perjantai 24. maaliskuuta 2017

Sokeripitsi

Allekirjoittaneelle tuli taas täysiä vuosia täyteen alkukuusta ja nami-hiiri muisti minua siitä johtuen koko salaisen leivontaystävä-ringin nimissä. Lahja tuli ihan ajallaan, mutta sairastelusta (ja ehkä hieman valinneesta laiskuudesta johtuen) uskaltauduin testaamaan paketin sisältöä vasta nyt.

Sokerikeksit sokeripitsillä


Kaukomailta asti saapuneesta laatikosta löytyi sokeripitsimuotti (onkohan tuo oikea sana?) ja sokeripitsi-ainetta. Extrana saapui vielä ihana pöllökortti, joka pääsee seinälle muitten kaltaistensa joukkoon. Hieman piti aihetta googlata, sillä sokeripitsin teko ei entuudestaan ollut tuttua. Google kertoi että sokeripitsi-aineita on erilaisia, sitä voi ostaa esimerkiksi pulverimuodossa. Hiiren laittama aine oli valmista käytettäväksi, joten luulen päässeni siinä askeleen helpommalla. Ainetta menee todella vähän yhteen muotilliseen, joten tätä jäi vielä moniin käyttökertoihin.

Sokeripitsi-aine leivitetään muotin päälle ja aineesta riippuen sen annetaan joko kuivua huoneenlämmössä useampi tunti tai se laitetaan uuniin miedolle lämmölle. Levittäminen oli yllättävän haastavaa, koska en oikein löytänyt sopivaa työkalua siihen. Aineen paksuus on tärkeää, jotta pitsi näkyy kunnolla. Lopulta olin kuitenkin tyytyväinen aikaansaannokseeni ja se päätyi 80-asteiseen uuniin 40 minuutiksi purkin ohjeiden mukaan. Tämän jälkeen annoin sen jäähtyä.

Synttäripaketti

Ihan ei vielä tasaista jälkeä tullut, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.


Jännitin kovasti pitsin irtisaamista muotista, mutta kuivuttuaan se irtosi yllättävän vaivattomasti pienellä veitsen avustuksella. Pienempiin yksityiskohtiin oli tullut ehkä hieman pieni kerros ainetta, joten pitsi repeytyi hieman reunoista. Se ei kuitenkaan haitannut lopputulosta. Olin paistanut sokerikeksejä ja kuorruttanut ne tomusokeri-kuorrutteella. Sen ollessa vielä hieman kosteaa, otin pitsistä keksimuotilla palasia ja asettelin ne kuorrutteen päälle, hieman painaen että sain ne tarttumaan. Olen positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta. Kuvittelin sokeripitsin tekemisen olevan kovinkin vaikeaa ja teknistä, mutta jopa minä suoriuduin siitä, jos nyt en ihan kiitettävästi niin ainakin välttävästi. Ja harjoitushan tekee mestarin. :)

Kiitos nami-hiirelle ja ringille lahjasta, tälle on varmasti käyttöä jatkossakin!


5 kommenttia:

  1. Mukavaa, että innostuit kokeilemaan. Syötävän pitsin käyttöön mahdollisuuksia on monia!
    Jauheesta itsevalmistettu on tietty edullista tavittaessa suurille määrille. ja tilauskakkuihin. Valmis värillinen massa on kätevä, kun tarvitsee vaikka vain pienen pätkän pitsiä....voi laittaa 1 tl verran valmista ja levittää sen maton johonkin kuvion kulmaan.
    Jauhepohjainen tai valmis 'tökötti' on levitettävä kärsivällisesti lastalla tai veitsen suoralla selkäpuolella, useampaan kertaan eri suuntiin, niin istuu kauniisti jokaiseen kuvion koloseen!

    Pitsi on hyvä kuivattaa uunissa (paketeissa ohje) tai pienet ihan huoneenlämmössä yön yli.
    Kuvioita voi helposti leikata tarvittavaan muotoon tai kokoon.
    Kuivunut pitsikuvio on taipuisaa pitkään kuivuttuaankin, vaikka tekisi hieman varastoonkin.

    VastaaPoista
  2. Ihania keksejä =) Hienosti onnistuit

    Sokeripitsi on helppoa tehdä jos on oikeat aineet (ihan kaikilla aineilla se ei helposti onnistu :( )

    VastaaPoista
  3. Terveisiä Turusta ! Tuota pitsiä voisi joskus maistella.

    VastaaPoista
  4. Hienosti onnistuit. Kiitos sinulle saamistani paketeista. Mukavaa pääsiäistä sinulle :-)

    VastaaPoista
  5. Hienosti onnistuit. Kiitos sinulle saamistani paketeista. Mukavaa pääsiäistä sinulle :-)

    VastaaPoista