tiistai 27. tammikuuta 2015

Polttarihulinaa

Mies sai puhelimen korjattua. Jotain se mutisi naisten ongelmanratkaisukyvystä, mutta ei kyllä käynyt mielessänikään että puhelin buuttaisi itsensä virta- ja äänensäätönappeja yhtä aikaa painamalla. Mutta Mies osaakin kaikkea tosi kummallista, joten miksi minun täytyisi niitä asioita osata.

Viikonloppuna vietettiin Kirstin epävirallisia polttareita. Tuleva morsian oli halunnut korkeintaan hillityn miellyttävän muistamisen ja toivottavasti onnistuimme sen toteuttamaan. Polttariteemaan ja tulevaan ystäväänpäivään liittyen halusin myös leipoa jotain aiheeseen sopivaa. Löysin netin ihmemaailmasta nämä sydän-leivokset. Päätin hieman sokerimääriä muokaten tehdä niistä suomalaisen version. Älä säikähdä pitkää ohjetta, oikeasti näitten teko oli todella yksinkertaista. Ohjeessa on vaan monta vaihetta.

Sydänleivokset ennen täyttämistä
Leivokset täytettyinä ja suklaalla kuorrutettuina

Sydänleivokset


Taikina
6dl sokeria
6dl jauhoja
2,5dl kaakaota
2tl leivinjauhetta
1,5tl suolaa
2tl vaniljasokeria

3 munaa
2dl öljyä
3,5dl piimää
2,5dl kuumaa kahvia
0,5dl rommia, brandyä tai kahvia

Täyte
2dl kermaa
3rkl vadelmahilloa

Kuorrute
1,5dl aprikoosimarmeladia
2,5dl kermaa
1dl maitoa
2rkl glukoosi-siirappia
0,3kg suklaata (=1,5 Fazerin suklaalevyä)

Ohje
Sotke taikinan kuivat aineet yhdessä astiassa. Toisessa astiassa sotke munat, maito sekä öljy. Sekoita kahden astian sisällöt yhteen. Lisää kahvi ja rommi ja sekoita noin 2 minuuttia, kunnes taikina on tasaista. Paista uunin keskitasolla leivinpaperilla vuoratulla uunipelillä 175 asteessa noin 20 minuuttia. Taikinasta tulee noin kaksi uunipellillistä. Huomaa, että taikina kohoaa uunissa reippaasti, joten älä säikähdä ohutta kerrosta. Anna jäähtyä ja leikkaa piparimuotilla taikinasta sydämiä (tai leikkaa neliöitä).

Vatkaa täytettä varten kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Halutessasi voit maustaa sen ripauksella vaniljasokeria. Lisää vaahtoon hillo ja sekoita hyvin. Asettele täytettä puolien sydänten päälle ja aseta täytteen päälle toinen sydän.

Muussaa tehosekoittimella aprikoosimarmeladi tasaiseksi. Laita marmeladi kattilaan ja anna sokerin sulaa. Lisää kerma, maito ja siirappi ja anna kiehahtaa. Ota kattila pois levyltä. Sekoita joukkoon pieneksi rouhittu suklaa. Anna suklaan sulaa hetki ja sekoita. (Ota suklaakuorrutetta noin desi ja laita se jääkaappiin jähmettymään. Käytä jähmettynyttä kuorrutetta korjaamaan mahdollisesti leivoksiin jääneet raot.) Kaada suklaakuorrute leivosten päälle hiljalleen niin että se leviää tasaisesti. Jos kuorrute jähmettyy liikaa, lämmitä sitä hetki. Anna kuorruteen jähmettyä ennen tarjoilua. Säilyvät hyvin jääkaapissa useamman päivän. Sydänpalat voi myös pakastaa ja täyttää ja kuoruttaa myöhemmin.





Polttaritunnelmia

Yksi tehtävistä oli koristella sulhaselle paita.

Siskokset

Kuvioon kuului tietysti hyvää ruokaa ja juomaa
Tänään kun tulin töistä, minua odotti mysteeripaketti. Ravisteltuani sitä jonkin aikaa tajusin lähettäjän nimenä olevan Salaisen leivontaystävän (tästä eteenpäin SLY) kierroksen emon. Jätin paketin muhimaan siksi aikaa että sain pakolliset kotityöt hoidettua. Kuoresta paljastui nami-tikkari sekä kortti, jossa kerrottiin itse pakettien olevan jo kovassa mietinnässä. Kiitos sinulle tästä, pienikin muistaminen piristi kovasti päivääni! :)


1 kommentti:

  1. Moi.
    Sullapa siellä ihmemies,korjaa puhelimetki,Pidä siitä kiini.

    Oikein hienoja nuo sydän leivokset.pitäisköhän kokeilla ystävän päiväksi. ja Onnea tulevalle Morsiamelle.

    VastaaPoista