Oletko ikinä miettinyt, mitä tekisit jos et pääsisi kauppaan ja sähköt katkeaisivat kuukaudeksi? Mitä söisit? Kuinka pärjäisit talven kylmyydessä? Olisiko sinulla valoa ja lääkkeitä? Minä en ole maailmanlopun odottaja enkä hysteerikko, mutta välillä leikin aina tuolla ajatuksella. Omavaraisuus tarkoittaa taloutta, jossa pystytään itse tuottamaan kaikki mitä tarvitaan. Wikipedian mukaan omavaraisuuden edellytyksiä ovat maa (millä asua, pystyttää suoja ja kasvattaa ruoka), säilytys, lämmitys, eläimet (ruoka ja esim. villa) ja kasvit, luonnon tunteminen sekä käyttöesineiden valmistamisen taito.
|
Vaihtotaloutena saatua |
Kuinka paljon ihminen tarvitsee kuukaudessa ruokaa ja kuinka monella meistä on varattuna sellainen määrä koteihimme? Jos sähköt katkeavat, jäävät pakastimet ja jääkaapit hyödyttömiksi, samoin kuin niiden sisältö. Vaikka ajatuksen tasolla tätä mietiskelenkin, ei meilläkään ole kaapit täynnä pullollaan ruokaa, johtuen muunmuassa tilan puutteesta. Olenkin alkanut haaveilla sellaisesta vanhanaikaisesta ruokakomerosta. Pohjapiirroksen mukaan talossa on ollut sellainen, mutta ei ole enää. En ole yksin tämän haaveeni kanssa.
Melukylässä on rakennettu ruokakomero tyhjästä. Lisäksi kauniita komeroita löytyy mm.
Siltakulmasta ja
Jovelasta. Eikä ruoka ole ainut asia mitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen. Mietihän, mitä haluaisit tehdä ja mitä tarvitsisit selviytyäksesi.
|
Kauanko näillä pärjäisi? |
Omavaraisuus on minulle kaukainen haave, josta realistisesti tiedän etten tule siihen päätymään täysin ikinä (ellei se maailmanloppu sitten tule). Kuitenkin se on jotain, mitä haluan tavoitella edes osittain. Meidän tontin koko aiheuttaa jo rajoituksia ajatukselle, ei tuolla pellon koolla vielä pitkälle syksyyn päästä, kun ruoka jo loppuisi. Kuitenkin kaikki mitä sieltä ylös ja suuhun saadaan on askel lähemmäksi tavoitetta. Ehkä onkin hyvä aloittaa harjoitteleminen pienemmällä alalla, kuin suin päin sännätä jonnekin erakkoluolaan kana- ja vuohilauman kanssa kuvitellen pystyvänsä selviytymään. Omavaraisuuden yhteydessä puhutaan usein omavaraisuusprosentista, mikä kertoo jo sen, että 100% omavaraisuus on erittäin harvinaista ja vaikeaa.
Ruuan ja varusteiden lisäksi olen miettinyt taitoja. Osaisitko sinä rakentaa tyhjästä sellaisen suojan, jossa selviäisit talven yli? Tiedätkö mitä kasveja voi käyttää lääkkeiden tilalla? Mitä tehdä sairaskohtauksen sattuessa? Kuinka vesi puhdistetaan ja tuli tehdään? Miten pidetään huolta hygieniasta? Olen ihmetellen seurannut, kun ihmiset Pinterestissä keräävät tauluilleen ohjeita katastrofi-tilanteen varalle. Kuinkahan he niitä suunnittelevat lukevansa ilman sähköjä ja internettiä? Kuulostaa ehkä huvittavalta, mutta minun oli pakko hankkia sellainen kirja, jossa on kerrottu juuri eläinten pitämisestä, kasveista ja siitä miten kahdesta edellä mainitusta saadaan ruokaa. Vai osaatko itse pyydystää ja nylkeä kanin ilman ohjeita? Olen itse kasvissyöjä, mutta luulen että tarpeeksi nälkäisenä peltojen ollessa lumikerroksen alla minullekin jänispaisti maistuisi. Lisäksi kirjassa on tietoa esimerkiksi villan ja viljan käsittelystä, hunajan valmistuksesta ja muista "hyödyllisistä" taidoista.
Jos omavaraisuus kiinnostaa, aiheesta voi lukea lisää
täältä ja blogi muodossa mm.
täältä.
PS. Minun piti saada vaihtona tietokoneen asennukseen se eteisen muovimatto, josta olen haaveillut. Valitettavasti vaihtajalla ei ollutkaan tarpeeksi suurta palaa jotain sain kassillisen vihanneksia. En valita! :)
Hyvä vaihtokauppa! Omavaraisuus on plussaa mutta musta on ainakin kiva tietää mistä ruoka on peräisin ja mitä siihen on laitettu jos se on mahdollista.
VastaaPoistaMielenkiintoinen aihe. 60-luvulla syntyneenä ja maalla asuneena, luulen osaavani joitain perustaitoja, mutta ei näitä taitoja tule päivittäin (kuukausittain)kaan tehtyä. Mielenkiintoin projkti olisikin elvyttää näitä taitoja ja opettaa pieninä palasina lapsille ja lapsenlapsille. Viimeksimainitut tuntuvat ainakin innokkailta, ehkä tätä käytettävä hyväksi:)
VastaaPoistaToivottavasti osaavat lapset arvostaa. :) Tuntuu että näistä taidoista on nyt tullut hieman muotivirtauskin, ainakin kun katselee mitä tuolta netistä löytyy ja miettii esimerkiksi niitä Maailmanlopun odottajia. Eipähän erilaisista taidoista ikinä mitään haittaa voi olla.
PoistaItte aijon oman kasvimaan laittaa ihan siksikin, että ite kasvatettu yksinkertaisesti maistuu palijon paremmalta ko kaupasta ostettu. :) Täällä tämän hetkisessä kaupunkikodissa tulisi kyllä näläkä ja kylymä hyvin pian, hirviää ruokavarastoa ei voi piettää jo ihan tilan puutteen takia. Oon monesti miettiny, että mitä täällä tekisi sähköjen katketessa talavella pijemmäksi aikaa... Mitään maailmanlopun seleviytymistaitoja tuskin omaan, mutta jonkulaiset täytyy kuitenki hallita jo ihan sen vuoksi, ko mettässä tulee liikuttua ja oleskeltua pitempiäki aikoja.
VastaaPoistaSinulla on tosi kiva blogi, jäin seuraamaan, lohuttaa tässä omakotitalokaipuussa ko vielä pitäisi ensi kesään jaksaa oottaa.
Osittainen omavaraisuus olisi kyllä niin kutkutteleva ajatus, harmi vaan, että se ei nykyisessä elämäntilanteessa kaupunkiolosuhteissa ole mahdollista. Kaiholla lueskelen kaikkien maalla omakotitalossa asuvien omavaraisuuden tavoittelusta.. Katastrofitilanteeseen en ole oikein osannut varautua mitenkään, kuiva-ainekaapeissa on kovin rajallisesti tilaa, joten sapuskaa ei kovin pitkäksi aikaa riittäisi. Varmaan täytyisi pitää varastossa sen verran bensaa, että pystyisi vanhempien luokse maalle vielä ajamaan, siellä voisi olla vähän paremmat mahdolliset selviytyä ilman sähköä sun muuta. :)
VastaaPoistaMinäkin lueskelin ennen kaiholla ja sitten päätettiin muuttaa tänne "erämaahan". :) Eikä olla hetkeäkään kaduttu!
PoistaVoisitko vinkata mikä on tuo kirja jonka olet hommannut? Tämä aihe on aika lähellä myös minua :)
VastaaPoistaMoi! Kirjan nimi on The Complete Book of Self-Sufficiency ja kirjoittaja on John Seymour. Minulla on tulossa kokonainen juttu, missä listaan mistä kaikkialta löytyy mielenkiintoista luettavaa, mutta se odottaa nyt koneelle pääsyä.. :) Ihanaa että on muitakin joita aihe kiinnostaa.
Poista