Salainen leivontaystäväni oli liittänyt pakettiinsa myös pääsiäisreseptin ja se pääsi kokeiluun (en voi vastustaa uusia muffinssi-reseptejä!). Taikina oli aika tavallinen, mutta muffinssin sisään laitettava nougat-pala nosti lopullisen makuelämysen korkealle. Joten iso kiitos ohjeesta! Vein näitä töihin ja kaikki katosivat jonnekin. Tajusin vasta myöhemmin, että muffinssit olisi pitänyt koristella niin, että karkit ovat pystyssä kuorrutteessa, ikään kuin pupun korvat, ja olisihan minulla ollut noita silmiäkin, mutta siinä vaiheessa oli myöhäistä. :)
Pääsiäispupun nougat-muffinit |
Pääsiäispupun nougat-muffinit
150g voita
1,5dl sokeria
2 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
0,5dl kaakaojauhetta
1,5dl maitoa tai kermaa
1,5dl Maraboun Dubbel Nougat'ta
Pursotukset:
2,5dl Flora vispiä tai vispikermaa
2tl sokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta
Pinnalle:
pääsiäiskarkkeja
Leikkaa nougatpatukat 12 palaan. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle nougat-pala ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 13-15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Vatkaa vispikerma ja sokeri vaahdoksi ja sihtaa vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe. Pursota kerma muffinssien päälle esim. tähti- tai kukkatyllan läpi. Koristele pääsiäiskarkeilla.
Sisällä suuri suklainen sydän. |
Rentouttavaa Pääsiäistä kaikille!! |
Eieieieiieei - ei dubbelnougata- eieiiieiei.... siis ihan ehdottomasti parhainta suklaista mitä kaupasta voi saada. Menikö sanatkin jo väärin päin? Onneksi olen laiska enkä viitsi lähteä lähisiwaan kävellen hakemaan mitään, en edes sitä dubbelnougata :D Syön omenoita...
VastaaPoistaIhanan herkullisen näköisiä muffinseja, eikä haittaa vaikka ei olekaan korvat pystyssä :)
Herkullista pääsiäistä teille <3
Ihanan näköisiä! Oijoi!
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä!
Moi.
VastaaPoistaOikein Pääsiäisen näköisiä ja värikkäitä,Vesi tulee kielelle ,Nam,nam.
Hauskaa pääsiäistä sinnekin.
Ihanat värit ja varmasti herkkua :P
VastaaPoistaIhanaa pääsiäistä!
Nougat tuo kyllä oman twistinsä näinkin perustaikinaan joten kiva kun kokeilit lähettämääni reseptiä :) terv, -sly
VastaaPoistaMiehen mukaan nämä olivat ehkä yksiä parhaimmista muffinsseista mitä olen ikinä tehnyt, koska eivät olleet liian makeita. Tämä saattaa selittyä osittain sillä että unohdin lisätä päälle pursotettuun kermaan sokeria. xD
Poista