tiistai 13. syyskuuta 2016

Brookie

Hengissä ollaan, koko porukka!

Syksy vierähti käyntiin niin nopealla tahdilla, että jostain piti hieman hellittää ja se jokin päätyi olemaan sitten blogi. Ajatuksenani ei kuitenkaan ole ollut lopettaminen, ainoastaan hengähdystauon pitäminen. Äitiysloma alkaa virallisesti ensi viikolla, mutta lääkärin määräyksestä olen kerinnyt jo olemaan viime viikosta lähtien kotona. Verenpaineeni lähti hieman liian jyrkkään nousuun ja sain järkyttävän räkätaudin, joka alkaa onneksi hiljalleen helpottaa. Tätä ilmeisesti on liikkeellä?

Olen tässä jo kerinnyt viikon aikana toteamaan, että hieman totuttelua tämä uusi aikakausi ja työssä käymättömyys tulevat vaatimaan. Ainakin nyt sillä aikaa kun odotellaan vauvaa saapuvaksi. Mitä ihmiset oikein touhuavat kaikki päivät kotona? Älkää käsittäkö väärin, kyllä täälläkin tekemistä riittäisi. Se on kummaa miten kahden ihmisen ja parin koiran taloudessa riittää aina siivottavaa, pyykättävää, tiskattavaa ja laitettavaa. Mutta entä jos ei halua vaan siivota koko ajan? Sairastamiseen rauhoittuminenkin on ollut hieman haastavaa, olen kerinnyt laittaa kasvimaan ja -huoneen talviteloille, istuttamaan syksyn kukkasipulit (nyt peukut ylös, että edes osa nousisi ensi keväänä) ja aloittaa joululahjojen miettimisen. Jo ennen kotiin jäämistä ilmoittauduin muutamalle avoimen yliopiston kurssille ja nyt odottelen että kirjasto saa varattua minulle ensimmäisen osan kirjan. Noista kursseista en kyllä ota mitään stressiä, jos kerkiän ne suorittaa seuraavan vuoden aikana niin hienoa ja jos en niin elämä ei siihen kaadu. Niistä vaan saattaisi olle hyötyä kun miettii jatkossa työllistymistä...

Ehdotuksia uusista tv-sarjoista, elokuvista ja blogeista (käykääpä vilkaisemassa vaikka tätä, siellä on mahdottoman suloinen pöllö-vaunuverho) otetaan vastaan samoin kuin neulonta-inspiraatiota (inspiraatio katosi jonnekin viime keväänä eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt). Tekemisen lisäksi saadaan molemmat opetella Miehen kanssa taas olemaan yhdessä, taitaa nimittäin olla aika monta vuotta siitä kun ollaan molemmat viimeksi oltu kotona kokopäiväisesti. Toisaalta ihan mukavaa, mutta rehellisesti sanoen vaatii hieman totuttelua että päästään toistemme rytmiin kiinni. (Olen ollut huomaavinani, että kun toiselle sattuu touhu-päivä ja toiselle laiskotuspäivä, meinaa jälkimmäiselle tulla hieman syyllinen olo. Kuulostaako tutulta kenenkään mielestä?)

Tämän hetkisinä raskaus-himoina ovat kaakao ja appelsiinit, eri aikaan mieluiten.

Brookiessa yhdistyy kaksi hyvää, brownie ja cookie.


Vaikka väsymys ja laiskotus ovatkin olleet koko syksyn aika vahvoissa rooleissa, sain tänään leivottua. Tämä on ihan oikeasti saavutus, en ole varma olenko leiponut mitään kohta kuukauteen. Ohjeeksi valikoitui Brookie-resepti Liisa Westerbergin Makeaa -kirjasta. Minulle kirja saapui jonkin kuluneen Salaisen leivontaystävän kierroksen aikana, onneksi näistä paketeista riittää iloa näinkin pitkälle. :) Brookieta olen nähnyt tehtävän jo monessa kokki-ohjelmassa, joten olen hieman jäljessä tämän kokeiluni kanssa. Ideana on yhdistää suussa sulan pehmeä suklaakakku ja herkulliset suklaakeksit. Ulkonäöltään tämä ei ole niin hirvittävän vaikuttava, mutta maku on sitäkin parempi, suosittelen kokeilemaan!

Brookie


Pohja
100g tummaa suklaata
100g voita
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
2 munaa
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Cookietaikina
125g voita huoneenlämpöisenä
1,5dl sokeria
tl vanilja-aromia (tai -sokeria)
1 muna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
100g rouhittua suklaata

Aloita pohjan valmistus sulattamalla suklaa ja voi. Vaahdota munat ja sokerit. Sekoita joukkoon suklaa-voiseos. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri yhteen ja kääntele taikinaan. Levitä leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (20 x 30cm).

Valmista cookietaikina vaahdottamalla voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vanilja-aromi ja muna ja sekoita tasaiseksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja suklaa yhteen. Kaada jauhoseos voiseokseen ja sekoita tasaiseksi. Nostele lusikalla taikinasta kasoja pohjan päälle, tarvittaessa voit levittää niitä varovasti lusikan vedoilla. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. 




13 kommenttia:

  1. Vastavierailulla...kivaa, että tänne kuuluu hyvää. Ne pienet sitkeät nuhat, laiskottelu yms. kuuluu mielestäni odotteluun .....ja osin saapuvaan/saapuneeseen syksyyn.
    Mahdollisimman hyvää vointia !
    n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksy on tosiaankin saapunut ja miten ihanaa onkaan kun aurinko ei porota koko aikaa. :)

      Poista
  2. Nopeasti nuo rauhaisat päivät on takana :) miulla on muuten molemmissa raskauksista ollut ihan mahdoton neulejumi, ei vaan yksinkertaisesti ole pystynyt neulomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kummallinen tunne.. Tekee mieli neuloa mutta ei ole mitään inspiraatiota. Jospa tämä helpottaisi vielä ennen talvea.

      Poista
    2. Minä sain eilen inspiraation :)

      Poista
  3. Hyvä kuulla susta.
    Jos haluat vinkkejä niin kokeile askarrella esim. kortteja. Elokuviin meno on mukavaa ajanvietettä. Teattereihin tulee 16.9 uusi Bridget Jones, http://m.finnkino.fi/Event/301646/
    Tuo ulkona reippailu tai laiskottelu sopii myös kun haluaa tekemistä, mutta välillä on yksinkertaisesti päiviä kun ei tule tehtyä mitään merkittävää. Hyvännäköistä leipomusta olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, voisinkohan saada Miehen vihdoinkin houkuteltua elokuviin, ei nimittäin ikinä olla käyty teatterissa yhdessä... xD

      Poista
  4. Moi.
    Syksy on ihaninta aikaa liikkua ulkona,raitis ilma aamupakkasten jälkeen tekee hyvää mielelle.
    Täytyy mennä kauppaan hakemaan fariinisokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ollaan puuskuteltu koirien kanssa menemään kortteleita ympäri. Mietin että kyttääköhän naapurit ikkunoissa että nyt se synnyttää tuonne risteykseen, kun välillä pitää pysähtyä hengittelemään...

      Poista
  5. Hooo, isoa peukkua opiskelulle! :) Itsehän olen myös tässä hiljakseen (paino todellakin sanalla hiljakseen... :D ) avoimessa opiskellut ja silloin ennen aloitusta sosiologiaa mietin itsekin. Mutta päädyin sitten lähtemään sosiaalityön puolelle. :) 10 op suoritettuna, kohta (toivottavasti) tulee täyteen 15. :)

    Ja hei kiva "nähä" sinuu muutenkin pitkästä aikaa. Oot ollu ajatuksissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä arvoin kanssa muutaman aineen välillä ja lopulta totesin että tämä sosiologia voisi olla kaikkein hyödyllisintä minun urakehityksen kannalta. :) Minäkin olen ajatellut sinua, mutta käynpä kertomassa siitä lisää sinun blogisi puolella...

      Poista
  6. Helpotus olette elossa, ettekä vielä kadonneet maailman syövereihin. Koska Vauvan laskettuaika on, kysyy utelias?? Itse opiskelin myös " vauva-aikana" hormooni höyryissä saa parhaiten kiinni asioista vannon minä! Luin ääneen ammattikirjallisuutta ja esikoinen rikkoi printterin kun väänsin " loppunäytöstä" Nyt kun nuo pikkumiehet jo 6 v ja kohta 9 v pystyy enää täydennyskouluttautumaan, kunnes hiukan vielä kasvavat. Teet asioita mitkä tuntuu hyvältä ja mieleisiltä, etkä kuuntele ohjeita ja neuvoja,! Tänäänkin voi siis deleat... Anne(npuuhat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuota ohjetta on tullut onneksi muiltakin tahoilta (tee niin kuin hyvältä tuntuu, äläkä kuuntele kaiken maailman neuvojia) ja aion jääräpäisesti noudattaa sitä. Laskettu aika on 27.10, eli viimeinen kuukausi pyörähti käyntiin, iiks! Vieläkin muistelen lämmöllä niitä sinun laittamia sly-paketteja, taisit olla minun ensimmäinen pari. :)

      Poista