Hormonihirviö täällä päivää

Olen suunnitellut tätä tekstiä jo monta päivää, mutta kirjoittaminen on kaatunut valituksen määrään. Miten ikinä olenkaan pyöritellyt aihetta päässäni, tuntuu että kitisen ihan turhasta. Jotenkin tämä raskausaika ei ole ollut sitä mitä kuvittelin sen olevan. Tosin, jos nyt väkisin aletaan hyvää etsimään niin löytyy sitäkin: minkään näköistä pahoinvointia ei ole esiintynyt.

Vaatteiden hankinta odottaa vielä inspiraatiota: tosin kirppikseltä tarttui mukaan tämä ruskea haalari.

Itkeminen

Minua varoitettiin etukäteen, että itkuherkkyys voi yllättää. Varoittajien mukaan itkunaiheita voisivat olla Avara luonto -ohjelmat, surulliset lapsia käsittelevät lehtijutut ja rakenneultra. Höpönlöpöt sanon minä näihin. Ultrassa yritin pidätellä naurua (lääkäri muuten ennusti poikaa, mutta ei uskaltanut varmuudella luvata). Älkää käsittäkö väärin. Minä itken. Minä itken ihan kaikelle. Mitä väsyneempi olen, sitä enemmän itken. Mutta itkun aiheet ovat olleet vähintäänkin eksoottisia. Minua itkettää likainen jääkaapin ovi, Bilteman maalisävyjen nimet, myslin tuntuma kielellä, lähestyvä joulu, näin muutamia mainitakseni. Olen oppinut ymmärtämään myös 3-vuotiaan uhmaikää: ilmoitan haluavani olla yksin ja sitten kun minulle sitä omaa aikaa järjestetään, tunnen oloni hylätyksi ja turhaksi. Ylipäätään huomionkipeys on valtavaa, koskien lähinnä Miehen suunnalta tulevaa huomiota. Saanko lukittautua sen kanssa jonnekin kahdestaan seuraavaksi pariksi kuukaudeksi?

Pesänrakennusvietti

Mikä tää on? Miks mulla ei ole tällaista? Minua ei kiinnosta hamstrata vauvan vaatteita, ei tarvikkeita, ei rakennella huonekaluja tai siivota. Tällä hetkellä toisen makuuhuoneen nurkassa köllöttää hoitopöytä (epäilen tämän hyödyllisyyttä, joten ostin Ikeasta sellaisen mikä muuntautuu sitten tarvittaessa kirjoituspöydäksi). Hoitopöytä rakennettiin yhdessä Miehen kanssa (sen jälkeen kun Mies löysi minut keskeltä pöydän osia vasara kädessä itkemässä - ja ei, ohjeessa ei mainittu vasaraa).

Nuo tarvikkeet jotenkin hirvittää. Mistä tietää milloin on tarpeeksi vaatteita? Mistä tietää mitä ihmettä sitä voi tarvita? Itkuhälytin on oikeastaan ainut vaatteiden ja muutaman lelun lisäksi mitä tänne on kantautunut. Sängystä ei ole tietoakaan, saatikka turvakaukalosta. Tuttipullot ja tutit vaikuttavat kaukaiselta ajatukselta samoin kuin vaipat ja kaiken maailman pumput. Ja kaukalo pitäisi ilmeisesti olla että maha-asukin saa sitten laitokselta kotiin. Äitiyspakkausta pääsee ilmeisesti anomaan ensi viikolla olevan neuvolakäynnin jälkeen.

Vauvajutut mahtuvat tässä vaiheessa tähän kuvaan. Ja laatikot ovat vielä tyhjiä...

Terveys

Pahoinvointia ei ole. Maha tuntui ilmestyneen ihan äkkiseltään muutaman viikon sisällä tuossa viikon 21 jälkeen. Ensin odotin sitä innolla ja nyt se lähinnä ärsyttää: tunnen oloni kömpelöksi valaaksi. Ja kyllä, tiedän että siitä se vielä kasvaa. Vauvan liikkeet on tuntuneet jo reilun kuukauden ja alkavat olla aika ennustettavissa. Suurin osa vaatteista mahtuu edelleen, mutta varauduin myös hankkimalla suuren teltan (maxi-mekon), jossa voin sitten hengailla loppukesän. Viimeisen kahden viikon aikana on ilmestynyt inhottava pistos kylkeen: muutaman askeleen jälkeen kyljessä tuntuu siltä kuin olisi syönyt tukevasti ja lähtenyt reippaalle lenkille. Tämä onneksi helpottaa hetken levon jälkeen, mutta kaikki pitemmät lenkit koirien kanssa on jääneet. Pistoksen ilmestymisen jälkeen paino lähti vihdoinkin nousuun ja on nyt pari kiloa korkeampi kuin raskaustestiä tehdessä (sehän oli helmikuussa). Ei siis hätää siinä mielessä.

Sokerirasitus oli ja meni, tulokset hyvät. Loppuraskaudesta otetaan vielä uudelleen (koska on kaikki mahdolliset uhkatekijät itsellä ja suvussa). Alkuraskauden suolan himon nostattama verenpaine on laskenut normaaliin. Vesimelonin jälkeen ei ole ollut minkäänlaisia ruokahimoja. Lääkäri antoi luvan jatkaa migreeninestolääkitystä, koska kohtauksia on ollut raskauden aikana. Aiheeseen palataan syyskuussa. Tällä hetkellä kyrsii eniten tämä helle: ei tarvitse kuin ajatella ulosmenoa niin aurinkoallergia kohottaa päätään ja käsivarret alkavat kutisemaan. Onneksi saa istua päivät sisällä toimistossa....

Tunteet

Mielenkiintoista on ollut huomata, että vaikka iloinen perhetapahtuma oli suunniteltu ja kaivattu ja sitä saatiin odottamalla odottaa, tunteet ovat nyt ristiriitaiset. Toisaalta odotan malttamattomana syksyä ja sitä kun tämä tukala olo on poissa ja vauva täällä. Toisaalta taas olen kauhuissani, että tuliko tässä tehtyä hirvittävä virhe, miten oma jaksaminen ja parisuhde ja Miehen pää kestävät. Tuleeko minusta ihan surkea äiti? (Jostain syystä en yhtään epäile Miehen taitoja tai osallistumista, olen ihan varma että siltä onnistuu vaipanvaihdot ja röyhtäytykset minua paremmin.) Saanko enää ikinä nukkua kokonaista yötä? Tai onko elo enää ikinä huoletonta? Miten talous kestää alentuneet tulot? Lunastaako pankki talonsa takaisin ja näkeekö lapsi nälkää?

Muutama keltainen vaatekappale muutti väriään mustaksi.

Mielipiteet

Jokainen äiti tietää parhaiten oman lapsensa tarpeet. Näin luin jostain. Mistä syystä sitten netistä löytyy hirveät mollaukset jokaiselle, joka uskaltaa sanoa mielipidettään johonkin suuntaan? Tai miksi ainakin osa raskautta ja äitiyttä käsittelevistä kirjoista esittelee oman totuutensa ainoana oikeana ja haukkuu kaikki mahdolliset muut tavat? Otetaan vaikka imetys. Uskallapa tuohon nyt sanoa yhtään mitään, mielipidehirviöt iskevät jostain suunnasta. Kestovaipat, jäähypenkki, rokotukset, lemmikit taloudessa, käytettyjen vauvantarvikkeiden hankita, kipulääkitys synnytyksessä, kaikissa sama juttu.

Tai entä jos itsellä sattuu olemaankin yhdentekevä mielipide johonkin, hälläväliä-asenne. Kyllähän valveutuneen äidin pitää välittää näistä asioista, eikä vaan uskoa siihen että vauvavuosi sitten näyttää miten on hyvä toimia. Oikeasti kauhistuttaa lukea millä raivolla vieraat hyökkäävät joidenkin äitien kimppuun tuomiten tämän täysin ainoastaan jonkin kommentin vuoksi.

Että tällaisia ajatuksia täällä on syntynyt kuluneiden viikkojen aikana. Kesälomaa odotellaan ja jos sen jälkeen ei ilmene mitään kummaa, menen vielä takaisin töihin. Mielenkiinnolla jään odottamaan miten tämä lapsen saaminen tässä etenee ja miten mielialat vielä heittävät. Jos jollakin on omia kokemuksia mainitsemistani aiheista, vertaistuki tulisi tarpeen.

Lahjaksi saadut sukat, laiska neuloja ei ole jaksanut neuloa(kaan).