keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Etsintäkuulutus

Töttöröö, tämä on kakkuohjeen etsintäkuulutus!

Ohje on ilmestynyt vuonna 2011 tai 2012 jossakin suomalaisessa lehdessä. Kyseessä saattoi olla myös jokin ilmaislehti tai kaupan asiakaslehti (Pirkka yms.). Tein tätä kakkua yhden kerran ja hukkasin ohjeen. Siitä lähtien tämä on kalvanut mieltäni, koska tykkäsin kakusta ihan hirmuisesti enkä millään saa päähäni mitä kaikkea siihen tuli.

Ohje suurinpiirtein: leivotaan (vaaleahko väriltään) kuivakakku. Muistaakseni yksi kakun ainesosa oli valkoinen suklaa. Joka tapauksessa se oli mukavan kosteaa mutta kuitenkin jämäkkää. Kakun jäähdyttyä se leikataan poikittain kahtia, ikään kuin täytekakku. Väliin laitetaan täytettä, jossa mielikuvieni mukaan oli ainakin tuorejuustoa (jotain maustettua, appelsiini?) ja valkoista suklaata.

Tiedän, että on erittäin hutera kuvaus, mutta jos tunnistat kakun ja tiedät mistä ohjeen saa niin olethan minuun yhteydessä. Linkin voi laittaa kommentteihin tai ohjeen s-postiini kotikuusenalla@gmail.com

Tämä teksti onkin hyvä lopettaa kertomalla, että päätin osallistua helmikuussa alkavaan Salaiseen leivontaystävään. Ilmoittautumisaikaa on 15.1.2015 saakka, joten vielä kerkiää. Tarkemmat ohjeet voit lukea täältä.

EDIT: Olettehan kaikki pöllö-fanit huomanneet että Iittalan Taika-astiastoa ja Jenna Kunnaksen Pöllö -sarjaa on täällä alennuksessa?

2 kommenttia:

  1. Mukavaa kun lähdit mukaan SLY kierrokselle =) Oletko muuten ollut mukana SNY kierroksella(neulonta).. Siihenkin ilmoittautuminen alkaa piakkoin... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin kyllä SNY:täkin, mutta jotenkin päädyin nyt leivontapuolelle.. Ja pelkään että jos olen molemmissa niin en kerkiä muuta enää tekemäänkään. Ehkä seuraava kierros sitten salaisena neulontaystävänä. :)

      Poista