sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Glögi

Tänään on ollut oikein talvinen päivä. Aloitin aamun kunnon siivous-urakalla ja saattelin Miehen ja Neiti 5-veen matkalle kohti Neitin toista kotia. Päivällä keittelin glögiä ja kävin kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja. Ilokseni huomasin myös, että osa paikallisen vastaanottokeskuksen asukkaista oli uskaltautunut tutustumaan tähän traditioon. Näin illalla tarkoitukseni on neuloa (joululahjaa) ja katsoa ei-niin-jouluista Tähtiporttia. Ulkona sataa lunta ja maa on taas valkoinen.

Itsetehty vaalea glögi
Salaisen leivontaystävän joulukuun paketissa tuli kahden eri glögin resepti. Olen kerinnyt tänään testata vasta yhtä, Vaalea glögiä, mutta tarkoitukseni on kokeilla myös toista ohjetta. Vaalea glögi oli kyllä niin hyvää, että se jää ehdottomasti joulun vakioresepteihin. Myönnän, että suhtauduin aluksi hieman epäillen koko glögin-itse-keittämis-ajatukseen, mutta yllätyin todella positiivisesti. Kiitos parilleni, en varmaan ikinä olisi kokeillut tätä ilman sinua. :) Jatkan parini laittamien reseptien kokeilua ensi viikolla.

Tiesittekös, että glögi on ollut alunperin vain miesten talvijuoma ja sitä on nautittu pääsääntöisesti ulkona laskiaisen yhteydessä? 1950 -luvulla sen juominen on ollut lähinnä suomenruotsalaisten perinne ja sieltä se on hiljalleen levinnyt koko Suomeen.

Vaalea glögi

1l omenatäysmehua
0,5dl sokeria
10 mausteneilikkaa
1tl kardemmman siemeniä
pieni pala tuoretta inkivääriä
3 viipaletta sitruunankuorta
tähtianista ja manteleita

Mittaa mehu ja kaikki mausteen sitruunankuorta lukuunottamatta kattilaan. Keitä hiljalleen noin 10 minuutia. Lisää joukkoon sitruuna ja ota kattila pois levyltä. Siivilöi mausteet pois ja tarjoile juoma kuumana. 

Inkivääriä minulla ei ollut, joten sen jätin pois ohjeesta. Lisäsin vielä varmuuden vuoksi teelusikallisen paketissa tullutta glögimaustetta. Koska en pidä manteleista glögissäni, ripsaisin kuppiini muutaman puolukan pakastimesta. Oli erittäin hyvää, suosittelen kokeilemaan! Tässä on seuraava kokeilun aihe, josta korvaan punaviinin migreenini vuoksi mehulla:

Itsetehty glögi 

2 kanelitankoa
3 tähtianista
10 neilikkaa
pala inkivääriä
3 suikaletta appelsiininkuorta
2,5dl sokeria
3dl vahvaa mustaherukkamehua
3/4 l punaviiniä
kirkasta viinaa tai portviiniä tai konjakkia

Mittaa mausteet kattilaan. Lisää sokeri ja mehu. Kuumenna ja anna kiehua, kunnes seos sakenee siirapiksi, eli noin 10 minuuttia. Ota kattila pois levyltä. Lisää kattilaan viini ja sekoita. Siivilöi mausteet pois. Terästä halutessasi alkoholilla. Lämmitä, mutta älä päästä kiehumaan.  Kaada juoma laseihin ja koristele tähtianiksilla tai kanelitangoilla.

VINKKI! Kokeile valkoisen sokerin tilalla fariini-, muscovado- tai ruokosokeria. Myös hunaja ja vaahterasiirappi tuovat makua.

VINKKI! Mausta rohkeasti. Kokeile esim. pippureita, chiliä tai yrttejä.

PS. Osallistukaahan kaikki rinkiläisetkin jouluhaasteeseen, olisi kiva kuulla mitä erilaisuuksia on eri puolilla Suomea. Vai onko mitään?

Tämä maistuu varmasti myös koirien ulkoilutuksen jälkeen.

7 kommenttia:

  1. En oo koskaan glögin päälle ymmärtänyt, mutta kuvat on kyllä taas ihania <3

    Haasteeseen vastattu... :) http://otusolio.blogspot.fi/2015/12/ihana-jouluinen-haaste-ja.html

    VastaaPoista
  2. Moi.
    Houkuttelevan näköinen kupponen,maistuis varmaan mullekin.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että kokeilit ja vielä pidit <3

    -Sly33 parisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin oikein kovasti ja nyt tätä on keitelty jo useampaankin kertaan. :)

      Poista
  4. Hei! Eksyin blogiisi kommenttisi kautta. Jään varmasti lukijaksi, kivoja reseptejä ja kauniita kuvia! Mukavaa joulunaikaa, rauhallista lomaa koko perheellesi. Terkut Saksasta,
    -A-

    http://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.de/

    VastaaPoista
  5. Hei! Eksyin blogiisi kommenttisi kautta. Jään varmasti lukijaksi, kivoja reseptejä ja kauniita kuvia! Mukavaa joulunaikaa, rauhallista lomaa koko perheellesi. Terkut Saksasta,
    -A-

    http://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.de/

    VastaaPoista