tiistai 15. syyskuuta 2015

Viennan jäätelö

Luin tässä jokin aika sitten kirjaa lisäaineista ja tajusin, että niiden vältteleminen on erittäin haastavaa. Koska olen jo tätä ennen kiinnostunut omavaraisuudesta ja kaikesta minkä voi itse tehdä, halusin kokeilla jäätelön tekemistä. Jos se vielä sattuu olemaan asteen verran terveellisempää pitemmällä tähtäimellä kuin kaupan jäätelö niin aina parempi (sokerin ja rasvan määristä en kommentoi :)).

Olen jo aikaisemminkin kertonut intohimostani vanhoja keittokirjoja kohtaan. Tämä jäätelöresepti on alunperin Emil Braunin 1895 julkaistusta Perfection in Baking -kirjasta. Kirjaan ja sen sisältöön pääset tutustumaan ilmaiseksi täällä. Nuo alun mainokset ovat perin hurmaavia.

Jäätelö maistui ihan vanhan ajan vaniljajäätelöltä. Ja sisälsi huomattavasti vähemmän niitä lisäaineita kuin kaupan jäätelöt. Makua antamassa oli marjoja ja luumun palasia. Luumu tasapainotti ihanasti makeaa jäätelöä, vaikkei niin kaunista ollutkaan. Ekologisempi vaihtoehto olisi ehkä olleet mustikat ja mansikat, mutta näihin tuli hieman eksotiikkaa. Taustalla näkyy Miehen minulle tuoma "kukka". Kestää kuulema kauemmin, kuin ne muut tarjolla olleet rehut. Voi sitä höpsöä. :)


Boysenmarjajäätelö. Muistathan keittää ulkomaiset marjat ennen käyttöä.

Viennan jäätelö

Alkuperäinen ohje kuuluu näin:




Set on a moderate fire in a clean kettle two quarts of milk, yolks of twelve eggs, one-half of a vanilla bean, one and three-fourth pounds of sugar, stirring slowly but steadily with beater. As soon as it is near boiling, take off, cool a little, and add one quart of double cream; strain through a fine sieve and freeze.
 

Nykysuomella ja pienemmällä annoskoolla:

0,5l maitoa
3 keltuaista
1/2 vaniljatanko auki leikattuna
1,5dl sokeria
2dl kuohukermaa

(maun mukaan hedelmiä ja marjoja)

Kaavi vaniljatangosta siemenet irti ja sekoita ne ja tanko maitoon. Keitä kattilassa koko ajan sekoittaen muut ainekset paitsi kerma. Kun sekoitus on kiehahtanut, ota kattila pois levyltä ja sekoita kerma sekaan. Anna jäähtyä hetki ja poista vaniljatanko (halutessasi voit kaataa esimerkiksi kahvisuodattimen läpi).

Kaada jäätelö muotteihin ja lisää halutessasi marjoja tai hedelmän paloja. Laita pakastimeen. Voit laittaa tikut paikoilleen suurin piirtein 45 minuutin päästä. Pakasta useampi tunti.

Itsetehty luumujäätelö voitti tämän makukisan.


 
Emil Braunin vinkit jäätelön tekoon.

2 kommenttia:

  1. Hei.
    Mikäettei, jäätelöä valmistamaan ,onko kukka joku bonsaipuu.?

    VastaaPoista
  2. Fiicus jotakin luki kyljessä, mukana tuli bonsai-puun hoito-ohje, eli ehkä. Minä en tiedä, ainoat kasvit jotka meillä selviää hengissä on ne orkideat. :)

    VastaaPoista