sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Vesi

Ilman vettä ei elämästä tulee mitään. Suurin osa meistä on tottunut siihen, että vesi tulee hanasta aina kun sitä haluaa ja juuri sen lämpöisenä kuin haluamme. Yksi murheistani on ollut se, ettei tässä pihassa ole kaivoa, johon turvautua tarvittaessa. Lähellä on lampi (josta kuvat), mutta sen vesi on niin likaista etten sitä juomiseen käyttäisi.

Meidän lämminvesivaraajamme melkein syttyi tuleen. Olin menossa torstaina suihkuun ja rupesin ihmettelemään miksi varaajasta nousee höyryä. Tutkin asiaa lähemmin ja totesin että savuahan se. Huudettuani hetken paikalle saapui sähköMies, joka poisti vehkeestä ensin sähköt ja sitten avasi sen. Varaajan sisällä ollut virtapiirilevy (ei hajuakaan onko oikea sana, sellainen metalliläkkärä mihin kaikki johdot menevät) oli pudonnut paikaltaan kaikkien johtojen päälle ja sulattanut ne ja eristeet. En voi kuin kiittää onneani siitä, että tämä sattui illalla ja satuin vielä sopivasti menemään kylpuhuoneeseen. Ajatelkaa jos savu olisi alkanut nousta sen jälkeen kun aamulla läksin töihin ja talo oli tyhjillään kahdeksan ja risat tuntia. Pitääkin muistaa tarkistaa vakuutusten tila...

Uusi varaaja on jo hankittu ja odottaa vuoroaan. Mies epäili osaavansa asentaa sen ja jos ei osaa niin löytyy tuttuja jotka osaavat. Varaaja saa nyt vaan odottaa, koska Mies lähti Hyvinkäälle noutamaan Neiti 5-veetä, joka tulee lomailemaan luoksemme. Eli minä jäin tänne kylmän veden kanssa. Saanpahan harjoitella sitä yksinkertaista elämää, josta olen haaveillut. Jo se, että vesi ylipäätään tulee hanasta ja menee viemäriin helpottaa tietysti elämää huomattavasti. Parempi olisi ollut, jos tämä olisi sattunut kaksi kuukautta sitten, kun lämmitimme puu-uunia vielä säännöllisesti, mutta lämpenee se vesi sähkölläkin. Ja onhan meillä tuolla pihalla puusauna, josta lämmintä vettä ainakin saa.

Pankalampi


7 kommenttia:

  1. Heip.
    Luojan kiitos ,että menit sinne suihkuun illalla,ja huomasit savun,ajattele ,jos olisit kömpinyt suoraan yläkertaan nukkumaan ,mitähän olis tapahtunut?joskus pitää vain vaistojaan noudattaa,

    VastaaPoista
  2. Huiii! Onneksi tosiaan menit käymään suihkussa..
    Mukavaa alkanutta viikkoa! Postia tulossa tällä vkolla.

    VastaaPoista
  3. mielenkiintoista, miten yksi pyhä sekoittaa postin jakelun. Lähetyksen olisi pitänyt olla eilen perillä, kun sen vein hyvissä ajoin postiin.. Mutta eipä olekaan kuin vasta huomenna :(. no, olet saanut pyhäpäivän viettää ihan rauhassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantai oli ihan hyvä päivä paketin tulla, sai vähän extra iloa viikonlopun aloitukseen. :)

      Poista