Ennen sairastumistani sain valmiiksi Newfounlandin lapaset, tunnetaan Suomessa myös kennolapasina. Näistä näkee usein tätä kaksiväristä -versiota, mutta tästä tulee ihan näyttävä myös yhdellä värillä. Malli on todella helppo, kun sen saa alkuun.
Lapasista löytyy paljon englannin kielisiä ohjeita (mm. täältä), ja muutamia suomeksikin. Ajattelin kuitenkin lisätä tähän nyt oman suomennokseni.
Newfounlandin lapaset |
Newfoundlandin lapaset eli kennolapaset
Koko: Naisten
LankaA/B: 7 veljestä/ Drops Delight (17-18s/10cm)
Puikot:4
Luo A-langalla 42 silmukkaa. Neulo rannetta varten 1o1n-neuletta haluamasi määrä (6-10cm). Seuraavalla kierroksella neulo nurin ja lisää tasavälein 6s = 48s.
Aloita kuvio:
*Neulo langalla B 4s oikein, nosta 2s nurin neulomatta*, toista *_* kierroksen loppuun.
Toista tätä vielä 4 kierrosta, eli yhteensä 5 kierrosta. Neulo nurjaa A-langalla 2krs.
*Neulo langalla B 1s oikein, nosta 2s nurin neulomatta, neulo langalla B 3s oikein *, toista *_* kierroksen loppuun. Neulo nurjaa A-langalla 2krs. Toista tätä vielä 4 kierrosta, eli yhteensä 5krs.
Eli tuo silmukan nostaminen nurin neulomatta tarkoittaa sitä, että silmukka otetaan puikolle sen oikealta puolelta (ei vasemmalta). Jos nostat silmukan vasemmalta, se kiertyy puneelle monta kertaa nostettaessa.
Toista näitä kahta vaihetta kuvion luomiseksi. Kun lapasessa on 4 kenno-kerrosta, luo 1.nurjalla kierroksella peukalonpaikka: siirrä 7s apulangalle ja luo niiden tilalle 7s.
Tee kuviota kunnes pikkusormi on peittynyt ja aloita sitten kavennukset (itse neuloin tämän oikein): 1. ja 3. puikko: 1o, ylivetokavennus, loput oikein. 2. ja 4. puikko: neulo oikeaa kunnes puikolla on 3s. Neulo 2yhteen oikein ja 1o. Päättele kun jäljellä on 12s.
Peukalo: Poimi apulangalla olevat s sekä 7-9s kokosi mukaan. Neulo o kunnes peukalon kynsi on puoliksi peittynyt. Kavenna joka puikolla 1s, päättele kun jäljellä on 6s.
Kennolapaset |
Kuten huomaatte, ei oikein ajatus kulje. :)
Ihanan näköiset lapaset,kun niissä nuo sävyt vaihtuvat,ahkera olet ollut sairaanakin, mutta lepää viikonloppu ja juo hunaja teetä,Pikaista paranemista,että saadaan taas lukea blogia,oikein innolla odotan aina uutta kirjoitusta-kiitos.
VastaaPoista