torstai 3. marraskuuta 2016

Kekkonen

Kekkonen tuli maailmaan päivän myöhässä, näissä kuvissa on jo 6 päivän ikäinen.

Kekkonen saapui tähän maailmaan 28.10.2016 klo 21:00. Painoa pojalla oli 4680g ja pituutta 54cm. Äiti kiittää, ettei tiennyt etukäteen kokoa. :) Kotiin päästiin maanantaina illalla ja sen jälkeen aika on mennyt tutustuessa. Kekkonen tuntuu olevan onneksi kohtalaisen helppo tapaus, ei turhia itkeskele ja nukkuu yöllä huomattavasti pitemmän pätkän. Toivottavasti jatkaa samaan malliin.



Totesin tänään Miehelle, että minusta on tainnut tulla äiti. Kekkonen jäi nukkumaan yläkertaan ja tulin itse touhuamaan alas. Yhtäkkiä iski kummallinen pelko siitä, että entä jos joku varastaa sen sieltä?!? Ja eilen kävin pitkää keskustelua tulevan kummin kanssa tiedättehän-kyllä-minkä väristä. Eli yllättävän kivuttomasti olen loksahtanut tähän uuteen rooliini eikä Miehelläkään tunnu olevan mitään ongelmia.

Kiitokset kaikista onnitteluista, joita on jo tullut tähän mennessä. Saattaa olla etten ole kaikkiin hormoni-huuruissani muistanut vastata. :)


12 kommenttia:

  1. Paljon onnea koko perheelle pienokaisesta <3

    VastaaPoista
  2. Hei.
    Onnittelut ihanalle Kekkoselle ja koko perheelle.Komea poika.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania kuvia <3. Suloinen, komea poika.
    Oikein paljon onnea koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea koko perheelle. Komea on nuori mies.

    VastaaPoista
  5. Voi, ihana Pikku-Kekkonen <3 Onnea teille kaikille runsain mitoin - ja pidä tosiaan kiinni; ei häntä kukaan vie, muuta kuin aika :D Nauttikaa toisistanne <3 <3

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan supersuloinen tukka-Kekkonen-Onneksi olkoon!
    Itse kiitin 10v sitten ihan samasta asiasta, kun synnytyksen jälkimainingeissa selvisi,että "pienokainen" oli 5300g ja 55cm :D

    VastaaPoista
  7. Onnea vielä tätä kautta ihanasta pörröpäästä <3

    VastaaPoista
  8. Onnea suloisesta uudesta perheenjäsenestä! Vauva-aika on niin ihanaa, nauti <3

    VastaaPoista