Vihkon alkuperäisestä omistajasta ei ole tietoa. Osa tekstistä näyttää äitini käsialalta, osa ei. Tosin olen jo aiemmin huomannut että aikoinaan saman opettajan opetuksessa olleilla saattaa olla hyvinkin samankaltainen käsiala. Kirjoittajia on selvästi ollut useampia. Ruokaohjeiden välistä löytyy lista otsikolla Ostokset. Sen mukaan vuonna 1968 on Heikille myyty 2 kuutiota halkoja hintaan 40 markkaa ja Olkalle heinää 180 markan edestä.
Uunituoreet piimäkakkuset muistuttavat hieman teeleipiä |
Laitan tähän muutamia vihkosta löytyneitä ohjeita. Piimäkakkusia kerkisin itse jo kokeilemaan, hyviä tuli. Sisäinen omavaraisuushaaveilijani on innoissaan vihkon sisällöstä siksi, että ohjeet ovat yksinkertaisia eivätkä vaadi kovin monimutkaisia ainesosia. Kovin moni resepti käskee paistamaan "hyvässä uunin lämmössä", eli uunin lämpötiloja pääsee arvailemaan. Voin hyvin kuvitella miten hyviä kakkuset olisivat puu-uunissa paistettuna kylmänä talvipäivänä. Onneksi kohta on virallisesti syksy.
Kirnupiimäkakkuset
0,5ltr vehnäjauhoja (laitoin enemmän)1,5tl soodaa
1,5tl suolaa
4rkl sulatettua voita
3dl kirnupiimää tai hapanta kermaa
Kuivat aineet sekoitetaan yhteen ja voi vaivataan joukkoon. Viimeksi lisätään kirnupiimä ja sekoitetaan hyvin.
Taikina jaetaan kolmeen osaan ja kaikki kaulitaan 0,5cm paksuksi levyksi joka pistellään ja leikataan 8 yhtä suureen osaan. Kakut paistetaan hyvässä lämmössä.
Tarjotaan voin kera kahvin ja teen ohella.
Sukuaarrekko? |
Herkkupuuro
3l vettä2 keskikokoista omenaa
1 l puolukoita
8-10dl kaulittuja kauraryynejä
2-3dl sokeria
Marjat keitetään vedessä, kunnes mehu on niistä irtaantunut. Mehu siivilöidään, ryynit ja kuoritut, lohkoiksi leikatut omenat sekoitetaan mehun joukkoon ja puuron annetaan kiehua kypsäksi. Maustetaan sokerilla. Kuivattuja omenoita voidaan myös käyttää, mutta niitä on keitettävä vähän aikaa.
Mustikkatorttu
1 muna0,5dl maitoa
150g margariiniä vaahd.
2,5dl vehnäjauhoja
Täyte: tuoreita mustikoita ja sokeria
Kaikki aineet sekoitetaan ja kaulitaan pellille ohueksi levyksi. Reunat käännetään ylöspäin. Seos kaadetaan päälle. Paistetaan uunin lämmössä. (Täytteeksi kelpaa raparperi tai hedelmät.)
Veriohukkaat
3dl verta3 kaljaa tai maitoa
1 muna
3rjl ohrajauhoja
5rkl ruisjauhoja
4rkl rasvaa
0,5 sipulia
1 rkl suolaa
hienonnettua valkopippuria
0,5tl jotain m-kirjaimella alkavaa
[ei ohjetta, vain ainesluettelo]
Onkohan ohje 3 kaljaa vai 3dl kaljaa? Mikähän tuo viimeinen m-kirjaimella alkava aines voisi olla? Varmaan jokin mauste mutta mikä?
Muskotti?
VastaaPoistaKysypä isältä tuosta mausteesta, se vois keksiä
VastaaPoistaMoi.
VastaaPoistaLuulen ,että jauhettua maustepippuria,sitä käytettiin verilettuihin,
Hei.
VastaaPoistaJauhomäärään nähden ,vois olla 3 dl kaljaa tai maitoa.