En osaa olla tekemättä jotain

Sinnittelin töissä puolitoista päivää ja luovutin, varasin ajan lääkärille. Lääkärin mielestä ei ollut ihme, jos oli hieman tuskainen olo. Tulehdus oli nimittäin levinnyt entisestään, nyt jänteisiin. Sain piikkejä, lisää lääkkeitä ja lepokäskyn. Mitään ei saisi tehdä, käsiä ei saisi nostaa ollenkaan. Olen yrittänyt parhaani, mutta vaikeaa se on. Talossa on aina jotain tekemistä enkä osaa esimerkiksi katsoa telkkaria, ilman että neulon samalla. Tätä ei missään nimessä saisi tehdä, nimittäin koneella nököttämistä, mutta uhmaan vaivojani nyt sen verran että saan tänne hieman päivitettyä kuulumisia (Mies on ulkona, yritän saada tämän valmiiksi ennen kuin se tulee valvomaan touhujani. :)).

Salaisen Jouluystävän viimeinen paketti odottaa Postiin asti pääsyä.

Nälkäinen Lumi-tibbe.

Meillä on lauma kasvanut yhdellä, Siskon Lumi-koira tuli meille hoitoon. Eli nyt talossa on sitten neljä koiraa. Jo niihin saisi uhrattua aika paljon aikaa ulkoilutuksineen, leikkineeen ja ruokailuineen. Luulen, että Lumi on päässyt hieman tylsistymään, kun minä vain makaan sohvalla. Sen verran olen tänään liikkunut, että laitoin Miehen toimimaan kuskina ja kantojuhtana ja käyttämään minut kirjastossa.

Olen lukenut nyt tuota Matthew Marherin Kybermyrskyä. Hyvää luettavaa, suosittelen ehdottomasti kaikille. Kirja kertoo perheestä, joka jää New Yorkiin loukkuun kun tieto- ja sähköverkot romahtavat. Veden tuleminen ja lämmön saaminen loppuu ja kaupat ryöstetään tyhjiksi. Kaupunkilaisilla ei tunnu olevan mitään valmiina kaapeissaan, vaan ruuan saaminen on todella haasteellista. Onneksi perheen naapurina on sekopäinen preppaaja, joka on varastoinut kellariinsa juomavettä, generaattorin, aseita ja kaikkea muuta tarpeellista. Hieman hymähdellen olen vaan suhtautunut siihen, että kirjan henkilöiden yhtenä haasteena on ettei pesuvettä ole ollenkaan ja täit ja taudit alkavat jylläämään. Itsellä on pihalla puulla lämpiävä sauna ja kiven heiton päässä lampi mistä peseytymiseen kelpaavaa vettä saa. Pidän kirjasta, koska se tuntuu realistiselta ja hyvinkin mahdolliselta. Miinuksena on se, että se aiheuttaa hillitöntä halua rynnätä kauppaan hamstraamaan ruokaa ja kynttilöitä ja sidetarpeita.

Mutta tässä taisi olla tällä hetkellä tärkeimmät. Jatkan sairastamista, ensi viikolla on uusi aika lääkärille seuraavia piikkejä varten. Syyllisyyden tunteminen jatkuu, tuntuu ihan naurettavalta vain maata viikko (tai oikeastaanhan tämä on jo toinen) kotona, kun töitäkin olisi tehtävänä. Olisiko kenelläkään mitään ajatuksia, mitä voisi tehdä että malttaisi vaan olla...?