lauantai 10. lokakuuta 2015

Kurpitsakuppikakut

Onneksi suku tulee apuun kun sairastuu. Halusimme kokeilla tämän kierroksen SLY-paketissa tullutta kurpitsamuffinssi-ohjetta, koska ne näyttivät kuvassa niin hyviltä. Minulla oli kuitenkin vielä sen verran tutiseva olo, että tyydyin työnjohtotehtäviin kun leivonnan hoiti siskoni ja jälkisiivouksen äitini. Hyviä näistä tuli, vaikkei siskon vahvuutena kuulema kuppikakut olekaan.

Kurpitsakuppikakut

 Kuten jo aiemmin kerroin, kurpitsa on ollut minulle hieman vieras raaka-aine tähän saakka. Osittain se voi johtua myös sen lyhyestä sesongista suomalaisissa ruokakaupoissa. Leivonnan seassa tuli maistettua sekä raakaa että kypsennettyä kurpitsa ja tämähän onkin ihan hyvää! Jos minulla jotain ennakkoluuloja on ollut tähän asti, ne karisivat nyt. Maku ei ollut niin vahva kuin olin kuvitellut. Kurpitsasta tulee varmasti vakituisempi vieras tähän keittiöön.

Kurpitsakuppikakut kinuskikuorrutteella 

noin 300g kurpitsaa
2rkl vettä

2,5 dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
0,5tl kanelia
0,5tl jauhettua muskottipähkinää
0,5tl inkiväärijauhetta
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
115 g voita
2dl munaa (eli noin 4 munaa)

100g tuorejuustoa
60g voita
4-5dl tomusokeria
1dl kondensoitua maitoa (valmiiksi karamellisoitua)



Valmista ensin kurpitsapyree. Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Kuori kurpitsa ja pilko kuutioiksi. Keitä kurpitsakuutioita kattilassa vesitilkan kanssa n. 15 minuuttia tai kunnes kurpitsa on pehmeää. Ohjeen 2 ruokalusikallista vettä ei riittänyt, vaan sitä voi laittaa tarvttaessa enemmän. Ylimääräiset vedet voi kaataa pois kurpitsan kypsyttyä. Soseuta kurpitsa sauvasekoittimella ja anna jäähtyä.


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja mausteet. Toisessa kulhossa vatkaa keskenään pehmeä voi ja sokerit vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita tasaiseksi.

Yhdistä jauhot vaahtoon, vatkaa koneella tasaiseksi. Lopuksi vatkaa joukkoon hieman jäähtynyt kurpitsapyree (n. 220 g valmista pyreetä, eli vajaat 2 1/2 dl). 
Jaa taikina muffinivuokiin, älä laita niitä ihan täyteen. Paista uunissa n. 15–20 minuutin ajan tai kunnes leivoksen keskelle työnnettyyn hammastikkuun ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä. 

Ota kuorrutteen aineet ajoissa huoneenlämpöön. Valmista kuorrute vatkaamalla voi ja tomusokeri sileäksi, lisää tomusokeria desi kerrallaan kunnes koostumus on jäykähkö. Lisää lopuksi kondensoitu maito ja vatkaa sileäksi. Mikäli kuorrute on hieman löysää, voit antaa sen levätä jääkaapissa 30–60 minuuttia tai kunnes se on sopivaa pursotettavaksi. 
Pursota leivosten päälle haluamasi määrä kuorrutetta, voit halutessasi viimeistellä leivokset vielä lämmitetyllä kondensoidulla maidolla.


Syksyiseen säähän sopivat lämpimästi maustetut kuppikakut.

Muutama huomio: Kannattaa kauppaan mennessä opetella lukemaan ja varmistaa että ostaa valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa. :) Todettiin kyllä että tähän ohjeeseen olisi varmasti käynyt hyvin myös ihan tavallinen kinuskikastike. Taitaa olla että amerikkalaiset vaan suosivat enemmän tuota kondensoitua maitoa. Samoin kuin munia purkissa, josta johtuen munat on mitattu deseissä. Ohje on julkaistu alunperin täällä.

Ja siitä kurpitsan mausta: Jos en olisi nähnyt siskoni sotkevan pyreetä taikinaan, olisin epäillyt ettei näissä mitään sellaista olekaan. Kurpitsan maku on muutenkin aika hento ja näihin on käytetty voimakkaita mausteita, joten näistä on hyvä aloittaa kurpitsakokeilut. Hyviä kuppikakut olivat joka tapauksessa. Kiitos parilleni ohjeesta, en olisi varmaan ilman sinua ikinä keksinyt kokeilla näiden tekemistä! :)

Pienehköstä kurpitsasta jäi vielä ylikin.


6 kommenttia:

  1. Just meni syksyn ensimmäiset joulutortut uuniin, tulehan kahville :D

    VastaaPoista
  2. Hei.
    Hienoa ,että kurpitsaa voi käyttää niin moniin tarkoituksiin ,jopa kuppikakkuihin.hienolta näyttää.

    VastaaPoista
  3. Ihania. Kurpitsahan sopii ihan kaikkeen ;)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja varmasti olleet herkkuja =)

    VastaaPoista