perjantai 4. syyskuuta 2015

Gastronomus Exito

Olin ehtinyt jo töiden jälkeen kotiin ja makasin sohvalla Miehen kanssa miettimässä kauppaan lähdön tarpeellisuutta. Puhelin piippasi paketin merkiksi, joten totesin kauppakierroksen olevan välttämätön. Kuten arvelinkin, Postimaatista löytyi Salaisen Leivontaystävän syyskuun paketti. Aiheena oli tällä kertaa Metsäretken antimet, eli mitä leipoisit metsän herkuista, marjoista, sienistä yms.

SLYn syyskuun paketti oli oikein osuva.



Paketti oli iso ja se sisälsi mm. vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita (näitä tarvitaan viikottain), fariinisokeria (entinen onkin melkein loppu), kanelitankoja ja kardemummaa, karkkia ja keksejä ("ruuanlaittoruokaa" ehkäpä?). Ohjeita oli iso vino pino, mainittakoon niistä nyt erilaiset mustikkapiirakat, suklainen vadelmapiirakka, brownie-mustikkakakku, mannapannukakku (kiehtova ajatus!), sekä marja-aronia omenapaistos. Valitettavasti pihassa olevat marja-aronia pensaat on vielä niin pieniä ettei niistä marjoja saa. :/ Näiden lisäksi mukana oli Sienet&Marjat -lehti, jonka säilömisteemat varsinkin kiinnostavat. Taidan uppoutua lehteen vasta huomenna aamulla (viikonloppuaamut ovat minun omaa aikaani, Mies yleensä nukkuu pitempään ja minä saan touhuilla tai olla touhuilematta keskenäni).

Paketin kruunasi kortti:

Himokokkaaja
Gastronomus exito

Himokokkaaja kuuluu ns. himokeittiömestareiden sukuun, jonka muita tunnettuja oireyhtymiä ovat omassa jauhonsekaisessa maailmassaan elävä himoleipoja, sekä varsinkin miehissä sesonkiluontoisesti ilmenevä himogrillaaja.

Oireet puhkeavat vaiheittain. Alkuvaihenn pakonomainen reseptien keräily tai Anthony Bourdainin ilmestyminen uniin saattavat vielä vaikuttaa normaaleilta, mutta kun lähipiiri alkaa huomautella oireilusta, on tauti jo akuuttivaiheessa. Omien kokkausten syöminen saattaa tuottaa himokokkaajalle ns. reseptiahdistusta. Tällöin hän ei pysty lainkaan keskittymään ruokaansa, koska suunnittelee mielessään jo seuraavia reseptejä.

Asiantuntjat ovat suositelleet himokokkaukseen erityistä roskaruokashokkihoitoa, jolloin potilaat vierailevat bensa-asemien kahviloissa ja ahmivat silmät kiinni huonosti maistettuja hotdogeja ja kylmenneitä lihapiirakoita.

Kiitos parilleni hyvin kootusta paketista. Ehkäpä siellä asuu jonkin sortin himokokkaaja, koska kerroit käyneesi huoltoasemalla: olitko parantelemassa oireyhtymääsi? :)

Valkoinen orkidea riehaantui kasvaamaan eikä meinaa mahtua enää ruukkuunsa.


13 kommenttia:

  1. Upea orkidea ja herkullisen kuuloinen paketti. Anne(npuuhat)

    VastaaPoista
  2. Moi.
    Ompas taas paljon tavaraa,kaikki tosi hyödyllisiä ,kun rupeaa leipomaan.Ongelma on aina ,että mitä leipoo.
    Hauskoja leipojan hetkiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brownie-mustikkakakku on jääkaapissa odottelemassa hyytymistä ja kuvaukseen pääsyä. :)

      Poista
  3. Heiii tuossa silmäilin nuita omavaraistalouteen yms. liittyviä juttuja. Juolahtipa siinä mieleen, että tässä talvi lähestyy ja sinähän olet varsin näppärä neulomaan vinkeitä lapasia...ja minulla puolestaan on Oikeesti Onnellisten Kanojen munia jatkuvasti yli oman tarpeen. Hmmm...hmmm. ;D Olen kuullut, että meidän munista on saatu aikaiseksi "kuohkein kakkupohja ikinä" ja että "marenkivaahto on valmis ennen kuin vatkainta kerkee edes säätää nopeimmalle vaihteelle". Ihan siis vaan tälleen viattomana sivuhuomautuksena näin leivonta-aiheisen postauksen alle, en mitenkään yritä tässä sinulle ehdotella mitään tai vaikuttaa päätöksiisi...

    Ja pahoittelen tätä kommentointitulvaa, mutta menin ja koukutuin blogiisi. Sinänsä hassua, koska käsitöiden kanssa olen täysin käsi (hädintuskin erotan sukkapuikkoa virkkuukoukusta) eikä kodinhengetär-osiostakaan paljoa pisteitä jaella, mutta pidän vain niin kovin blogisi tunnelmasta ja hengestä. Tiedä vaikka vielä inspiroisit minua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti onnellisten kanojen munat kuulostaa kyllä ylivoimaisen hyviltä. :D Kävin blogissasi tivaamassa tarkempia tuntomerkkejä lapasiin. Tähän salaiseen leivontaystävään saa osallistua vaikkei hengetär olisikaan, tämä on erinomainen tapa saada inspiraatiota.

      Poista
  4. Tulin vastavierailulle ja jäin koukkuun. Ihana blogi sinulla.

    VastaaPoista
  5. Ihana paketti sinulle saapunut ja tuo kortin teksti on huippu =)

    VastaaPoista
  6. Kiva, jos paketti oli mieleinen :) kortin löysin myös ihan sattumalta ja jotenkin osuva tähän rinkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kuvasti minua hyvin! Ja varmaan ainakin suurinta osaa rinkiin osallistuvista. Iso kiitos! :)

      Poista
  7. Tosi kiva paketti. Kortti on mahtava :D

    VastaaPoista