maanantai 23. marraskuuta 2015

Toffeemakeiset

Tämän kierroksen salainen leivontaystäväni oli laittanut pakettiini muunmuassa toffeemakeisten ohjeen ja se kuulosti tarpeeksi helpolta ja yksinkertaiselta tavalta aloittaa. Resepti oli siitä hyvä, ettei sen tekemiseen tarvinnut lämpömittaria (joka minulta vielä puuttuu kokoelmistani). Lupauduin olemaan makeiden leivonnaisten vastaava pikkujouluissamme, joten nämä makeiset ovat täydellinen ehdokas sinne.

Itsetehdyt makeiset tuovat mukavan lisän joululahjoihin

Toffeemakeiset


Toffeemakeiset

50g voita
1,5dl kuohukermaa
1,5dl glukoosisiirappia
1,5 dl sokeria
1,5dl fariinisokeria
1rkl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl tomusokeria
2tl vettä

Sulata rasva paksupohjaisessa kattilassa. Lisää kerma, siirappi ja sokeri, fariinisokeri sekä kaakaojauhe. Kuumenna ja keitä sekoittaen keskikovalla lämmöllä noin 15 minuuttia (120-125 astetta). Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä noin 5 minuuttia.

Sekoita loput aineksen keskenään ja lisää sokeriseokseen. Sekoita kunnolla. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (15cm x 15cm) ja anna jähmettyä nelisen tuntia tai yön yli. Leikkaa paloiksi.

Alkuperäinen resepti on Dansukkerin.

VINKKI! Lisäsin vaniljasokerin lisäksi namihiireltä saamaani rommivaniljasokeria antamaan makua. Vaikka olen käyttänyt sokeria säästeliäästi, se alkaa olla nyt loppu ja hätä kädessä: se on niiiin ihanaa! Jos tiedätte jonkun paikan josta sitä saa Suomesta tai tilaamalla niin kertokaa minulle!

VINKKI! Ylläoleva astiasuositus on Dansukkerin. Omista makeisestani tuli ohuempia kuin alkuperäisessä kuvassa olevat ja melkein suosittelisin että tuon kokoiseen vuokaan tehtäisiin puolitoista tai kaksinkertainen annos.

VINKKI! Jos makeiset tuntuvat tahmeilta leikatessa ja haluat antaa niitä vaikka lahjaksi, kääräise ne pieniin leivinpaperipalasiin. Näin ne eivät tartu toisiinsa ja ovat miellyttävämpiä syödä.



Olen tutustunut viime aikoina ahkerasti valokuvauksen perusteisiin ja erityisesti ruokakuvaukseen. Toivon, että olette huomanneet täällä blogin kuvissakin aiheeseen käytetyn ajan. Mahtaisiko teitä kiinnostaa kirjoitus aiheesta, mistä olen imenyt innostusta ja vinkkejä? En todellakaan ole mikään ammattilainen tai edes kovin taitava ruokakuvaaja, mutta intoa ja vinkkejä on kertynyt pinterestiin kokonainen läjä.

Pöllö-mukit löytyivät Siwasta

Seuraavaksi taidan mennä kirjoittamaan kirjettä. Se alkaa suurin piirtein näin:

Rakas joulupukki,

Voisitko käydä Korvatunturin Siwassa tai Valintatalossa katsomassa onko siellä vielä ylläolevassa kuvassa olevia pöllö-mukeja (tai muita saman sarjan astioita). Minun Siwastani ne taisivat loppua.....

13 kommenttia:

  1. Oi ihanuuksia!

    Ja hei, OLEN kiinnittänyt huomiota viimeaikaisiin (ruoka)kuviisi, ja todellakin niistä näkyy aika ja panostus. Ovat olleet tunnelmallisia ja ilo silmälle. Erittäin mielelläni kuulisin aiheesta lisää, jos vaikka itsekin oppisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän onnistua kehittelmään jotain fiksua kokonaisuutta. Hirveästi on ideoita ja ajatuksia, koska olen todellakin käyttänyt aikamoisen määrän aikaa aiheeseen paneutuen. Katsotaan mitä saan aikaiseksi. :)

      Poista
  2. Kiitos mielellään lukisin valokuvausvinkkejä! Kuten blogistani ehkä huomaakin, en ole koskaan valokuvausta kunnolla opetellut :)

    VastaaPoista
  3. Moi.
    Ompas komeat mukit,ja naminamit.

    VastaaPoista
  4. Ihanat mukit! Itsekin melkoinen pöllöfani, kaikki mahdollinen pitäisi olla pöllöjuttuja. :D Ja noita toffeita voisi ehkä tehdä anopille joululahjaksi, villasukkien kylkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vähän sama villitys, kaikki pöllömäinen hyppää silmiin. Anopille tulee mukavan sokerihuuruinen joulu. :)

      Poista
    2. Avokin sisko on kanssa pöllöhullu ja suunniteltiin jo eräällä kauppareissulla että hommataan joulupöytään jouluisia pöllökuvioisia lautasliinoja ja löydettiinpä pöytäkynttiläkin, missä on pöllön kuva kyljessä. :D Totesin että tuleeko meille vähän pöllö joulu... :D Mullakin on pöllömuki ja vahaliina keittiön pöytään. :)

      Poista
    3. Hihii, kuulostaa oikein ihanalta. Täällä saattaisi kyllä Mies sanoa muutaman valitun sanan, jos alkaisin joulupöytää kattamaan kokonaan pöllö-teemalla. Tai mistäs minä tiedän, voihan olla ettei se edes kiinnittäisi huomiota koko asiaan.

      Poista
  5. Ihania kuvia sinulla! Olen itsekin ajatellut noita kuvia blogissani, minä kun räpsin halvalla puhelimella, ei edes älysellaisella ja kamerakin löytyisi kaapista :D . Rakastan toffeeta ja voisin kokeilla tehdä itsekkin.

    VastaaPoista
  6. Sulla on ihanat valokuvat! Totta on, että se vaati paljon aikaa. Minä harvoin kuvailen suolaisia ruokia (vaikka kokkan joka ikinen päivä!), kun en halua syödä jäähtynen annos, eikä kylmä ruoka näytä hyvältä valokuvissa. Ja kun on muuten kiirettä....

    VastaaPoista