keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tulostettavat joulukalenteri-etiketit

Jonnekin on hujahtanut 200 postausta tähän blogiin. Kun katson taaksepäin, en voi kuin olla ihmettelemättä että niille kaikille on joku lukija löytynyt ja osa niistä on toivottavasti tuottanut iloa ja hyötyä teillekin. Alkuperäinen ideani raportoida kodin remonttien edistymistä on jäänyt vähän taka-alalle ja tänne onkin päätynyt oikeastaan koko elämän kirjo. Olen yrittänyt tuoda tänne niin onnistumiset kuin vähemmän onnistuneet kokeilut.

Joulukalenteri on helppo suunnitella ja toteuttaa näiden valmiiden etikettien avulla.

















Kiitokseksi siitä, että olette jaksaneet seurata rämpimistäni tässä blogi-suossa, haluan tarjota teille pienen joululahjan. Sain itse tässä rakkaalta ystävältäni joulukalenterin (kiitos siitä, kovasti olen yrittänyt olla hiplailematta sitä etukäteen) ja siitä sai inspiraationsa nämä joulukalenteriin tarkoitetut etiketit. Ideana on siis hankkia pieni muistaminen jollekin läheiselle joulukuun 24 ensimmäiselle päivälle ja halujensa mukaan paketoida ne. Näitten lappusten ideana on merkata mikä pussukka on millekin päivällä.

Kuvissa esiintyvissä joulukalenteri-lahjoissa olen osan paketoinnut normaalisti ja liimannut pakettitarran siihen päälle. Osa on piilotettu tällä ohjeella taiteltuihin pussukoihin. Näitä tapoja voi hyvin vuorotella, jos kaikki lahjat eivät ole saman kokoisia. Pussukoiden kokoa on myös helppo muokata lahjan koon mukaan. Etiketti on taitettu kahtia ja nidottu kahdelta puolelta pussukan päälle "kanneksi". Mielestäni näihin etiketteihin sopii sekä ihan tavallinen valkoinen paperi kääreeksi tai sitten koristellumpi lahjapaperi. Kukin tehköön niin kuin parhaaksi näkee.

Kuusiaiheiset etiketit

Violetit ruutuetiketit

Pinkillä pohjlla oleva kuusi tuo vaihtelua joulun väreihin

Etikettejä on kolme eri sarjaa. Jokaisessa sarjassa on 24 etikettiä. Lappujen koossa on hieman eroja. Voit joko tulostaa yhden sarjan kokonaan tai sitten valita jokaisesta muutamia sivuja ja saada näin vaihtelua. Kuvissa olevat lappuset on tulostettu tavallisella väritulostimella valkoiselle tulostuspaperille. Jos sinulla on tarrapaperia, voit päästä hieman helpommalla tulostamalla etiketit sille.

Kuusiaiheiset joulukalenterin etiketit voit tulostaa tästä.
Pinkillä pohjalla olevat kuusi-etiketit voit tulostaa tästä.
Violetit ruutu-etiketit voit tulostaa tästä.

Jos olet neuloja, käy kurkkaamassa olisiko viime vuoden neule-etiketeistä iloa sinulle.

Muuten, näin muistaakseni emännän blogissa viime talvena spraymaalilla maalatun olkipukin. Se oli ajatuksena toteuttaa täälläkin, mutta en ole vielä päässyt niin pitkälle. Kiiltävän mustalla maalattuna tällainen olkiotus oli aivan erinäköinen kuin alkuperäisessä asussaan.

Joulukalenterin etiketit on helppo tulostaa ja leikata.


Lopuksi haluan toivottaa jo tässä vaiheessa kaikille teille joulua intopiukeina odottaville rauhallista joulun odotusta, sekä teille joille tämä vuoden aika on tuskaista tuputusta jaksamista tuleviin kuukausiin. :)

5 kommenttia:

  1. Hei.
    Mielenkiintoista ja kivaa askartelua.

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistäsi ja kommentistasi - kiva kun viihdyit :)
    Minä jäin ihan jumiin tänne sinun Kotikuusen alle - en taida päästä täältä edes nukkumaan tänään :D - ja tarkoitukseni kun oli joko siivota tuo työhuoneen puolikkaani loppuun tai päivittää matkakertomus omaan blogiini...
    Taidankin muuten purkaa nuo kaksi laatikollista askartelutarvikkeita takaisin jonnekin hyllyjen uumeniin....ne ovat menossa tädilleni lastenlastensa iloksi, mutta....raaskinko sittenkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on hyvä pöläyttää kaikki askartelukamat pöydälle ja katsoa iskeekö inspiraatio. Ehkä sieltä osa joutaa pois? :)

      Poista