Sain leivontaystävä-pariltani mannapannukakun ohjeen, ja en ollut ikinä tehnyt sellaista aikaisemmin. Mies totesi tekeleeni maistuvan ihan pannukakulta. Tosin ilman vaniljamustikoita se olisi ollut hieman pliisua, suolaa olisi saanut olla hieman enemmän kuin ohjeessa. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla jotain maustetta, kenties kanelia tai kardemummaa? Hyvää pannukakku kuitenkin oli, se osa mikä ei uponnut naapureihin, upposi minuun. Päivä pelastettu.
Mannapannukakku vaniljamustikoilla |
Mannapannukakku
8dl maitoa1,5dl mannasuurimoita
0,5tl suolaa
2 munaa vaahdotettuna
2rkl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2tl tomusokeria
Vaniljamustikat
2,5dl vaniljakastiketta
3dl mustikoita
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele uunivuoka (n.22cm leveä) ja jauhota mannaryyneillä. Kuumenna maito kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita mannaryynit ja suola sekaan. Keitä miedolla lämmöllä noin 4 minuuttia sekoittaen koko ajan. Ota kattila pois liedeltä ja lisää munat, sokeri ja sitruunankuori. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja siivilöi tomusokeri pannukakun päälle.
Vaahdota vaniljakastike ja sekoita mustikat joukkoon.
Ohje on alunperin täältä.
Tähän on muuten hyvä käyttää vanhentumassa olevat munat ja maidot. Lisää hävikkiviikosta voit lukea täältä.
Kävin katsomassa noita neuleohjeitasi. Oli hienoja. Nyt on pakko aloittaa joululahjojen teko :)
VastaaPoistaMinun suku ja tuttavat on varmaan korviaan myöten kyllästyneitä minulta tuleviin pehmeisiin lahjoihin. xD Mutta hienoa jos sinä täältä jotain inspiraatiota saat. :)
PoistaHei.
VastaaPoistaTäytyypä kokeilla,näyttää herkulliselta.
Kannattaa laittaa reilummin suolaa ja tarjota makean (vaniljakastikkeen tai hillon kanssa) kanssa.
PoistaOi NAM varmasti hyvää :P
VastaaPoistaKyllähän tuo hetkessä jonnekin katosi. :)
PoistaOnko se nyt nimeltään "Ahvenanmaalainen pannukakku", mikä tehdään tähdemannapuurosta? Sitä olen joskus tehnyt ja hyvää oli!
VastaaPoistaMutta pannari on aina pannari! Ei voi olla pahaa! :)
Tätä pitää kokeilla itsekkin! :)
VastaaPoista