Koko viikko on ollut ankea, harmaa ja märkä. Täällä ollut niin idyllinen lumipeite on lähestulkoon kadonnut ja tilalla märän ikävä ja kylmä loska. Samalla viimeinenkin valo on hävinnyt jonnekin ja päivät tuntuvat olevan pimeitä alusta loppuun. Tiistain työmatkalla onnistuin hukkaamaan äitiltäni saadun pöllö-heijastimen, mikä harmittaa edelleen. Kaiken tämän kruunasi tänään tiemme eteen aurattu puolen metrin valli isoja lumikönttejä. Sainpahan ainakin purkaa ärsyyntymistäni tähän päivään kun hakkasin niitä suomalaisella sisulla työpäivän jälkeen.
Tänään paistoi hieman aurinkokin risukasaan. Puhelin piippasi töissä paketin merkiksi, mutta lähettäjä paljastui vasta siinä vaiheessa kun sain laatikon kotona auki. Salainen joulustäväni oli muistanut minua suurella sydämellä. Jokainen esine oli pakattu kauniisti paketteihin ja täytyy tunnustaa että kyllä siinä hieman joulumieli jo nosti päätään kun niitä aukaisin. Paketeista paljastui täydellinen valikoima ihastuttavia asioita. Ystäväni on ainakin tutustunut blogiin, koska pöllöjä löytyi todella monessa muodossa, ihanaa!
|
Pöllöjä siellä, pöllöjä täällä... ihan joka paikassa! :) |
Salainen jouluystäväni oli hankkinut minulle ihanan valkoisen koristepöllön, joka valokuvaussession päätteeksi pääsi heti kunniapaikalle kirjahyllyn päälle. Lisäksi oli valkoisia tuikkuja, pöllö-paperiliinoja -kortti ja -heijastin, joulukalenteri ja Fazerin joulusuklaata. Samaisesta suklaasta leivoin jo kerran ja hyvä tuli. Leipomukset näet
täällä. Täytyy sanoa, että ottaen huomioon ettei salainen jouluystäväni minua tunne muuten kuin blogin perusteella, tämä oli täydellisesti koottu lahja ja tästä on varmasti vielä iloa joulun jälkeenkin. Suuri kiitos!!!! Muiden saamia paketteja näet
Kohti Joulua -blogissa.
|
Salaisen jouluystävän koko paketti |
Aivan loistopaketti! Ja tuo valkoinen pöllö on todella ihana. Tuo "kulmikkuus" viehättää silmää.
VastaaPoistaJa sopii kesään ja talveen, ei ole vain jouluinen ilo. :)
PoistaHei.
VastaaPoistaKiva paketti pöllön kerääjälle..
Ihania pöllöjä!!! -enookade-enookade-enookade-enookade...
VastaaPoistaOikeasti, toinen pöllöhullu ei ole kade toisen pöllöhullun pöllöistä, vaan yhtä innoissaan uuden "pöllöystävän" saamista pöllöistä <3 <3
Mä sain eilen toisen punaisen Taika -mukin, käyttöä varten. Ensimmäinen kun on kaapissa muiden Taikamukien; sininen, musta ja valkoinen kanssa, ettei se mene rikki :) Ai miksikö just Taika? No just SIKS :D Ja punainen... no kun... no.. :)
Taikaa löytyy täältäkin, itse olen tykästynyt eniten musta valkoiseen. Noita Taika-astioita kannattaa muuten hamstrata Virosta, jos siihen on mahdollisuus. Ne ovat siellä huomattavasti halvempia.
PoistaPöllöjä ei voi olla koskaan liikaa :)
VastaaPoistaTuo paketti on kyllä hyvin onnistunut kokonaisuus.
Tuossa on samaa mieltä - Poika laski viime käynnillä, että meillä niitä on liki kolmesataa... oli päässyt lukuun 270..... :D
PoistaTäytyypä muistaa tuo kun Mies seuraavan kerran huomauttaa pöllöjen määrästä, ihan en vielä noihin lukuihin yllä. Mutta kyllä ne pöllöt on ihania. :)
Poista:D Meillä AM huomautti, että tuo 270 sisälsi vain erilaiset esineet, ei pöllökuvia :D :D eli esim. kortteja yms. :D :D Eli ihan hyvin voi käyttää tuota argumenttina, jos tulee Mieheltä jupinaa pöllöjen määrästä :D Esim. neljä Taika -mukia = 1 pöllö jne..... Miten niin höyrähtänyt.... Ja kaikki ne jää Pojalle perinnöksi aikanaan...
PoistaSeuraavaksi vaikka marsupilameja. T: Mies
VastaaPoista