Italialainen ricotta-piirakka |
Italialainen pääsiäispiirakka
Pohja
200g vehnäjauhoja
2tkl sokeria
125g paloiteltua voita
2 munaa
ripaus leivinjauhetta ja suolaa
Täyte
425g ricotta-juustoa
200g sokeria
1rkl vehnäjauhoja
1rkl appelsiinin kuorta
1tl appelsiinin mehua
4 munaa
2-3dl pieniä suklaamunia kahtia leikattuna
Ohje
Sekoita pohjan kaikki aineet sekaisin joko yleiskoneessa tai käsin. Jos teet taikinan käsin, yritä toimia mahdollisimman nopeasti ettei voi kerkiä sulaa käsissäsi. Kun saat taikinasta muotoiltua pallon, laita se pussiin ja jääkaappiin vähintään tunniksi. Jäähdytyksen jälkeen kauli taikina levyksi ja aseta se voideltuun irtopohjavuokaan niin, että taikinaa yltää pari senttiä reunoillekin. Aseta vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.
Sotke yhteen ricotta, sokeri, vehnäjauhot, appelsiinin kuori ja mehu. Lisää munat yksi kerrallaan sekoittaen välissä. Kaada täyte vuokaan ja painele siihen suklaamunien puolikkaat. Paista noin 50 minuuttia 175 asteisen uunin keskitasolla. Täytteen hyydyttyä, sammuta uuni, avaa uunin luukku ja anna piirakan jäähtyä uunissa. Koristele halutessasi tomusokerilla.
Näin on myös hurahtanut minun lomaviikkoni. Huomenna on lyhyt paluu arkeen, sillä maanantaina on taas työmatka edessä koulutuksen merkeissä ja sitten onkin jo pääsiäinen. Suosittelen tätä todella lämpimästi pääsiäisherkuksi, se nimittäin muistuttaa meille suomalaisille tuttua juustokakkua. Täytteeseen voi laittaa halutessaan vähemmän sokeria, jos ei ole samanlainen herkkusuu kuin minä. Minulla oli täällä hyvin kriittinen raati ("Italialaista? Se on varmasti jotain tosi outoa!!"), mutta hyvin silti piirakka upposi parempiin suihin.
Jos olisin malttanut odottaa piirakan jäähtymistä, suklaa ei olisi levinnyt leikatessa. |
Moi.
VastaaPoistaHyvältä näyttää ,ja myös maistui.
Paljon iloa 'kultamitalista' !
VastaaPoistaSe voitto tiesi paikkansa!
n-h