torstai 13. marraskuuta 2014

Vihreä + lahja neulojille

Tämä on viimeinen osani värihaasteeseen. Toki meiltä muitakin värejä löytyy ja valkoista ja harmaata muille jakaa, mutta nämä kolme väriä (violetti, pinkki ja vihreä) ovat ne minulle tärkeimmät. Viimeisen osan kunniaksi haluan haastaa muutaman toisenkin, kohtalaisen uuden bloggarin: Crista ja emäntä, voitte katsoa itsenne haastetuksi: Tarkoitus on esitellä erillisissä kirjoituksissa kotonanne esiintyviä värejä haluamanne määrä.

Koska olen täällä jo enimmäkseen vihreää keittiötämme esitellyt, en jaa nyt kuin yhden vihreän kuvan, jossa väriä on muillekin jakaa.

Vihreä keittiö

Minulla on tunnustus tehtävänä: minä olen lahjapaketoinnissa oikea niuhottaja. Saatan kiertää useita kauppoja löytääkseni juuri sitä sopivaa lahjapaperia ja minulle on käsittämätön ajatus ettei lahjapaperia ja -nauhaa olisi valittuna toisiinsa sopivina sävyinä. Tykkään tietysti paketin sisältöön panostamisestakin (joskus jopa nolottaviin määriin saakka), mutta en silti voi saada itseäni ylipuhuttua välitämään vähempää paketin ulkonäöstä. Tämä on sairaus ja tunnustan sen.

Osana tätä paketoimis-sairautta ja on myös halu personalisoida (onko se sana?) paketit saajan mukaan ja mahdollisesti kertoa pieni tarina lahjan sisällöstä. Siihen tarpeeseen sipertelin neuleiden lahjoittamiseen tarkoitettuja pakettivöitä, joilla voi välittää saajalle palasen sitä lämpöä, jota saaja on neulojassa herättänyt. Kokeilin neulevöihin hieman erilaisia malleja ja värejä on toivottavasti jokaisen makuun.

Neulekääreet voit ladata ja tulostaa täältä.

Tulostettavat neulekääreet


KM - Keltainen on tehty sinua ajatellen :)



8 kommenttia:

  1. Ja arvatkaapa miten ärsyttävää niitä paketteja on sitten avata, kun ne on niin viimeisen päälle laitettua...

    VastaaPoista
  2. Ja arvaa miksi minä
    En edes yritä sulle paketoida
    Lahjoja:). Toisaalta voin nykyisin sanoa, että tää
    On 1vn paketoima..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta voi aina syyttää lapsia, ne on loistava (teko)syy. Oli kiva nähdä, toivottavasti on seuraavalla kerralla hieman enemmän energiaa...

      Poista
  3. Kyllä kaunis paketti antaa sellasen kuvan,että olet hänelle tärkeä,kannattaa myös nähdä vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen itsekin ajatellut. Ja tuplasti iloa, kun on kaunis kuori ja miellyttävä sisältö.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kanssasairastaja ilmoittautuu! :D Tai no minä lähinnä hifistelen paketin sisällön kanssa, mutta kyllähän se oikeanlainen paketointi on kuin piste i:n päälle. Olisihan se karmeaa, jos näkee vaivaa paketin sisällön kanssa, mutta sitten hoitaa paketoinnin miten sattuu.. ;) Hienonnäköisen paketin olet väkertänyt :)

    VastaaPoista