparit leivinpaperille ja aseta reikiin nallekarkki. Paista uunissa. Nallekarkki sulaa uunissa lasiseksi koristeeksi. Useamalla karkissa saa hauskan sateenkaari-efektin. Nallekarkit kuohuvat ja kuplivat jonkin verran sulaessan, mutta asettuvat tasaiseksi pinnaksi jäähdyttyään. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin poistat piparit leivinpaperilta.

Tällä kertaa en haasta ketään nimeltä, vaan kaikki teidät joulua innokkaasti odottavat. :)

6 kommenttia:

  1. Voi, toivottavasti ei neiti viis veelle tullut ihan pipariähkyä, kun huomenna olisi tarkoitus jatkaa täällä meillä samoilla linjoilla... :D

    Ihanan jouluinen postaus. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, olisi uponnut vielä sekä taikinaa että pipareita vaikka kuinka paljon, jos en olisi rajoittanut. :) Siitä vaan osallistumaan emännän haasteeseen!

      Poista
  2. Ai niin ja tuolla nallekarkki-vinkillä tein viime vuonna elämäni ensimmäiseen piparkakkutaloon ikkunat :) ihanat olivat. Ja maistuvat hyviltä sellaisina tahmaisina sulaneina, muuten en nallekarkeista välitä... :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus Joulusta. Samanlaisia tunnelmia minullakin jouluna.

    VastaaPoista
  4. Ei me ihan samanlaisia olla, sinun lempijoululaulusi on just se jota minä en kaikista joululauluista kestä :D

    VastaaPoista
  5. Yllättävän samansorttisia vastauksia täällä ko itelläkin! Näitä joulujuttuja on kyllä mukava lukea toisen kertomanakin. :)

    VastaaPoista