Suklaakeksit |
Valokuvaus ei aina vaadi kalliita kameroita tai rekvisiittaa |
1. Valo
Kaikki valokuvaukset vinkkilistat alkavat valolla ja aivan syystä. Hyvä, luonnollinen valo parantaa keskivertoisenkin valokuvan laatua huomattavasti. Tänään aurinko on noussut 8:58 ja se laskee 14:36. Mahdollisuus ottaa kuvia luonnon valossa on siis kullan arvoinen, varsinkin meille päivätyössä käyville. Suosittelen vertailemaan: tee asetelma ja ota siitä kuva ensin päivän valossa ja sitten lampun valossa. Sisävalaistus luo yleensä kuvaan hieman kelmeän tunnelman ja on todella haastavaa saada ruoka näyttämään houkuttelevalta.Hyvän valon kuvaan saa asettamalla kuvattava aihe ikkunan läheisyyteen. Jos kuvattavana on kirkkaita tai kiiltäviä esineitä, voi kiiltoa säädellä kääntelemällä esinettä parempaan kulmaan tai käyttämällä ohutta valoverhoa. Valonlähteen toiselle puolelle kannattaa asettaa jotain valkoista, joista valo heijastuu takaisin esineeseen. Tällä saa aikaiseksi sen, ettei toinen puoli esineestä ole varjossa. Itse teippasin valkoista paperia pahvin päälle ja taitoin pahvin reunoista niin että se pysyy pystyssä.
Sisävaloihin on myös mahdollista hankkia päivänvalo-lamppuja, jotka eivät luo kuvaan keltaista heijastusta. Hätätapauksissa olen käyttänyt aivan tavallista pöytävaloa ja suunnannut sen kohdetta päin. Tämän jälkeen on Photoshopissa lisännyt sinisen osuutta kuvassa, jolloin keltainen hämy vähenee. Pöytävalon ongelmana keltaisuuden lisäksi on sen suuntaaminen ja sen varjoja luova ominaisuus.
Lisää aiheesta mm. täällä: The Secret to Food Photography When Your Lightning Sucks ja Building Your Own Inexpensive Studio for Your Food Photography
Vasemmalla loisteputken valossa otettu kuva ja oikealla päivän valossa. |
Paras valo on ikkunan edessä. Taustana valkoista leivinpaperia sekä aukirevitty ja rutisteltu kirjekuori. |
2. Tausta
Ehkä tärkein asia valon ja kohteen jälkeen on tausta. Se luo kuvaan tunnelmaa ja voi pilata huonossa tapauksessa muuten hyvän kuvan. Tausta on järkevää rauhoittaa niin ettei villisekamelska vie huomiota itse kuvattavalta asialta. Lisäksi värien käyttöä voi miettiä: vaaleanpunainen tuo iloa ja pirteyttä kuvaan, sininen rauhoittaa. Väreissä kannattaa toki huomioida myös kuvattavan asian väri.Taustoja löytyy kotoa ja kaupasta pienellä vaivalla. Mieheltä oli jäänyt ylimääräinen palanen puuta, jonka minä anastin taustaksi. Jos on jäänyt ylimääräisiä laudan kappaleita, ne voi nakutella kasaan ja maalata haluamallaan värillä. Netistä voi tulostaa kuvia, varsinkin jos pääsee käsiin A3-paperia käyttävään tulostimeen. Toki pienempikin paperi käy. Hyvälaatuisia taustakuvia löytää esimerkiksi hakemalla tietokoneen taustakuviksi tarkoittettuja kuvia hakusanalla "wallpaper". Itse olen huomannut parhaimmiksi erilaisia lautoja esittävät kuvat sekä "bokeh" -hakusanalla löytyvät hieman sumeat kuvat.
Näin joulun aikaan monilta löytyy kotoa lahjapaperia. Yksivärinen lahjapaperi rauhoittaa taustaa ja pirteällä värillä voi luoda aivan erilaisen tunnelman kuvaan. Myös leivinpaperi sopii loistavasti tähän tarkoituksen. Teippaa iso pätkä lahja- tai leivinpaperia seinään niin että se peittää osan pöydästä. Tällöin kuvaan ei jää rajaa taustalle. Kokeile myös erivärisiä yksivärisiä askartelupapereita. Aseta yksi pöydälle ja teippaa toinen seinälle taustaksi; minkälainen tunnelma kuvaan tulee?
Tutki myös muita kotoasi löytyviä esineitä ja kokeile rohkeasti. Uunipelti, servetit, rutattu pöytäliina tai remontista jäänyt laminaatinpalanen voivat yllättää iloisesti valokuvissa.
Lisää aiheesta mm. täällä: 10 Affordable Everyday Food Photography Background
Background Ideas for Product Photography
Taustana seinälle kiinnitetty paperi ja alla palanen oman pihan mäntyä |
Valkoinen seinämä vasemmalla vähentää varjojen määrää heijastamalla oikealta tulevaa valoa takaisin kuvaan. |
3. Rekvisiitta
Ruoka voi toki olla kuvattavana paljaalla taustallakin, mutta astiat ovat iso osa ruokakuvausta. Suurin osa tähän liittyvistä ohjeistuksista suosittelee valkoisia astoita, mutta mielestäni tämä on makuseikka. Jos kuvaat valkoista ruokaa valkoisella lautasella, voi kuva olla tylsä. Minä olen alkanut kiertelemään kirppiksiä pitäen silmällä yksittäisiä astioita, joista voisi olla iloa ruokakuvissa. Eriväriset astiat, kirkkaat lasit ja vanhat aterimet ovat tällä hetkellä ostotavoitteena. Kun kyllästyt näihin, myy ne kirpputorilla tai lahjoita pois.Astioiden lisäksi rekvisiittana voi käyttää kankaisia pöytäliinoja, servettejä ja keittiöpyyhkeitä. Myös luonnon voi tuoda mukaan kuvaa: lisää taustalle kuusen oksa, jokin kukka tai reseptiin kuuluva maustekasvi. Myös erilaiset narut ja köydet ohjaavat katsetta.
Valmiin ruuan lisäksi voi kuvata myös reseptiin kuuluvat ainekset tai osan niistä. Mikäs sen parempaa rekvisiittaa kuin suklaa suklaakakun vieressä tai makaronit ja pastat pastaruuan vieressä.
Lisää aiheesta mm. täällä: Food Styling Tips ja 10 Tips for Food Photography Styling.
Astioita kannattaa hamstrata eri väreissä ja kokoisina, uusia ja vanhoja. |
Kuvaatko ruokaa vai pöllö-mukia? |
Taustana seinälle teipattu lahjapaperirulla. |
4. Sotke ja kuvaa rauhassa
Varaa kuvaamiselle, sen valmistelulle ja sen jälkien siivoamiselle oma aikansa. Kiireessä otetut kuvat yleensä näyttävät hieman hutaistuilta. Sommittele ensin rauhassa ja ota kamera käteen vasta sen jälkeen. Muuta sommitelmaasi tarvittaessa. Jos jokin kuva näyttää huonolta kameran näytössä, se todennäköisesti näyttää huonolta myös tietokoneella.Sotkeminen ja ruuan kaatelu ovat oma osansa hupia ja luovat kuviin omanlaisensa ilmeen. Hurauta tarkoituksella kastiketta tai tomusokeria ohi lautasen. Jostain syystä iso kasa ruokaa pienellä lautasella nauttaa herkullisemmalta kuin pieni kasa ruokaa isolla lautasella. Tähänkin on toki poikkeuksensa. Kokeile kuvata ruokasi pieneltä ja isolta lautaselta erilaisilla määrillä ja tarkkaile kuinka se vaikuttaa kuvaan.
Älä kuvaa vain yhdestä kohdasta. Pääsääntönä tuntuu olevan, että jokainen kuva pitäisi ottaa suoraan edestä, hieman yläviistosta ja lopuksi suoraan ylhäältä. Erilaiset kuvakulmat paljastavat aivan erilaisen näkymän ruuasta ja vaikuttavat siihen, miten valo osuu niihin. Näytä rauhassa idiootilta roikkuessasi ruoka-annoksesi yläpuolella tai kyyristellessäsi sen edessä: hyvät kuvat eivät aina synny vain yhdestä kulmasta. Lisäksi ruuasta kannattaa ottaa ainakin kahden tyyppiset kuvat: tyylitelty annoskuva sekä kuva, jossa ruuasta on haukattu. Näin saa esimerkiksi leivoksen herkullisen sisällön esille.
Lisää aiheesta mm. täällä: 5 Brilliant Food Photography Tips ja Food Photography - Tips, Tricks and Secrets.
Surutta sotkettu |
Taustana uunipelti ja palanen rutattua punaista lahjapaperia |
Ainesten kuvaaminen |
5. Kuvankäsittelyssä rajaus sekä kirkkaus ja kontrasti
Vaikken muuten kuviani muokkaisikaan, tarkistan yleensä Photoshopissa niiden rajauksen ja kirkkauden. Rajauksella tarkoitan sitä, ettei kuvan reunoista pilkistele mitään ylimääräistä tai taustalla käyttämäni kuvan loppuminen näy. Tämän jälkeen säädän hieman kirkkautta ja kontrastia niin, että kuvaamani kohde näkyy kuvassa selkeänä ja erottuu taustastaan.Nykyään saa myös älypuhelimiin kuvankäsittelyohjelmia. Suosittelen lämpimästi leikkimään ja kokeilemaan niillä erilaisia toimintoja, jos ei halua tietokoneella muokata kuvia. Lisäksi netistä löytyy ilmaisia ohjelmia, joista ehdoton suosikkini on PicMonkey. Ohjelma toimii nettiselaimessasi, joten sinun ei tarvitse miettiä lataamista ja asentamista. Osa toiminnoista on ilmaisia, osa maksaa. Ilmaisilla toiminnoilla voi esimerkiksi luoda monen kuvan kollaaseja, säätää valotasapainoa, rajata kuvia ja lisätä tekstiä. PicMonkey on englanninkielinen.
Lisää kuvan käsittelystä on mm. täällä: How I Edit Most of My Pictures in Photoshop, ja Easy Tips for Photographing Food.
Picmonkey |
6. Muista ruoka
Sen jälkeen kun olet valinnut taustan ja rekvisiitan, älä hukuta ruokaasi niihin. Muista, että olet kuvaamassa ruokaa etkä niitä maailman kauneimpia haarukoita tai pöllö-mukeja. Minun älypuhelimeni on jo niin fiksu, että se osaa tarkentaa tiettyyn pisteeseen ja sumentaa muun osan kuvasta. Jos sinulla on kamerassasi tällainen mahdollisuus, käytä sitä ainakin osaan kuvista. Näin ruokasi pomppaa esille muun kuvassa olevan romun joukosta.Lisää aiheesta mm. täällä: Photography 101: How To Use Aperture & Depth of Field
Vasemmasta kuvasta ei selviä, mikä siinä on minulle tärkeää. Oikealla olevassa kohde erottuu selvästi. Taustana valkoista leivinpaperia. |
Tässä oli ruokakuvauksen vinkkejä tälle kertaa. Miltä tuntuu, onko näistä mitään iloa, jäitkö miettimään jotain, haluatko tietää lisää? Onko sinulla itselläsi jotain vinkkejä esimerkiksi taustaksi tai rekvisiitaksi? Mielelläni kuulisin teidänkin ajatuksianne. :)
Edit: Vinkkejä tummien ja tunnelmallisten ruokakuvien ottamiseen voitte lukea täältä.
Hyviä vinkkejä. En ole aikeissakaan ryhtyä ruokabloggariksi, mutta kuvausvihjeet ovat aina tarpeen. Laitanpa tämän postauksen sivuun ja perehdyn siihen paremmalla ajalla tarkemmin. Kiitos!
VastaaPoistaNämähän pätee aika monen asian kuvaamiseen, ei pelkästään ruokaan. :)
PoistaVoi jukra, tässähän oli ainakin miljoona hyödyllistä vinkkiä
VastaaPoistaHyviä vinkkejä. Ja huomasin, että myös ihan paras kännykkäkin ja oikein hienon värisenäkin ;)
VastaaPoistaKiitos vinkeistä ja erittäin havainnollisita kuvista.
VastaaPoistaKiitos vinkeistä, ja etenkin siitä että ovat helposti toteutettavissa! Joskus oon jotain ohjeita lukenut ja kun ne alkaa niin että "osta viiden tonnin kamera" niin...
VastaaPoistaKiitos Milla näistä kuvaus vinkeisä ja kivaa joulun odotusta sinulle!
VastaaPoistaOlipas hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä valokuvaukseen. Näitä voi käyttää vaikka ei ruokajuttuja teekään. En ole opiskellut valokuvausta yhtään vaan olen vaan alkanut ottaa kuvia.
VastaaPoistaKiitos hyvistä ohjeista - kiitoksella, että saimme linkittää ne myös SLY blogiin!
VastaaPoistaTerveisin nami-hiiri