tiistai 28. maaliskuuta 2017

Donitsit

Tänään oli donitsipäivä. Ei minkään kunniaksi erityisesti, ihan muuten vaan. Silloinhan ne parhaat leivonnaiset syntyy. Neiti 7-vee tuli hieman yllätteän vierailulle ja mikäs sen mukavampaa ajanvietettä kuin suklaalla löträäminen. Salainen leivontaystäväni oli laittanut minulle peräti kaksi erilaista ohjetta. Teimme ensin yhden ohjeen mukaan, mutta koska se oli niin kovin pieni, tuli kokeiltua toinenkin. Ei niillä loppujen lopuksi hirvittävästi eroa ollut. Reseptit olivat niin helppoja, että lapsikin osasi. :)

Koristelussa voi käyttää mielikuvitusta




Donitsit 1

12kpl

3dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
2tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
0,5tl suolaa
1 muna
1,5dl maitoa
0,5dl ruokaöljyä

Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa muna, maito ja öljy. Lisää kuivat aineet nesteisiin siivilän läpi ja sekoita tasaiseksi. Pyrsota öljyttyyn donitsivuokaan tai annostele kahden lusikan avulla. Paista 200 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia.

Donitsit 2 

12kpl

0,5dl öljyä
1,25dl piimää
1 muna
1dl sokeria
0,5tl suolaa
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
05tl soodaa
1tl vaniljasokeria
1tl kardemummaa

Sekoita öljy, piimä, muna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa. 
Öljyä donitsipelti. Laita taikina esim. pakastepussiin, leikkaa kulmaan reikä ja pursota pellin koloihin noin puoleenväliin saakka. 

Koristelu

sulaa voita
sokeria
kanelia
maitosuklaata
vaaleaa suklaata
strösseleitä

Sulata voi ja dippaa tai voitele donitsit sillä. Uita kostea donitsi kaneli-sokerisekoituksessa.

Sulata suklaat. Uita donitsi toiselta puolelta maitosuklaassa ja pursota päälle raitoja valkosuklaalla. Koristele ströseleillä.

Edelliset donitsikokeiluni löydät täältä. Huomenna on luvassa Kekkosen 5kk neuvola, eli luvassa rokotuksia ja huutoa. Sen jälkeen ainakin maistuu sokeriöveridonitsit.


5 kommenttia: