|
Hernekeitto-kaapit |
Kun vajaa vuosi sitten muutimme tänne, olivat kaikki keittiön osat beigejä/keltaisia/oransseja ja keittiön kaappeja oli aivan liian vähän. Keittiö oli pieni ja laskutila olematon. Koska tykkään touhuta paljon keittiössä, oli asialle tehtävä jotain.
|
Keittiön muodonmuutos |
Vanhat keittiönkaapistot päätettiin jättää paikoilleen ja maalata kaappien ovet. Ovien väritys sai projektin aikana nimen hernekeitto ja moni kävi irvistellen katselemassa maalaus-urakkaani. Kuitenkin jälkeenpäin olen kuullut paljon kommentteja siitä, miten väri itseasiassa sopii tänne (ja minulle). Kaapiston väliset kaakelit maalasin kaakelimaalilla.
Lisätilan saamiseksi vanhaa keittiönkaapistoa vastapäätä asennettiin Ikean peruskaapisto ylähyllyineen. Väri on valkoinen, mutta samanlaiset vetimet tekevät tilasta yhtenäisen. Tai sitten olen vaan liian tottunut kaappien värieroon. Lisäksi kaikki seinät maalattiin valkoiseksi.
Koska keittiöön ei lisäkaappien hankinnan jälkeen enää jäänyt paikkaa ruokapöydälle, purettiin keittiön ja vanhan makuuhuoneen välinen seinä ja ruokapöytä sijoitettiin sinne. Uunin tulon myötä myös jääkaappi ja pakastin seurasivat pöytää.
|
Purettu seinä. |
|
Pikkuhuoneen ruokailutila |
Keittiö tulee varmaan jatkossakin kokemaan mullistuksia, koska kaappijärjestely ei tällä hetkellä ole vielä ihan ideaali. Koska mullistukset vaatisivat mm. putkitöiden teettämistä ei niihin juuri nyt ole varaa. Putkitöiden lisäksi pienempinä asioina listalla on katon ja lattian uusiminen. Seuraava tavoite on kuitenkin saada hella vastaamaan sitä mielikuvaa, joka minulla siitä on päässäni.
Riehuin eilen pihamaalla raivaamassa aaargh-niin-raivostuttavia pihlajia, ja löysin seuraavan kaunottaren pihastamme:
|
Pihan jo toinen vaahtera |
Kaunotar on hieman hankalassa paikassa ison puskan alla. Onko kenelläkään kokemusta vaahterantaimien siirrosta? En millään haluaisi tappaa tätä.
Hieno keittiö!
VastaaPoistaVaahtera kyllä kestää siirtoa. Ja tulet huomaamaan, että vaahterat sikiävät kuin sienet sateella, eli kannattaa miettiä, montako vaahteraa pihaansa haluaa.... (vievät voimat kaikilta ympäristönsä kasveilta).
Kiitos tiedosta! Mieluummin piha täynnä vaahteroita kuin pihlajaa. :) Pitää ottaa tänään lapio käteen ja keksiä sille jokin parempi paikka.
Poista